Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2014

60. EnergiapolitiikkaPDF-versio

40. Energiatuki (arviomääräraha)

Momentilta vähennetään 500 000 euroa.

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että mikäli vuoden 2013 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2014 enintään 82 500 000 eurolla.

Selvitysosa:Valtuuden vähennys 5 000 000 euroa on osa hallituksen linjaamien menosäästöjen kokonaisuutta.

Myöntämisvaltuuden vähenemisestä arvioidaan valtiolle aiheutuvan menojen vähennystä 500 000 euroa vuonna 2014, 2 000 000 euroa vuonna 2015, 1 250 000 euroa vuonna 2016, 750 000 euroa vuonna 2017 ja 500 000 euroa vuonna 2018.


2014 I lisätalousarvio -500 000
2014 talousarvio 72 905 000
2013 tilinpäätös 29 282 488
2012 tilinpäätös 49 791 343