Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         10. Verotus ja tullitoimi
         20. Palvelut valtioyhteisölle
         50. Eläkkeet ja korvaukset
              20. Tuottavuuden edistäminen
         90. Kuntien tukeminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2013

02. Valtion talous-, henkilöstö- ja toimitilahallinnon tietojärjestelmät (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 27 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtionhallintoa palvelevien talous-, henkilöstö- ja toimitilahallinnon prosessien ja tietojärjestelmien kehittämiseen, hankintaan ja toimeenpanoon.

Valtuus

1) Valtiokonttori saa käyttää valtion keskitetysti hankittavan talous- ja henkilöstöhallintojärjestelmän ja siihen liittyvän integraatioratkaisun ensimmäiseen vaiheeseen myönnettyä valtuutta vuonna 2013 siltä osin kuin se on jäänyt käyttämättä vuonna 2012. Valtuudesta saa aiheutua menoja yhteensä 41 579 000 euroa.

2) Valtiokonttori saa käyttää valtion keskitetysti hankittavan talous- ja henkilöstöjärjestelmän toisen vaiheen järjestelmälisenssien hankintaan ja palvelujen ostoon myönnettyä valtuutta vuonna 2013 siltä osin kuin se on jäänyt käyttämättä vuonna 2012. Valtuudesta saa aiheutua menoja yhteensä 30 821 000 euroa.

Selvitysosa:Määrärahaa on tarkoitus käyttää valtionhallinnon yhteisen talous- ja henkilöstöhallinnon Kieku-tietojärjestelmähankinnan ensimmäisen ja toisen vaiheen toimeenpanoon ja järjestelmän käyttöönottojen ja alkuvaiheen käytön tukemiseen virastoissa ja laitoksissa sekä välttämättömien integraatioiden ja tietojen siirron aikaansaamiseen virastojen ja laitosten muihin tietojärjestelmiin. Virastojen ja laitosten aikataulun mukaisen käyttöönoton varmistamiseksi ja säästöjen aikaansaamiseksi on tarkoituksena rahoittaa keskitetysti virastojen ja laitosten keskeisten tietojärjestelmien integraatioita ja tietojen siirtoja talous- ja henkilöstöhallinnon Kieku-järjestelmään.

Määrärahaa on tarkoitus käyttää myös talousarvion ja valtiontalouden kehyspäätösten valmistelua tukevan tietojärjestelmän kehittämisen ja hankinnan valtuudesta aiheutuviin menoihin. Järjestelmän vuosittaisia ylläpitomenoja maksetaan momentilta 28.01.01. Lisäksi määrärahaa on tarkoitus käyttää valtion yhteisen rekrytointijärjestelmän uudistamiseen aiempaa kustannustehokkaammaksi.

Hankkeiden erittely ja määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Talous- ja henkilöstöhallinnon Kieku-tietojärjestelmän sekä valtioneuvoston budjetointi- ja kehysjärjestelmä 26 000 000
Yhteisten talous- ja henkilöstöhallinnon tietojärjestelmien toimeenpano 1 200 000
Yhteensä 27 200 000

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)

  2013 2014 2015 Yhteensä
vuodesta
2013 lähtien
         
Ennen vuotta 2013 tehdyt sitoumukset 4 300 - - 4 300
Vuoden 2013 sitoumukset 10 000 12 000 5 500 27 500
Menot yhteensä 14 300 12 000 5 500 31 800

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kieku-järjestelmä ja integraatiot 290
Yhteensä 290

2013 talousarvio 27 200 000
2012 II lisätalousarvio
2012 talousarvio 26 910 000
2011 tilinpäätös 21 000 000