Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2014

01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös Kromipinta Oy:n konkurssipesän turvallisuusriskien poistamiseen siltä osin, kuin kustannuksia ei voida kattaa konkurssipesän varoilla.

Selvitysosa: ELY-keskus on määrännyt Kromipinta Oy:n konkurssipesän toimittamaan viipymättä laitokselle varastoidut vaaralliset nestemäiset ja kiinteät jätteet asianmukaiseen hyödyntämis- ja käsittelylaitokseen. Konkurssipesän varat eivät riitä vaatimusten mukaisiin toimenpiteisiin. Kemikaalien hävittämiskustannusten on arvioitu olevan noin 300 000 euroa.

Vuoden 2013 ensimmäisessä lisätalousarviossa momentille myönnettiin 6,1 milj. euron määräraha Avilon Fibres Oy:n konkurssista aiheutuneen turvallisuusongelman poistamiseen. Tämä työ on nyt loppuvaiheessa ja saadaan päätökseen kevään 2014 kuluessa. Tähän tarkoitukseen varatusta määrärahasta on säästymässä arviolta noin 1,5 milj. euroa, josta osa käytetään Kromipinta Oy:n konkurssipesän turvallisuusriskien poistamiseen.

Konkurssiin liittyvät julkisselvityksen menot maksetaan momentilta 25.10.50.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2014 I lisätalousarvio
2014 talousarvio 54 110 000
2013 tilinpäätös 60 816 000
2012 tilinpäätös 54 675 000