Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2014

01. Ympäristöhallinnon toimintamenotPDF-versio

01. Ympäristöministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös valtionavustusten maksamiseen yliopistoille, korkeakouluille ja muille vastaaville tutkimustoimintaa harjoittaville yhteisöille tutkimustoimintaan. Perustelujen täydennys koskee myös vuodelta 2013 siirtynyttä määrärahaa.

Selvitysosa:Perustelujen täydentämisellä mahdollistetaan yhteisrahoitteisten tutkimus- ja selvityshankkeiden rahoitus.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2014 III lisätalousarvio
2014 talousarvio 37 008 000
2013 tilinpäätös 34 293 000
2012 tilinpäätös 34 654 000