Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         10. Liikenneverkko
              51. Luotsauksen hintatuki
         50. Tutkimus
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2014

30. Liikenteen tukeminen ja ostopalvelutPDF-versio

Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013)

Selvitysosa:Merenkulkupolitiikan tavoitteena on turvata Suomen kauppalaivaston myönteinen kehitys, suomalaisten merenkulkijoiden työllisyys ja huoltovarmuus. Oman kauppalaivaston tarvetta korostaa Suomen syrjäinen sijainti ja ulkomaankaupan riippuvuus merikuljetuksista Itämeren yli. Jo pelkästään huoltovarmuusnäkökohdat edellyttävät riittävän suurta kotimaista tonnistoa. Suomen kauppalaivaston kehitys on 2000-luvulla ollut aleneva, mutta viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana kauppa-alusluetteloon on merkitty aiempaa selvästi enemmän aluksia. Kauppalaivaston keski-ikä on kuitenkin edelleenkin korkeampi kuin EU:ssa keskimäärin. Varustamojen arvioidaan tuovan Suomen lipun alle useampi uusi alus myös vuosien 2013—2014 aikana.

Kaukoliikenteessä joukkoliikenteen peruspalvelutasoa voidaan turvata ostamalla liikennettä tai myöntämällä yksinoikeuksia julkisen palveluvelvoitteen vastineeksi silloin kun riittävät yhteydet eivät synny markkinaehtoisesti. Peruspalvelutasoa tarkastellaan liikennejärjestelmätasolla, joten riittää, että määränpäähän päästään yhtäkin liikennemuotoa käyttäen.

Joukkoliikennejärjestelmää kehitetään vahvasti palvelutasoajattelun suuntaan. Palvelutaso perustuu asiakastarpeisiin, yhteiskunnallisiin tavoitteisiin sekä käytettävissä oleviin resursseihin. Neljällä suurimmalla kaupunkiseudulla tavoitteena on yksityisautoilun kanssa kilpailukykyinen joukkoliikenne erityisesti työmatkoilla. Keskisuurilla kaupunkiseuduilla pyritään houkuttelevaan joukkoliikenteen tarjontaan. Pienillä kaupunkiseuduilla ja kaupunkiseutujen läheisillä haja-asutusalueilla pyritään joukkoliikenteen peruspalvelutasoon.

Joukkoliikennelain mukaisesti joukkoliikenteen järjestämistavat muuttuvat 1.7.2014 alkaen. Muutos tapahtuu asteittain 2.12.2019 mennessä. Muutos vaikuttaa myös valtionavustuksella tuettaviin lipputyyppeihin.

Joukkoliikenteen matkustajainformaation, tietojärjestelmien sekä yhteiskäyttöisten maksujärjestelmien kehitystä edistetään. Pitkällä aikavälillä valtion rahoituksella tullaan ostamaan tai avustamaan liikennettä vain sellaisilta toimijoilta, jotka sitoutuvat joukkoliikenteen yhteiseen maksu- ja informaatiojärjestelmien kehittämistyöhön.

Saaristoliikenteen lauttojen ja yhteysalusten palvelut turvataan nykytasolla.

Liikenteen tukeminen ja ostopalvelut (milj. euroa)

  2012
toteutuma
2013
varsinainen
talousarvio
2014
esitys
       
Vesiliikenne (43, 46, 50, 51) 85,9 124,0 109,7
Meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantaminen (43) 78,8 81,0 84,7
Alusinvestointien ympäristötuki (46) 2,0 38,0 20,0
Lästimaksuista suoritettavat avustukset (50) 0,9 0,8 0,8
Luotsauksen hintatuki (51) 4,2 4,2 4,2
Joukkoliikenteen ostot ja valtionavustukset (42, 63, 64, 66) 111,1 113,7 117,6
Valtionavustus koulutuksesta (42) 0,8 0,8 0,8
Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (63) 99,3 100,2 100,8
Saariston yhteysalusliikennepalvelujen ostot ja kehittäminen (64) 11,0 12,7 10,7
Yhteysalusliikennepalvelujen ostosopimukset (66) - - 5,3
Yhteensä 197,0 237,7 227,3

42. Valtionavustus koulutuksesta (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013)

Momentille myönnetään 841 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustuksen maksamiseen rautatieliikenteen ammattikoulutuksen järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin.

Selvitysosa:Määräraha on tarkoitettu rautatieliikenteen ammattikoulutusta tarjoavalle yritykselle tai yhteisölle suoritettavaan korvaukseen.


2014 talousarvio 841 000
2013 talousarvio 841 000
2012 tilinpäätös 841 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 33/2013 vp (20.12.2013)

Momentille myönnetään 841 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustuksen maksamiseen rautatieliikenteen ammattikoulutuksen järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin.

43. Meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantaminen (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013)

Momentille myönnetään 84 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain (1277/2007) mukaisen tuen maksamiseen kauppa-alusluetteloon merkityille aluksille.

Selvitysosa:Aluksille maksettava tuki vastaa verovelvollisen merenkulkijan kauppa-alusluetteloon merkityltä edellä tarkoitetulta alukselta saamasta merityötulosta toimitettujen ennakonpidätysten ja maksettujen työnantajan sosiaaliturvamaksujen määrää sekä merimieseläkevakuutus-, työttömyysvakuutus-, tapaturmavakuutus- ja ryhmähenkivakuutusmaksujen samoin kuin vapaa-ajan ryhmähenkivakuutuksen ja vapaa-ajan lisävakuutuksen työnantajaosuuden määrää. Rajoitetusti verovelvollisten osalta tuki vastaa vain toimitetun lähdeveron ja työnantajan maksaman sosiaaliturvamaksun määrää.

Vuonna 2014 tukea maksetaan 1.7.2013—30.6.2014 välisenä aikana syntyneistä kustannuksista. Matkustaja-aluksilla, jotka saavat kuljettaa enemmän kuin 120 matkustajaa, tuki vastaa verohallinnolle toimitettujen ja maksettujen työnantajasuoritusten osalta ennakonpidätysten, työnantajan sosiaaliturvamaksujen sekä lähdeveron määrää ajalta 1.11.2013—31.10.2014.

Vuonna 2012 tukea maksettiin vajaa 79 milj. euroa. Kauppa-alusluettelossa arvioidaan v. 2014 olevan 127 tuen piiriin kuuluvaa alusta, joista 111 on lastialuksia ja 16 matkustaja-aluksia. Luetteloon merkittyjen alusten bruttovetoisuuden arvioidaan olevan yhteensä 1 481 614 tonnia. Vuonna 2012 tukea saaneiden lastialusten tuki oli keskimäärin 338 323 euroa alusta kohden ja osuus bruttopalkoista noin 37,1 %. Tukea saaneiden matkustaja-alusten tuki oli v. 2012 keskimäärin 3 234 260 euroa alusta kohden ja osuus merityöstä maksetuista bruttopalkoista noin 32,8 %.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Aluskannan mukainen määrärahatason muutos 3 700
Yhteensä 3 700

2014 talousarvio 84 700 000
2013 talousarvio 81 000 000
2012 tilinpäätös 78 773 642

 

Eduskunnan kirjelmä EK 33/2013 vp (20.12.2013)

Momentille myönnetään 84 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain (1277/2007) mukaisen tuen maksamiseen kauppa-alusluetteloon merkityille aluksille.

 

III lisätalousarvioesitys HE 207/2014 vp (23.10.2014)

Momentille myönnetään lisäystä 2 000 000 euroa.

Selvitysosa:Lisämäärärahan tarve aiheutuu matkustaja-alusten miehistötuen kasvusta, jonka on aiheuttanut alusten koon ja määrän kasvu sekä siihen liittyen ennakonpidätysten ja muiden tukierien määrän kasvu. Avustuksia arvioidaan maksettavan vuonna 2014 noin 86 700 000 euroa. Määrärahan käytön perusteena ovat arviot kauppa-alusluettelossa vuonna 2014 olevien lastialusten ja matkustaja-alusten määrästä ja arvioidusta keskimääräisestä tuesta.


2014 III lisätalousarvio 2 000 000
2014 talousarvio 84 700 000
2013 tilinpäätös 84 962 723
2012 tilinpäätös 78 773 642

 

Eduskunnan kirjelmä EK 40/2014 vp (25.11.2014)

Momentille myönnetään lisäystä 2 000 000 euroa.

46. Alusinvestointien ympäristötuki (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013)

Momentille myönnetään 20 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää alusten ympäristönsuojelua parantavien investointitukien yleisistä ehdoista annetun valtioneuvoston asetuksen (946/2010) mukaisten valtionavustusten maksamiseen Suomeen rekisteröidylle laivanvarustustoimintaa harjoittavalle yritykselle.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Vuoden 2013 talousarviossa on myönnetty 30 milj. euron valtuus nykyisin käytössä oleviin aluksiin tehtävien ympäristönsuojelua parantaviin jälkiasennettavien laitteiden (kuten rikkipesurit ja vastaavat pakokaasupäästöjen puhdistusteknologiat) investointikustannusten tukemiseen. Vuoden 2013 talousarviossa tarkoitukseen myönnettiin 10 milj. euroa. Vuoden 2014 talousarvioon ehdotetaan loppuosa eli 20 milj. euroa.

Avustukset maksetaan investointien toteuttamisen jälkeen.

Asetus on voimassa vuoden 2014 loppuun asti.

Muutoksena vuoden 2013 talousarvioon verrattuna on, että se sisälsi myös nyt poistuvan uudisalusten ympäristötukiin myönnetyn 28 milj. euron määrärahan.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tasomuutos -18 000
Yhteensä -18 000

2014 talousarvio 20 000 000
2013 talousarvio 38 000 000
2012 tilinpäätös 2 000 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 193/2013 vp (21.11.2013)

Valtuus

Vuonna 2014 saa tehdä vuonna 2013 myönnetyn valtuuden mukaisia sitoumuksia varustamoiden alusinvestointien ympäristötukien myöntämisestä siltä osin kuin valtuutta ei ole käytetty.

Selvitysosa: Päätösosa lisätään talousarvioesityksen momentin päätösosan valtuuskohdaksi.


2014 talousarvio 20 000 000
2013 IV lisätalousarvio
2013 talousarvio 38 000 000
2012 tilinpäätös 2 000 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 33/2013 vp (20.12.2013)

Momentille myönnetään 20 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää alusten ympäristönsuojelua parantavien investointitukien yleisistä ehdoista annetun valtioneuvoston asetuksen (946/2010) mukaisten valtionavustusten maksamiseen Suomeen rekisteröidylle laivanvarustustoimintaa harjoittavalle yritykselle.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Valtuus

Vuonna 2014 saa tehdä vuonna 2013 myönnetyn valtuuden mukaisia sitoumuksia varustamoiden alusinvestointien ympäristötukien myöntämisestä siltä osin kuin valtuutta ei ole käytetty.

 

II lisätalousarvioesitys HE 113/2014 vp (4.9.2014)

Valtuus

Momentin perusteluja täydennetään siten, että nykyisin käytössä oleviin aluksiin tehtävien ympäristönsuojelua parantavien jälkiasennettavien laitteiden investointikustannusten tukemiseen myönnettyä enintään 30 milj. euron valtuutta saa käyttää siltä osin kuin valtuutta ei ole käytetty sitoumuksien tekemiseen varustamoiden uudisalusinvestointien tukemiseen.

Selvitysosa:Vuoden 2013 talousarviossa on myönnetty enintään 30 milj. euron valtuus nykyisin käytössä oleviin aluksiin tehtävien ympäristönsuojelua parantaviin jälkiasennettavien laitteiden (kuten rikkipesurit ja vastaavat pakokaasupäästöjen puhdistusteknologiat) investointikustannusten tukemiseen. Valtuutta arvioidaan jäävän käyttämättä noin 7,5 milj. euroa. Avustukset maksetaan alusten valmistumisen jälkeen.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2014 II lisätalousarvio
2014 talousarvio 20 000 000
2013 tilinpäätös 38 000 000
2012 tilinpäätös 2 000 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 31/2014 vp (10.10.2014)

Valtuus

Momentin perusteluja täydennetään siten, että nykyisin käytössä oleviin aluksiin tehtävien ympäristönsuojelua parantavien jälkiasennettavien laitteiden investointikustannusten tukemiseen myönnettyä enintään 30 milj. euron valtuutta saa käyttää siltä osin kuin valtuutta ei ole käytetty sitoumuksien tekemiseen varustamoiden uudisalusinvestointien tukemiseen.

50. Lästimaksuista suoritettavat avustukset (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013)

Momentille myönnetään 800 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää lästimaksuista annetun lain (189/1936) mukaisten avustusten maksamiseen ammatissaan toimivien merimiesten hyväksi tapahtuvaan huoltotoimintaan ja meripelastustoiminnan edistämiseen. Avustukset myönnetään Liikenneviraston määrittelemistä toiminnoista aiheutuviin menoihin.

Selvitysosa:Vastaava tulo on merkitty momentille 11.19.02. Lästimaksuina jaettavat varat jaetaan kokonaisuudessaan edellisen vuoden kerättyjen lästimaksujen toteutuman perusteella.


2014 talousarvio 800 000
2013 I lisätalousarvio 170 000
2013 talousarvio 800 000
2012 tilinpäätös 939 369

 

Eduskunnan kirjelmä EK 33/2013 vp (20.12.2013)

Momentille myönnetään 800 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää lästimaksuista annetun lain (189/1936) mukaisten avustusten maksamiseen ammatissaan toimivien merimiesten hyväksi tapahtuvaan huoltotoimintaan ja meripelastustoiminnan edistämiseen. Avustukset myönnetään Liikenneviraston määrittelemistä toiminnoista aiheutuviin menoihin.

 

I lisätalousarvioesitys HE 66/2014 vp (22.5.2014)

Momentille myönnetään lisäystä 151 000 euroa.

Selvitysosa:Lisämäärärahan tarve aiheutuu lästimaksujen tulokertymän ylittymisestä vuodelle 2013 budjetoituun verrattuna. Lästimaksuina jaettavat varat määräytyvät edellisen vuoden momentille 11.19.02 kertyneiden tulojen mukaisesti. Vuonna 2013 momentille kertyi tuloja 951 000 euroa.


2014 I lisätalousarvio 151 000
2014 talousarvio 800 000
2013 tilinpäätös 970 000
2012 tilinpäätös 939 369

 

Eduskunnan kirjelmä EK 19/2014 vp (18.6.2014)

Momentille myönnetään lisäystä 151 000 euroa.

51. Luotsauksen hintatuki (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013)

Momentille myönnetään 4 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Saimaan alueen luotsaukseen luotsauslain (940/2003) mukaisen luotsauksen hintatuen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Luotsauslain mukaan Saimaan kanavalla ja Saimaan vesistöalueella peritään alennettuun yksikköhintaan perustuvaa luotsausmaksua. Alennettu yksikköhinta on enintään kaksi kolmasosaa varsinaisesta yksikköhinnasta. Tämän johdosta liiketaloudellisesti kannattamatonta Saimaan alueen lakisääteistä luotsausta varten on tarkoitus maksaa momentin mukaista hintatukea luotsauspalveluja tuottavalle yhtiölle.

Luotsausmatkat ovat Saimaan alueella huomattavasti pidemmät kuin meriliikenteessä. Yleisen luotsausmaksun ja Saimaan luotsausmaksun välistä erotusta korvataan siten, että se on enintään Saimaan alueen (ml. kanava) alijäämän suuruinen.


2014 talousarvio 4 200 000
2013 talousarvio 4 200 000
2012 tilinpäätös 4 200 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 33/2013 vp (20.12.2013)

Momentille myönnetään 4 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Saimaan alueen luotsaukseen luotsauslain (940/2003) mukaisen luotsauksen hintatuen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013)

Momentille myönnetään 100 773 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) liikenteenharjoittajille maksettaviin korvauksiin julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten mukaisesti siten kuin palvelusopimusasetuksessa (EY) N:o 1370/2007 säädetään

2) alueellisen ja paikallisen liikenteen sopimuskorvauksiin

3) junaliikenteen palvelujen ostoihin

4) lentoliikenteen palvelujen ostoihin

5) Merenkurkun laivaliikenteen palvelujen ostoihin

6) alueellisen ja paikallisen liikenteen ostoihin sekä hintavelvoitteiden korvaamiseen

7) suurten kaupunkiseutujen joukkoliikenteen tukemiseen

8) keskisuurten kaupunkiseutujen joukkoliikenteen tukemiseen

9) joukkoliikenteen kehittämishankkeisiin ja muihin joukkoliikenteen käyttöä edistäviin menoihin sekä liikkumisen ohjaukseen.

Määrärahasta saa myöntää avustusta joukkoliikenteen valtionavustuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (124/2012) mukaisesti kunnille ja muille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Määräraha on tarkoitettu joukkoliikennelain (869/2009) mukaisiin menoihin sekä eräisiin muihin joukkoliikenteen palvelujen tuottamiseen ja joukkoliikenteen edistämiseen ja kehittämiseen sekä liikkumisen ohjaukseen osoitettaviin menoihin. Joukkoliikennelain mukaisesti joukkoliikenteen järjestämistavat muuttuvat 1.7.2014 alkaen. Muutos tapahtuu asteittain 2.12.2019 mennessä.

Joukkoliikenteen järjestämistavan muutos tarkoittaa sitä, että valtio korvaa alueellisia ostoja pääsääntöisesti liikenteenharjoittajille suoraan eikä enää avusta kuntia. Kunnat maksavat myös jatkossa osuutensa kustannuksista. Vuonna 2014 valtion rahoittamasta liikenteestä arviolta 20 % noudattaa tätä korvaus- ja järjestämistapaa. Valtio saa lipputulot, jotka budjetoidaan valtion talousarvion tuloihin. Vuoden 2014 osalta momentin mitoituksessa on otettu huomioon 1 726 000 euroa lipputuloina, jotka on budjetoitu tuloarviona momentille 12.31.10.

Määrärahan arvioitu käyttö (1 000 euroa)

   
Joukkoliikenteen peruspalvelutaso  
Junien kaukoliikenteen osto 34 000
Alueellisen ja paikallisen liikenteen ostot, hintavelvoitteet ja kehittäminen 30 819
Kilpailukykyinen joukkoliikenne  
Suurten kaupunkiseutujen joukkoliikennetuki 12 750
Keskisuurten kaupunkiseutujen joukkoliikennetuki 10 000
Junien lähiliikenteen palvelujen osto 9 100
Joukkoliikenteen erityispalvelutaso  
Lentoliikenteen palvelujen osto 1 000
Merenkurkun liikenne 250
Joukkoliikenteen strateginen kehittäminen ja liikkumisen ohjaus  
Kehittämishankkeet 1 954
Liikkumisen ohjaus 900
Yhteensä 100 773
Joukkoliikenteen peruspalvelutaso

Joukkoliikenteen peruspalvelutason tavoitteena on turvata jokapäiväiset liikkumistarpeet ja liikkumisen tasa-arvo. Peruspalvelutasoisella liikenteellä tarkoitetaan kansalaisten ja elinkeinoelämän välttämättömiin liikkumistarpeisiin liittyvää palvelutasoa, joka toteutetaan koko maassa. Peruspalvelutaso määritellään liikennejärjestelmätasolla ja riittää, että se toteutuu yhdellä liikennemuodolla.

Junien kaukoliikenteen palveluiden osto

Kaukojunaliikenteen tukemisessa tavoitteena on pitää yllä ja nostaa junaliikenteen palvelutasoa ja joukkoliikenteen kulkutapaosuutta. Junaliikenteen ostoilla tyydytetään tarpeelliseksi arvioituja alueellisia ja valtakunnallisia matkustustarpeita siltä osin kuin näitä palveluja ei pystytä järjestämään markkinaehtoisesti.

Valtion ja VR-Yhtymä Oy:n välinen sopimus junien kaukoliikenteen ostoista kattaa vuodet 2012—2015 ja on kokonaisuudessaan 136,84 milj. euroa. Sopimuksella ostettavan liikenteen lisäksi VR-Yhtymä Oy on velvollinen hoitamaan henkilöjunaliikenteen yksinoikeutta koskevan käyttöoikeussopimuksen 3.12.2009—31.12.2019 mukaista liikennettä siten kuin liikenne- ja viestintäministeriö määrittelee.

Alueellisen ja paikallisen liikenteen ostot, hintavelvoitteet ja kehittäminen

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset rahoittavat maaseudun peruspalveluluonteista linja-autoilla ja takseilla harjoitettavaa joukkoliikennettä sekä seutu- ja työmatkalippuja koskevia hintavelvoitteita. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten myöntämän tuen perusteet määritellään valtioneuvoston asetuksessa joukkoliikenneavustuksista. Liikenteen ostoissa asetetaan peruspalvelutaso tärkeysjärjestyksessä etusijalle muuhun ostoliikenteeseen nähden. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ostamassa runkoliikenteessä arvioidaan vuonna 2014 olevan matkustajia 6 miljoonaa. Matkustajaa kohden valtion rahoitusosuus on ollut noin 5 euroa.

Joukkoliikenteen tuella kompensoidaan myös seutu-, kaupunki- ja työmatkalippujen hintavelvoitetta. Hintavelvoitteen rahoittamisen edellytyksenä on, että kunta osallistuu hintavelvoitteen kustannuksiin vähintään yhtä suurella osuudella kuin valtio. Seutu- ja kaupunkilipuilla tehtyjen matkojen määrän arvioidaan olevan vuonna 2014 runsaat 30 miljoonaa.

Kunnille voidaan myöntää valtionavustusta kaupunkimaisen paikallisliikenteen ostoihin ja kaupunkilippuja koskeviin hintavelvoitteisiin. Myönnettävän valtionavustuksen kohdentamisella tuetaan toteutuneita kuntaliitoksia ja seudullisten joukkoliikenneviranomaisten muodostumista mahdollisuuksien mukaan. Valtion rahoitusosuus on enintään yhtä suuri kuin kunnan.

Alueellisen ja paikallisen liikenteen kehittämistoimien painopisteenä ovat henkilökuljetusten koordinoinnin edistäminen ja lippujärjestelmien kehittäminen.

Kilpailukykyinen joukkoliikenne

Kilpailukykyisen joukkoliikenteen tukemisen tavoitteena on joukkoliikenteen palvelun parantaminen sekä kulkutapaosuuden ja matkamäärien kasvattaminen.

Suurten kaupunkiseutujen joukkoliikenne

Valtio avustaa 12,750 milj. euron määrärahalla Helsingin, Tampereen, Turun ja Oulun seutujen joukkoliikennettä edellyttäen, että rahoitus nostaa seutujen joukkoliikenteen palvelutasoa ja siten lisää joukkoliikenteen käyttöä ja markkinaosuutta sekä parantaa sen kilpailukykyä. Lisäksi valtio haluaa rahoituksellaan myötävaikuttaa siihen, ettei liittyminen joukkoliikenteen järjestämisestä vastaavaan viranomaiseen aiheuttaisi kunnalle kohtuutonta kustannustaakkaa. Valtionavustuksen edellytyksenä on, että valtion rahoitus on kytketty MAL-aiesopimuksessa sovittuihin kehittämistoimiin, joilla voidaan varmistaa rahoituksen vaikuttavuus ohjelman tavoitteiden mukaisesti.

Avustuksen ensisijaisena jakoperusteena seutujen kesken käytetään näiden seutujen asukasmääriä. Lisäksi avustusta myönnettäessä kiinnitetään huomiota siihen, kuinka hyvin tuettavat toimenpiteet edistävät seudun kestävän liikkumisen kulkutapaosuuden kasvua. Valtio avustaa suuria kaupunkiseutuja enintään 50 prosentilla hyväksyttävistä kustannuksista.

Edellisen vuoden talousarvioon verrattuna alueellisen ja paikallisen liikenteen ostojen määräraha on pienentynyt ja suurten kaupunkien määräraha vastaavasti kasvanut joukkoliikennelain mukaisten joukkoliikenteen toimivaltaisten viranomaisten toimialueiden muutosten vuoksi.

Keskisuurten kaupunkiseutujen joukkoliikenne

Valtio avustaa keskisuurten kaupunkiseutujen joukkoliikennettä noin 10 milj. euron määrärahalla edellyttäen, että ne ovat laatineet aiesopimuksen joukkoliikenteen kehittämisohjelman toteuttamisesta siten, että niissä tavoitteena on houkutteleva joukkoliikenteen palvelutaso ja että ne osallistuvat vähintään 50 prosentilla hyväksyttävistä kustannuksista.

Helsingin seudun lähiliikenne

Valtio ostaa liikenteen Helsinki—Karjaa, Helsinki—Riihimäki ja Helsinki—Lahti välisiltä rataosuuksilta. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) alueen ulkopuolisen Helsingin lähiliikenteen ostolla mahdollistetaan korkeampi palvelutaso kuin mihin suorat lipputulot antavat mahdollisuuden. Ostoilla mahdollistetaan liikennepoliittisesti tarpeelliseksi katsottava rautateiden lähiliikenne siinä laajuudessa kuin vuosittain tarkoitukseen myönnettävä määräraha riittää. Valtion ostamassa lähiliikenteessä tehdään vuosittain noin 12 miljoonaa matkaa.

Joukkoliikenteen erityispalvelutaso

Erityispalvelutasolla tarkoitetaan maakuntien tai seutujen elinkeinoelämän ja niiden vetovoimaisuuden kehittämistavoitteiden tukemiseksi tarvittavia joukkoliikenteen palveluja. Erityispalvelutason liikkumistarpeet perustuvat alueiden elinkeinoelämän edellytysten ylläpitämiseen tai kehittämiseen, ja niiden järjestämiseen voi osallistua julkisen sektorin ohella myös paikallisia yksityisiä toimijoita ja yrityksiä.

Lentoliikenne

Lentoliikennettä voidaan ostaa paikkakunnille, joille matka-aika Helsingistä junalla on yli 3 tuntia. Savonlinnan ja Varkauden säännöllisen lentoliikenteen ostolla turvataan erityisesti elinkeinoelämälle tarpeellisia yhteyksiä. Myös paikalliset ja alueelliset tahot osallistuvat kyseisten liikenteiden rahoittamiseen. Ostoliikenteessä matkustaa vajaa 19 000 matkustajaa vuodessa. Sopimus lentoliikenteestä päättyy vuoden 2013 lopussa. Uutta sopimusta vuosiksi 2014—2015 valmistellaan. Valtion maksuosuus on sopimuskaudella enintään 50 % liikenteen ostokustannuksista.

Merenkurkun liikenne

Merenkurkun lauttaliikenteen ostamisen tavoitteena on turvata Merenkurkun matkustajalauttaliikenne.Vuotta 2014 koskeva sopimus kilpailutetaan vuoden 2013 aikana. Valtion maksuosuus on enintään 50 % liikenteen ostokustannuksista. Vuonna 2014 matkustajia arvioidaan olevan noin 100 000.

Joukkoliikenteen strateginen kehittäminen ja liikkumisen ohjaus
Kehittämishankkeet

Valtakunnallisella strategisella kehittämistoiminnalla pyritään edistämään joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä, kilpailukykyä ja houkuttelevuutta pitkällä aikavälillä. Lisäksi rahoituksella varmistetaan joukkoliikenteen järjestämistä tukevien valtakunnallisten hankkeiden (ml. valtakunnallinen lippu- ja maksujärjestelmä) toteuttaminen. Kehittämishankkeisiin kohdistetaan 1,9 milj. euroa.

Liikkumisen ohjaus

Määrärahasta kohdistetaan 0,9 milj. euroa liikkumisen ohjaukseen. Liikkumisen ohjauksella myötävaikutetaan joukkoliikenteen ohella myös kävelyn ja pyöräilyn kulkutapaosuuden kasvattamiseen erityisesti kaupunkiseuduilla. Keinoina on muun muassa informaatio-ohjaus, markkinointi ja palvelujen kehittämisen tukeminen.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2014 2015 Yhteensä vuodesta 2014 lähtien
       
Junien kaukoliikenteen osto (sis. Kemijärven junien yöjunaliikenteen) 34 000 34 400 68 400
Junien lähiliikenteen osto 9 100 9 100 18 200
Menot yhteensä 43 100 43 500 86 600

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Linja-autoliikenteen lipputulot 1 726
Tasomuutos -1 196
Yhteensä 530

2014 talousarvio 100 773 000
2013 talousarvio 100 243 000
2012 tilinpäätös 99 262 000

Täydentävä talousarvioesitys HE 193/2013 vp (21.11.2013)

Momentille myönnetään 101 273 000 euroa.

Selvitysosa:Päätösosa korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen.

Lisäys 500 000 euroa talousarvioesityksen 100 773 000 euroon nähden aiheutuu joukkoliikenteen lipputulojen ja menojen kasvusta.


2014 talousarvio 101 273 000
2013 IV lisätalousarvio
2013 talousarvio 100 243 000
2012 tilinpäätös 99 262 000

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 34/2013 vp (13.12.2013)

Momentille ehdotetaan 101,3 milj. euron määrärahaa, joka vastaa edellisten vuosien euromääräistä tasoa. Määrärahaa käytetään kaukojunaliikenteen sekä alueellisiin ostoihin (n. 65 milj. euroa), suurten ja keskisuurten kaupunkiseutujen joukkoliikenteen sekä junien lähiliikenteen tukeen (noin 32 milj. euroa) sekä joukkoliikenteen erityispalvelutason edellyttämiin liikkumistarpeisiin, jotka liittyvät maakuntien elinkeinoelämän edellytysten ylläpitämiseen tai kehittämiseen (1,25 milj. euroa). Lisäksi määrärahaa käytetään joukkoliikenteen kehittämiseen ja liikkumisen ohjaukseen (vajaat 3 milj. euroa).

Momentin määrärahatasossa ei ole tapahtunut muutoksia, mistä johtuen rahoituksen reaalinen arvo on jo useiden vuosien ajan laskenut mm. liikennöinnin kustannusten nousun myötä. Tilastokeskuksen julkaisemien indeksien mukaan esim. linja-autoliikenteen kustannustaso on noussut vuodesta 2011 vuoden 2013 elokuulle 6,7 prosenttia ja aiempina vuosina noin 5 prosenttia vuodessa. Rahoitusvaje on katettu mm. vähentämällä palveluja, mutta myös kuntien rahoitusvastuu on lisääntynyt.

Valtiontalouden tiukka tilanne huomioon ottaen myös joukkoliikenteen tukien korottaminen on kuitenkin vaikeaa, mistä johtuen palvelutason turvaamiseksi on uudistettava ja tehostettava palveluiden tuottamista.

Valiokunta pitää hyvänä valtioneuvoston 16.5.2013 hyväksymää periaatepäätöstä, jonka tavoitteena on julkisesti rahoitettujen henkilökuljetusten uudistaminen yhdessä useiden ministeriöiden kanssa. Nykyisin valtion ja kuntien eri toimialat sekä Kela käyttävät vuodessa yhteensä noin miljardi euroa julkisesti hankittuihin tai korvattuihin henkilökuljetuksiin, kuten koulukyyteihin, Kela-korvattuihin takseihin ja sosiaalitoimen matkoihin. Joukkoliikenteen budjettirahoitus on siten vain noin 10 prosenttia kaikista julkisin varoin maksettavien kuljetusten kustannuksista.

Henkilökuljetuksia uudistettaessa on löydettävä palvelukokonaisuuksia, jotka ovat nykyistä joustavampia ja taloudellisimpia ja jotka turvaavat myös haja-asutusalueiden joukkoliikennepalvelut.

Valiokunta pitää myös tärkeänä joukkoliikennelain tehokasta ja riittävän nopeaa toimeenpanoa sekä linja-autoliikenteen palvelutason että myös liikenteen harjoittajien liiketoimintamahdollisuuksien turvaamiseksi maan eri alueilla.

Lentoliikenne.Valiokunta pitää perusteltuna Savonlinnan ja Varkauden lentoliikenteen tukea, sillä säännölliset lennot ovat elinkeinoelämän ja kansainvälisten yhteyksien kannalta välttämättömiä. Talousarviossa on varattu 1 milj. euroa lentoliikenteen tukeen, minkä lisäksi paikalliset ja alueelliset tahot osallistuvat lentoliikenteen rahoittamiseen. Lentoyhteys on kilpailutettu vuosiksi 2014—2015, ja uuden sopimuksen hinta on noin 5,7 miljoonaa euroa, josta valtion osuus on 2 milj. euroa. Tärkeää on varmistaa kansainvälisen teollisuuden jatkoyhteyksien kannalta toimivat vuorot.

Valiokunta viittaa kuluvan vuoden talousarviota koskevaan mietintöönsä (VaVM 39/2012 vp) ja pitää Enontekiön lentoliikenteen tukemista edelleen perusteltuna. Reittiliikenteen kehittämisellä on suuri merkitys koko seutukunnan kehitykselle ja saavutettavuudelle niin alueen asukkaiden kuin myös matkailun edistämisen näkökulmasta.

Valiokunta lisää momentille 1 270 000 euroa, josta osoitetaan

  • — 500 000 euroa joukkoliikenteen kehittämishankkeisiin, erityisesti valtakunnallisen lippu- ja maksujärjestelmän edistämiseen
  • — 700 000 euroa Savonlinnan ja Varkauden säännöllisen lentoliikenteen tukemiseen sekä
  • — 70 000 euroa Enontekiön lentoliikenteen tukemiseen.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 33/2013 vp (20.12.2013)

Momentille myönnetään 102 543 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) liikenteenharjoittajille maksettaviin korvauksiin julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten mukaisesti siten kuin palvelusopimusasetuksessa (EY) N:o 1370/2007 säädetään

2) alueellisen ja paikallisen liikenteen sopimuskorvauksiin

3) junaliikenteen palvelujen ostoihin

4) lentoliikenteen palvelujen ostoihin

5) Merenkurkun laivaliikenteen palvelujen ostoihin

6) alueellisen ja paikallisen liikenteen ostoihin sekä hintavelvoitteiden korvaamiseen

7) suurten kaupunkiseutujen joukkoliikenteen tukemiseen

8) keskisuurten kaupunkiseutujen joukkoliikenteen tukemiseen

9) joukkoliikenteen kehittämishankkeisiin ja muihin joukkoliikenteen käyttöä edistäviin menoihin sekä liikkumisen ohjaukseen.

Määrärahasta saa myöntää avustusta joukkoliikenteen valtionavustuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (124/2012) mukaisesti kunnille ja muille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

 

I lisätalousarvioesitys HE 66/2014 vp (22.5.2014)

Momentille myönnetään lisäystä 300 000 euroa.

Selvitysosa: Lisäys on siirtoa momentilta 31.10.77 uusien kehittämishankkeiden suunnitteluun.


2014 I lisätalousarvio 300 000
2014 talousarvio 102 543 000
2013 tilinpäätös 100 243 000
2012 tilinpäätös 99 262 000

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 7/2014 vp (12.6.2014)

Vuonna 2009 voimaan tulleen joukkoliikennelain (869/2009) mukaiset siirtymäajat alkavat umpeutua, ja 1.7.2014 jälkeen alkava liikenne järjestetään joko puhtaasti markkinaehtoisesti ilman yhteiskunnan tukea tai se kilpailutetaan hankintalainsäädännön ja joukkoliikennelainsäädännön mukaisesti. Uudistuksen toimeenpano on tuonut suuria muutoksia niin viranomaisille kuin liikenteenharjoittajillekin. Valiokunta pitää tärkeänä, että joukkoliikennelain täytäntöönpanoa seurataan huolella ja että joukkoliikenteen kehittämistoimia muutoinkin jatketaan.

Valiokunta korostaa erityisesti tuettujen matkojen kustannustehokkuuden parantamista ja pitää tärkeänä, että Kelan korvaamien kuljetusten ja avoimen joukkoliikenteen yhteistyötä lisätään. Yhteiskunnan järjestämien kuljetusten laajempi käyttäminen on tärkeää etenkin alueilla, joilla reittiliikenne ei kannata. Myös VR:n hoitaman henkilöliikenteen palvelutasosta on huolehdittava.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 19/2014 vp (18.6.2014)

Momentille myönnetään lisäystä 300 000 euroa.

64. Saariston yhteysalusliikennepalvelujen ostot ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013)

Momentille myönnetään 10 745 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) saariston yhteysalusliikennepalveluihin ja niistä aiheutuviin kulutusmenoihin

2) saariston yhteysalusliikenteen käyttämien laitureiden kunnostamiseen

3) yhteysalusliikennettä korvaavien yksityisluonteisten jääteiden kunnossapidon avustamiseen

4) aikaisempina vuosina ja varainhoitovuonna myönnetyistä valtuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Lisäksi määrärahasta saa myöntää avustuksia saariston kulkuyhteyksiä hoitaville liikenteenharjoittajille valtioneuvoston asetuksen (371/2001) mukaisin perustein. Määräraha budjetoidaan avustusten osalta maksatuspäätösperusteisena.

Valtuus

Saariston yhteysalusliikennepalvelujen ostamiseen pitkäkestoisin sopimuksin myönnettyä valtuutta saa käyttää yhteysalusliikennepalvelusopimusten solmimiseen vuonna 2014 siltä osin kuin valtuutta ei ole vielä käytetty.

Selvitysosa:Saariston kehityksen edistämisestä annetun lain (494/1981) mukaan valtion on pyrittävä huolehtimaan siitä, että saariston vakituisella väestöllä on käytettävissä kuljetuspalvelut.

Yhteysalusliikenne on Liikenneviraston vastuulla olevaa liikennettä ja se kattaa lähes kaikki Saaristomeren asutut saaret, joihin ei ole tieyhteyttä. Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus hankkii yhteysalusliikennepalvelut kilpailuttamalla. Yhteysalusliikenteen matkustajamäärän vuonna 2014 arvioidaan olevan noin 205 000 henkilöä. Menot matkustajaa kohden ovat noin 52 euroa yhteysalusreittien varrella olevaa vakinaista asukasta kohden noin 18 400 euroa vuodessa.

Avustuksilla pyritään säilyttämään kulkumahdollisuudet sellaisten saaristoalueiden asukkaille, joilla ei ole käytettävissä yhteysalusliikennettä. Avustus kohdistuu lähinnä Sipoon ja Tammisaaren saariston sekä Turunmaan saariston rengasteiden saariston pysyvien asukkaiden henkilö- ja tavarakuljetusten järjestämiseen.

Aikaisempien vuosien valtuuksia arvioidaan uusittavan 27,04 milj. euroa. Valtuuksien uusiminen aiheutuu siitä, että valtuutta sidotaan tehtävien sopimusten mukaan.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tasomuutos -1 979
Yhteensä -1 979

2014 talousarvio 10 745 000
2013 I lisätalousarvio
2013 talousarvio 12 724 000
2012 tilinpäätös 11 007 000

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 34/2013 vp (13.12.2013)

Momentille ehdotetaan 10,7 milj. euron määrärahaa. Yhteysalusliikenteen matkustajamäärän arvioidaan olevan ensi vuonna noin 205 000 henkilöä, jolloin menot matkustajaa kohden ovat noin 52 euroa ja yhteysalusreittien varrella olevaa vakinaista asukasta kohden noin 18 400 euroa vuodessa.

Valiokunta toteaa, että talousarvioesityksen mukaisella rahoituksella turvataan maantielauttaliikenteen ja yhteysalusliikenteen nykyinen palvelutaso, mitä myös hallitusohjelma edellyttää. Valiokunta pitää myös kannatettavana siirtymistä pitkäkestoisiin palvelusopimuksiin, joissa tilaajan ja tuottajan tehtävät rajataan selvästi ja joissa yrittäjä vastaa kaluston hankinnasta ja ylläpidosta.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 33/2013 vp (20.12.2013)

Momentille myönnetään 10 745 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) saariston yhteysalusliikennepalveluihin ja niistä aiheutuviin kulutusmenoihin

2) saariston yhteysalusliikenteen käyttämien laitureiden kunnostamiseen

3) yhteysalusliikennettä korvaavien yksityisluonteisten jääteiden kunnossapidon avustamiseen

4) aikaisempina vuosina ja varainhoitovuonna myönnetyistä valtuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Lisäksi määrärahasta saa myöntää avustuksia saariston kulkuyhteyksiä hoitaville liikenteenharjoittajille valtioneuvoston asetuksen (371/2001) mukaisin perustein. Määräraha budjetoidaan avustusten osalta maksatuspäätösperusteisena.

Valtuus

Saariston yhteysalusliikennepalvelujen ostamiseen pitkäkestoisin sopimuksin myönnettyä valtuutta saa käyttää yhteysalusliikennepalvelusopimusten solmimiseen vuonna 2014 siltä osin kuin valtuutta ei ole vielä käytetty.

66. Yhteysalusliikennepalvelujen ostosopimukset (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013)

Momentille myönnetään 5 303 000 euroa.

Selvitysosa:Kotka—Pyhtään ja Hiittisten reittien yhteysalusliikennepalvelujen ostaminen kokonaispalveluina kilpailutettiin vuoden 2012 aikana. Palveluntuottajat vastaavat Kotka—Pyhtään ja Hiittisten reiteillä liikennöivien alusten hankinnasta ja ylläpidosta. Sopimuksen mukainen kokonaispalvelu koskee vuosia 2014—2023. Yhteysalusliikennöintipalveluista arvioidaan aiheutuvan menoja noin 5 030 000 euroa vuodessa vuosina 2014—2023.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Valtuuden käytöstä aiheutuva meno 5 303
Yhteensä 5 303

2014 talousarvio 5 303 000
2013 talousarvio
2012 tilinpäätös

 

Eduskunnan kirjelmä EK 33/2013 vp (20.12.2013)

Momentille myönnetään 5 303 000 euroa.