Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
       01. Hallinto
       60. Energiapolitiikka

Talousarvioesitys 2014

41. Yleisavustus eräille yhteisöille ja järjestöille elinkeinopolitiikan edistämiseksi (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös erityisavustuksena:

1) valtionapuyhteisöjen, julkisten yhteisöjen ja muiden yhteisöjen hankkeiden rahoittamiseen

2) yritysten kansainvälistä liiketoimintaa sekä Suomeen suuntautuvia investointeja ja matkailua edistäviin Team Finland -palveluihin ja -toimintaan

3) kolmevuotisen pk-yritysten kansainvälistä liiketoimintaa, matkailua ja ulkomaisia investointeja vauhdittavan ohjelman toteuttamiseen valtionavustuslain (688/2001) ja ministeriön antamien erillisten valtionavustusehtojen mukaisesti.

Selvitysosa:Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2014 III lisätalousarvio
2014 II lisätalousarvio 6 300 000
2014 I lisätalousarvio 29 000 000
2014 talousarvio 26 637 000
2013 tilinpäätös 36 122 000
2012 tilinpäätös 40 472 000