Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2014

50. TutkimusPDF-versio

01. Ilmatieteen laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään lisäystä 1 530 000 euroa.

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että Ilmatieteen laitos oikeutetaan tekemään Mars-tutkimusta koskevaan METNET/MOI-hankkeeseen liittyviä sopimuksia siten, että niistä aiheutuu valtiolle menoja aiemmat sitoumukset mukaan lukien enintään 3 569 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että valtuutta saa käyttää METNET/MOI-avaruustutkimusohjelman hallinto- ja yleiskuluihin sekä määrärahasta saa maksaa palkkausmenoja enintään kahden henkilötyövuoden verran.

Selvitysosa:Lisämäärärahasta 1 400 000 euroa on siirtoa momentilta 28.70.20 ja tarkoitus käyttää säätutkaverkoston täydentämiseen uudella Keski-Suomen alueelle sijoitettavalla tutkalla. Tutka parantaa merkittävästi alueen sää-, ilmailu- ja kelipalveluja, joiden avulla parannetaan lentoturvallisuutta, teiden kunnossapitoa ja nopeasti kehittyvien vaarallisten sääilmiöiden havainnointeja. Investointi luo uusia työpaikkoja tutkateollisuuteen, työllistää alueellisia rakennus- ja sähköurakoitsijoita sekä parantaa kotimaisen teollisuuden globaalia markkina-asemaa toimialalla.

Lisämäärärahasta 130 000 euroa aiheutuu Ilmatieteen laitokselle Mars-tutkimusta koskevan METNET/MOI-hankkeen toteuttamiseen myönnetyn valtuuden käytöstä vuonna 2014.

Vuoden 2013 ensimmäisessä lisätalousarviossa Ilmatieteen laitokselle myönnettiin valtuus Mars-tutkimusta koskevan METNET/MOI-hankkeen loppuun saattamiseen enintään 4 807 500 Yhdysvaltain dollarilla sen jälkeen, kun Venäjän valtio on suorittanut vastaavan summan Suomen valtiolle. Venäjän suoritettua velkakonversio-rahoituksesta käyttämättä jääneen osuuden 3 569 951 euroa (4 808 010 USD) vastuu hankkeen toteutuksesta siirtyi Ilmatieteen laitokselle. Valtuus tarkistetaan maksettua summaa vastaavaksi sekä samalla muutetaan euromääräiseksi ja täsmennetään käyttöoikeutta.

Momentin perusteluja on täydennetty siten, että valtuutta ja määrärahaa saa käyttää menoihin, jotka liittyvät METNET/MOI-avaruustutkimusohjelman loppuun saattamiseen ja enintään kahden henkilötyövuoden palkkausmenoihin.

Valtuuden käytöstä arvioidaan valtiolle aiheutuvan menoja 130 000 euroa vuonna 2014, 304 000 euroa vuonna 2015, 375 000 euroa vuonna 2016, 702 000 euroa vuonna 2017 ja 2 058 000 euroa vuosina 2018—2023.


2014 I lisätalousarvio 1 530 000
2014 talousarvio 47 366 000
2013 tilinpäätös 47 197 000
2012 tilinpäätös 43 142 000