Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2014

20. Korkeakoululaitoksen ja tieteen yhteiset menot (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentille myönnetään lisäystä 9 450 000 euroa.

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös enintään 9 000 000 euroa avustuksina korkeakoulutuksen aloituspaikkojen määräaikaiseen lisäykseen.

Selvitysosa:Lisämäärärahan tarpeesta 9 000 000 euroa aiheutuu korkeakoulutuksen aloituspaikkojen määräaikaisesta lisäyksestä ja 450 000 euroa kertaluonteisesta siirrosta momentilta 28.70.01 Helsingin yliopiston Kansalliskirjaston Finto-palvelun kehittämiseen.

Valtio on varautunut korkeakouluopintoihin sijoittumisen nopeuttamiseksi lisäämään määräaikaisesti korkeakoulutuksen aloituspaikkoja yhteensä noin 3 000 vuosina 2014—2015. Vuonna 2014 alkavista koulutuksista aiheutuu vuosille 2015—2020 menoja yhteensä noin 61,5 milj. euroa opintotukimenot mukaan lukien. Aloituspaikkalisäykset kohdennetaan ennakointien mukaisesti aloille, joilla on työvoimakysyntää ja aloille, joilla on merkitystä tulevaisuuden kasvupotentiaalin kannalta.


2014 I lisätalousarvio 9 450 000
2014 talousarvio 31 964 000
2013 tilinpäätös 35 631 000
2012 tilinpäätös 30 526 000