Siirry sisältöön
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
              04. Lautakuntien toimintamenot
              21. Kansainvälinen yhteistyö
              22. Tutkimus ja kehittäminen
         10. Maaseudun kehittäminen
         20. Maatalous
         50. Vesitalous
         60. Metsätalous
         63. Metsähallitus
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2013

03. Maaseutuviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 27 487 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä annetussa laissa (1336/1992) tarkoitettujen korvausten maksamiseen Ahvenanmaan maakunnalle.

Selvitysosa:Maaseutuviraston (Mavi) tehtävänä on EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaisten toimenpiteiden, yhteisön osaksi rahoittamien maaseudun kehittämistoimien ja näitä täydentävien kansallisten toimenpiteiden hallinto- ja toimeenpanotehtävät.

Mavi tukee osaltaan pääluokkaperusteluissa esitettyjen maa- ja metsätalousministeriön toimialan vaikuttavuustavoitteiden saavuttamista seuraavasti:

  • — Suorittamalla tukijärjestelmien ja muiden toimenpiteiden suunnittelu-, ohjaus- ja toimeenpanotehtäviä.
  • — Toimeenpanemalla Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman täysimääräisesti.

Maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuoden 2013 talousarvioesityksen valmisteluun liittyen alustavasti Maville seuraavat tulostavoitteet:

  • — Valmistaudutaan EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistukseen toteuttamalla uudistuksesta johtuvat tukijärjestelmämuutokset.
  • — Valmistaudutaan ohjelmakauden 2007—2013 sulkemiseen aikataulusuunnitelman mukaisesti sekä valmistaudutaan uuden ohjelmakauden toimeenpanon vaatimiin muutoksiin ja uudistuksiin.
  • — Varmistetaan tulosohjauksen keinoin ELY-keskusten vastuulla olevien ohjelman toimeenpanoon liittyvien toimien toteuttaminen menestyksellisesti.
  • — Mavi kehittää sähköisiä palveluitaan painopisteen siirtyessä yhä enemmän hallinnon prosessien sähköistämiseen.
Toiminnallinen tuloksellisuus
Toiminnallinen tehokkuus

Toimintamenot ja henkilötyövuodet toiminnoittain

Toiminnot 2011 toteutuma
Kustannukset
1 000 €
Htv1) 2012 arvio
Kustannukset
1 000 €
Htv1) 2013 esitys
Kustannukset
1 000 €
Htv1)
             
Tukijärjestelmien suunnittelu ja hallinnointi 7 048 75 6 838 75 6 828 75
Hakemusten käsittely 1 300 13 1 226 13 1 229 13
Tukimaksujen käsittely 2 010 20 1 859 21 1 912 21
Tukien valvonta ja tarkastukset 2 167 24 2 279 25 2 185 25
Tukien takaisinperintä ja saatavien seuranta 866 10 797 10 819 10
Yhteistyö ja kehittäminen 1 466 16 1 403 16 1 366 15
Sisäinen tarkastus ja valvonta 460 5 417 5 410 5
Tietotekniikka ja -hallinto 13 638 48 13 078 47 12 738 46
Yhteensä 28 955 211 27 897 212 27 487 210

1) Htv- ja kulujakaumat on laadittu työajanseurantajärjestelmän tietojen perusteella. Htv-määrät sisältävät myös teknisellä avulla palkatut, joiden htv-kertymä ei ole tuottavuustoimien eikä kiintiöksi asetetun henkilötyövuosien enimmäismäärän piirissä. Teknisellä avulla palkattujen htv-kertymä oli vuonna 2011 noin 8 htv, tason arvioidaan säilyvän samana vuosina 2012 ja 2013.

Tuotokset ja laadunhallinta

Mavi laajentaa sähköisiä palveluitaan mm. sähköistämällä hallinnon prosesseja. Mavi tukee, ohjeistaa, kouluttaa, neuvoo ja ohjaa ELY-keskuksia, kuntien maaseutuelinkeinoviranomaisia ja toimintaryhmiä. Asiakastyytyväisyyskyselyjen tulokset ja muu palaute otetaan huomioon toiminnan kehittämisessä ja laadunhallinnassa. Virasto kehittää tukijärjestelmien toimeenpanossa käytettäviä tietojärjestelmiä.

Henkilötyövuosissa on otettu huomioon 1 henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimien johdosta. Mitoituksessa on otettu huomioon 1 henkilötyövuoden lisäys FLEGT-lisätoimiasetuksen (Puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattavien toimijoiden vahvistamisesta annettu EU:n parlamentin ja neuvoston asetus N:ro 995/2010) mukaisten toimeenpanotehtävien johdosta.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
varsinainen
talousarvio
2013
esitys
       
Bruttomenot 29 647 26 082 28 152
Bruttotulot 692 575 665
Nettomenot 28 955 25 507 27 487
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 8 519    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 4 025    

Määrärahasta käytetään 3 900 000 euroa Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskukselta hankittaviin tietotekniikkapalveluihin.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
FLEGT-toimeenpanotehtävät (siirto momentilta 30.60.42) 100
Muu toiminnan supistuminen -297
Siirto momentille 30.01.01 -781
Sähköinen pinta-alatukien haku (momentilta 28.70.20 siirretyn lisäyksen poistaminen) -200
Tukisovelluksen uudistaminen (siirto momentilta 28.70.20) 1 300
Tuottavuussäästöjen kertaluonteisen käytön poistaminen (-10 htv) -2 881
Tuottavuussäästöjen tilapäinen käyttö (9 htv) 2 298
Julkisen hallinnon atk-menosäästö (HO) -50
Palkkausten tarkistukset 491
Tasomuutos 2 000
Yhteensä 1 980

Ahvenanmaan kunnille maksetaan korvauksia niistä tehtävistä, joita ne hoitavat maa- ja metsätalousministeriön ja muiden maaseutuelinkeinoviranomaisten, valtion ja Euroopan unionin varoista myöntämiin ja maksamiin avustuksiin, korvauksiin, palkkioihin ja muihin tukiin liittyen. Korvausten maksaminen on Maaseutuviraston tehtävä. Korvaukset suoritetaan valtioneuvoston asetuksen mukaisesti.


2013 talousarvio 27 487 000
2012 II lisätalousarvio 375 000
2012 talousarvio 25 507 000
2011 tilinpäätös 24 461 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 36/2012 vp (21.12.2012)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 27 487 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä annetussa laissa (1336/1992) tarkoitettujen korvausten maksamiseen Ahvenanmaan maakunnalle.

 

IV lisätalousarvioesitys HE 165/2013 vp (24.10.2013)

Momentilta vähennetään 38 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu raamisopimuksen mukaisten koulutusmäärärahojen poistamisesta.


2013 IV lisätalousarvio -38 000
2013 talousarvio 27 487 000
2012 tilinpäätös 26 382 000
2011 tilinpäätös 24 461 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 26/2013 vp (27.11.2013)

Momentilta vähennetään 38 000 euroa.