Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2013

20. RajavartiolaitosPDF-versio

70. Ilma- ja vartioalusten hankinta (siirtomääräraha 3 v)

Valtuus

Rajavartiolaitos oikeutetaan tekemään sopimuksia kolmen AS 322 Super Puma meripelastushelikopterin modifikaatioon ja G-huoltoon liittyen siten, että niistä saa aiheutua valtiolle menoja enintään 33 710 000 euroa.

Mikäli vuoden 2012 talousarviossa uusittua ulkovartiolaivan hankintaan tarkoitettua valtuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä sitoumuksia vuonna 2013.

Selvitysosa:Päätösosa lisätään talousarvioesityksen momentin päätösosan valtuuskohdaksi.

Vuoden 2012 toisessa lisätalousarviossa Rajavartiolaitos sai tilausvaltuuden kolmen AS 322 Super Puma meripelastushelikopterin modifikaatioon ja G-huoltoon. Valtuuden perusteella ei tehty vuonna 2012 sopimusta ja valtuus uusitaan vuodelle 2013. Hanke ajoittuu vuosille 2013—2017 ja sen kokonaiskustannusarvio on 33 710 000 euroa. Muutoksella ei ole vaikutusta momentin määrärahaan.

Lisäksi ehdotetaan uusittavaksi ulkovartiolaivaa koskeva valtuus siltä osin, kuin sitä ei ehditä käyttää vuonna 2012.


2013 talousarvio 76 000 000
2012 III lisätalousarvio 2 421 000
2012 II lisätalousarvio
2012 talousarvio 42 000 000
2011 tilinpäätös 24 910 000