Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Ministeriö ja hallinto
         30. Syyttäjät
         50. Vaalimenot
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2013

04. Oikeusaputoimistojen ja kuluttajariitalautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 29 398 000 euroa.

Momentille nettoutettavista tuloista oikeusavun saajan hävinneen vastapuolen korvaukset oikeudenkäyntikuluista budjetoidaan maksuperusteisena.

Selvitysosa:Vuonna 2011 oikeusaputoimistoihin saapui noin 48 200 asiaa. Saapuneista asioista 82 % oli siviili- ja hallinto-oikeudellisia asioita, joista suurin asiaryhmä olivat perhe- ja perintöoikeudelliset asiat (48 %). Rikosasioiden osuus oli 18 %. Vuonna 2012 arvioidaan saapuvan noin 48 200 asiaa ja vuonna 2013 noin 48 400 asiaa.

Kansainvälistä suojelua hakevien yksilöllisten oikeusapupalveluiden siirto kokonaisuudessaan oikeusapulain mukaisen oikeusapujärjestelmän piiriin lisää erityisesti oikeusaputoimistoissa tehtävien oikeusapupäätösten määrää noin 2 000 päätöksellä.

Tavoitteena on oikeusavun sähköisen asiointipalvelun vakiinnuttaminen, mikä helpottaa ja tehostaa asiointia oikeudenhoidossa.

Liiketaloudellisen toiminnan kustannusvastaavuutta parannetaan vuonna 2013.

Vuonna 2011 kuluttajariitalautakuntaan saapui noin 4 800 valitusta, mikä on 11 % edellistä vuotta enemmän. Valitusten määrä kasvoi arvioitua enemmän asunto- ja palveluasiaryhmissä. Arvion mukaan asunto- ja palveluasiaryhmien valitusten määrän kasvu on kertaluonteista ja valitusten määrä laskee normaaliin tasoon. Lautakuntaan valitetaan eniten asuntokaupasta, kiinteistövälityksestä ja autokaupasta. Vuonna 2012 arvioidaan saapuvan noin 4 500 asiaa ja vuonna 2013 noin 4 600 asiaa.

Talousarvion valmisteluun liittyen oikeusministeriö on alustavasti asettanut oikeusaputoimistoille ja kuluttajariitalautakunnalle seuraavat toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2013:

Oikeusaputoimistot

  2011
toteutuma
2012
arvio
2013
tavoite
       
Käsitellyt asiat, kpl 47 873 48 200 48 400
Oikeusapuohjaus, kpl 10 407 13 000 13 000
Oikeusapupäätökset yksityisille asiamiehille, kpl 22 089 22 000 23 800
Taloudellisuus (euroa/painotettu työmäärä) 112 114 115
Tuottavuus (painotettu työmäärä/htv) 485 506 510
Jonotusaika, pv 13,1 11,0 11,0

Kuluttajariitalautakunta

  2011
toteutuma
2012
arvio
2013
tavoite
       
Käsitellyt valitukset, kpl 4 580 4 300 4 400
Taloudellisuus (€/käsitelty asia) 442 480 479
Tuottavuus (käsitellyt asiat/htv) 144 134 138
Käsittelyaika, kk 8,2 8,0 7,8

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
varsinainen
talousarvio
2013
esitys
       
Bruttomenot 31 842 32 927 34 598
Bruttotulot 4 971 4 890 5 200
Nettomenot 26 871 28 037 29 398
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 1 169    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 2 379    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (Julkisoikeudellinen toiminta, 1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
arvio
2013
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 3 592 3 656 3 700
— muut tuotot 64 - -
Tuotot yhteensä 3 656 3 656 3 700
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset 6 603 6 603 6 700
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) -2 947 -2 947 -3 000
Kustannusvastaavuus, % 55 55 55

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (Liiketaloudellinen toiminta, 1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
arvio
2013
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 1 375 1 399 1 500
— muut tuotot 24 - -
Tuotot yhteensä 1 399 1 399 1 500
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset 1 711 1 711 1 720
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) -312 -312 -220
Kustannusvastaavuus, % 82 82 87

Oikeusavun palkkioista säädetään valtioneuvoston asetuksessa oikeusavun palkkioperusteista (290/2008).

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kansainvälistä suojelua hakevalle annettava yksilöllinen oikeusapu (siirto momentilta 26.40.63) 350
Tietohallintomenot 260
Vakiomuotoiset tietoluovutukset (siirto momentille 28.30.03) -56
Julkisen hallinnon atk-menosäästö (HO) -151
Palkkausten tarkistukset 1 042
Yhteishankintojen lisääminen (HO) -84
Yhteensä 1 361

2013 talousarvio 29 398 000
2012 II lisätalousarvio 560 000
2012 talousarvio 28 037 000
2011 tilinpäätös 28 082 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 36/2012 vp (21.12.2012)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 29 398 000 euroa.

Momentille nettoutettavista tuloista oikeusavun saajan hävinneen vastapuolen korvaukset oikeudenkäyntikuluista budjetoidaan maksuperusteisena.

 

IV lisätalousarvioesitys HE 165/2013 vp (24.10.2013)

Momentilta vähennetään 89 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennyksestä 79 000 euroa aiheutuu raamisopimuksen mukaisten koulutusmäärärahojen poistamisesta ja 10 000 euroa siirrosta momentille 25.01.01 palvelukeskusmaksujen alenemisesta johtuen.


2013 IV lisätalousarvio -89 000
2013 talousarvio 29 398 000
2012 tilinpäätös 28 597 000
2011 tilinpäätös 28 082 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 26/2013 vp (27.11.2013)

Momentilta vähennetään 89 000 euroa.