Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2013

04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksutPDF-versio

01. Arvonlisävero

Momentille arvioidaan kertyvän 16 908 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vero perustuu arvonlisäverolakiin (1501/1993). Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi arvonlisäverolain muuttamiseksi siten, että kaikkia arvonlisäverokantoja korotetaan yhdellä prosenttiyksiköllä. Esitys tulisi voimaan vuoden 2013 alusta lukien, jolloin veron määrä on esityksen mukaisesti pääsääntöisesti 24 % veron perusteesta. Elintarvikkeiden, rehujen ja ravintoloiden ruokamyynnin vero on 14 %. Henkilökuljetusten, majoitus- ja liikuntapalveluiden, kulttuuri- ja viihdetilaisuuksien pääsymaksujen, lääkkeiden, kirjojen, tekijän myymien taide-esineiden, taide-esineiden maahantuonnin, Yleisradion valtion televisio- ja radiorahastosta saaman rahoituksen, tekijänoikeusjärjestöjen saamien tekijänkorvauksien sekä sanoma- ja aikakauslehtitilausten vero on 10 %.

Verokantojen korottamisen arvioidaan lisäävän verotuottoa vuositasolla 830 milj. eurolla, mutta voimaantulovuonna vaikutus arvioidaan pienemmäksi, 692 milj. euroksi. Matalampi tuotto johtuu veron maksamiseen liittyvästä kahden kuukauden viiveestä.

Vuoden 2013 alusta voimaan tulee myös aiemmin päätetty laki maahantuonnin pienimmän kannettavan arvonlisäveron muuttamisesta. Pienimmän kannettavan arvonlisäveron määrän alentamisen 10 eurosta 5 euroon arvioidaan lisäävän valtion verotuottoa noin 15—20 milj. euroa.

Merkittävimmän osan arvonlisäverotuksen veropohjasta muodostaa yksityinen kulutus, josta kertyy lähes 70 % arvonlisäveron tuotosta. Yksityisen kulutuksen arvon arvioidaan kasvavan vuonna 2013 3½ %. Arvonlisäveroa kertyy myös valtiosektorin ja julkisen sektoriin luettavien sosiaaliturvarahastojen välituotekäytöstä, jonka arvioidaan kasvavan vuonna 2013 noin 3,7 %. Kuntien ja kuntayhtymien välituotekäytöstä kerätään myös arvonlisäveroa, mutta koska kerätyt verot palautetaan paikallishallinnolle, ne eivät lisää valtion arvonlisäverotuottoja. Merkittävä verokertymän erä on myös ns. muun verovapaan toiminnan välituotekäytöstä kerättävä arvonlisävero. Tähän sisältyy mm. rahoitus- ja vakuutustoiminnan, asuntojen omistuksen ja vuokrauksen sekä yksityisen terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen välituotekäytön arvonlisävero. Yksityisestä kulutuksesta, valtion ja sosiaaliturvarahastojen välituotekäytöstä sekä muun verovapaan toiminnan välituotekäytöstä kertyy yhteensä yli 80 % valtion arvonlisäverokertymästä. Arvonlisäveroa kertyy lisäksi mm. kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen välituotekäytöstä ja investoinneista.

Arvonlisäveron veropohjan keskeisten erien muutos, %

  2011 2012
ennuste
2013
ennuste
       
Yksityisten kulutusmenojen arvo 5,7 4,5 3,6
Valtiosektorin ja sosiaaliturvarahastojen toiminnan välituotekäyttö 5,3 4,1 3,7
Muun verovapaan toiminnan välituotekäyttö 4,3 3,8 2,5

Arvonlisäveron kertymä koostuu verohallinnon ja tullilaitoksen kantamista arvonlisäveroista sekä muiden valtion tilivirastojen suoraan arvonlisäveromomentille kirjaamista määristä. Tullilaitos kantaa arvonlisäveroa Euroopan unionin ulkopuolisesta tuonnista. Kertymästä vähennettävät arvonlisäveronpalautukset koostuvat arvonlisäverovelvollisille ilmoitusten, hakemusten ja muutosten johdosta palautetuista veroista. Varsinaisen veron lisäksi palautuksiin sisältyy kunnille palautettu arvonlisävero.

Arvonlisäveron kertymät (milj. euroa)

  2011
tilinpäätös
2012
talousarvio
2013
esitys
       
Verohallinnon bruttokertymä 23 225 23 894 25 293
Tullilaitoksen nettokertymä 3 012 3 101 3 217
Arvonlisäverokertymä muista valtion tilivirastoista 66 68 74
Verohallinnon maksamat palautukset -11 137 -11 225 -11 676
Arvonlisäverokertymä yhteensä 15 166 15 838 16 908

Arvonlisäveroennusteen osuvuus riippuu keskeisesti siitä, miten kulutuksen kokonaisarvon kehitys ja kohdentuminen kyetään ennakoimaan. Yksityisen kulutuksen kohdalla merkittävin riski liittyy kotitalouksien kulutushalukkuuteen. Muutokset siinä vaikuttavat nykyisen kulutuksen lisäksi ennustettuun tulevaan kulutukseen ja sitä kautta ennustettuun arvonlisäveropohjaan.

Tuottoennusteessa on otettu huomioon arvonlisäveron verotuet, jotka muodostuvat alennetuista verokannoista. Ennuste sisältää myös eräät verosanktiot, jotka johtuvat normijärjestelmästä poikkeavista positiivisista verokannoista. Arvonlisäverotukseen kohdistuu 16 verotukea vuonna 2013. Niiden kokonaissummaksi arvioidaan runsas 3 mrd. euroa.

Arvonlisäveroon kohdistuvat verotuet (milj. euroa)

  2011 2012 2013
       
Elintarvikkeiden ja rehujen alennettu alv-kanta (13 %, 1.1.2013: 14 %) 1 120 1 170 1 181
Lääkkeiden alennettu alv-kanta (9 %, 1.1.2013: 10 %) 416 433 440
Henkilökuljetusten alennettu alv-kanta (9 %, 1.1.2013: 10 %) 253 264 271
Tilattujen sanoma- ja aikakauslehtien sekä yhdistysten jäsenlehtien painoksen myynnin nollaverokanta 2011, alennettu 9 % verokanta 2012 ja alennettu 10 % verokanta 1.1.2013 alkaen 207 103 126
Ravintola- ja ateriapalvelujen alennettu alv-kanta (13 %, 1.1.2013: 14 %) 452 482 495
Muut verotuet 563 531 542
Verotuet yhteensä 3 011 2 983 3 055

2013 talousarvio 16 908 000 000
2012 I lisätalousarvio 126 000 000
2012 talousarvio 15 712 000 000
2011 tilinpäätös 15 165 975 003

02. Eräistä vakuutusmaksuista suoritettava vero

Momentille arvioidaan kertyvän 708 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vero perustuu lakiin eräistä vakuutusmaksuista suoritettavasta verosta eli vakuutusmaksuverolakiin (664/1966). Vero on tarkoitettu ensi vaiheessa vakuutuslaitosten kannettavaksi ja siirrettäväksi vakuutuksenottajien rasitukseksi. Vakuutusmaksuvero täydentää arvonlisäveroa, koska arvonlisäverotuksessa vakuutuspalvelut on jätetty verotuksen ulkopuolelle. Vakuutusmaksuveron verokanta on seurannut yleisen arvonlisäverokannan kehitystä. Vuonna 2012 vero on 23 % vakuutusmaksuista, joihin vero ei sisälly.

Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi vakuutusmaksuverolain muuttamisesta siten, että vakuutusmaksuverokantaa korotetaan yhdellä prosenttiyksiköllä 24 prosenttiin vuoden 2013 alusta alkaen. Tämän arvioidaan lisäävän valtion verotuloja vuositasolla noin 30 milj. euroa. Voimaantulovuonna 2013 verotuottovaikutus arvioidaan kuitenkin pienemmäksi, 28 milj. euroksi. Matalampi verotuotto johtuu vakuutusmaksuveron maksamiseen liittyvästä kuukauden viiveestä.


2013 talousarvio 708 000 000
2012 talousarvio 665 000 000
2011 tilinpäätös 626 229 921

03. Apteekkimaksut

Momentille arvioidaan kertyvän 146 000 000 euroa.

Selvitysosa:Tulot ovat apteekkimaksusta annetun lain (148/1946) mukaisia maksuja.

Hallitus antaa eduskunnalle esityksen apteekkimaksusta annetun lain 2 §:n muuttamisesta siten, että taulukon tarkistus perustuu toteutuneeseen kokonaisliikevaihdon muutokseen vuodesta 2010 vuoteen 2011. Tarkistettua apteekkimaksutaulukkoa sovelletaan ensimmäisen kerran apteekkimaksuun, joka määrätään vuoden 2012 liikevaihdon perusteella.


2013 talousarvio 146 000 000
2012 talousarvio 150 000 000
2011 tilinpäätös 142 939 265