Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2014

20. Valtion ja kuntien yhteiset tietojärjestelmähankkeet (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Vuoden 2012 talousarviossa myönnetystä kolmevuotisesta siirtomäärärahasta peruutetaan 4 390 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää myös enintään 30 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen vuodessa SADe-ohjelman palvelukokonaisuuksien ja erillishankkeiden suunnittelua ja toteutusta sekä ohjelman hankeohjausta varten enintään ohjelmakauden päättymiseen saakka.

Selvitysosa:Määrärahan peruuttaminen aiheutuu siitä, että joidenkin momentille suunniteltujen hankkeiden eteneminen on ollut suunniteltua hitaampaa. Määrärahan peruuttaminen on otettu huomioon momentin 12.39.04 tuloarviossa. Momentille 28.90.30 ehdotetaan lisättäväksi 3 422 000 euroa, mikä vastaa ao. momentilta aikanaan siirrettyä osuutta nyt peruutetusta ja aiemmin peruuntuneista määrärahoista.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2014 I lisätalousarvio
2014 talousarvio 16 995 000
2013 tilinpäätös 16 995 000
2012 tilinpäätös 18 000 000