Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
              51. Eräät merimiespalvelut
         60. Energiapolitiikka
         70. Kotouttaminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2013

40. (32.40 ja 32.20, osa) Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämäPDF-versio

Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012)

Valtuus

Luottolaitosten varoista myönnettävien eräistä korkotukilainoista annetun lain (1015/1977) 4 §:n mukainen turvavarastointilainojen korkohyvityksen enimmäismäärä on 5 prosenttia. Uusia turvavarastolainoja saa hyväksyä vuonna 2013 enintään 8 400 000 euroa.

Turvavarastolain (970/1982) 7 §:n mukaisia varastoavustuksia saa myöntää vuonna 2013 enintään 34 000 euroa.

Selvitysosa:Laadukas sisämarkkinalainsäädäntö ja sen tehokas kansallinen toimeenpano ovat edellytyksenä sisämarkkinoiden toimivuudelle. Yksi keskeisimmistä tavoitteista on digitaalisten sisämarkkinoiden toiminnan tehostaminen. Lisäksi kansalaisten, yritysten ja viranomaisten toimintaa sisämarkkinoilla tukevia informaatio- ja ongelmanratkaisupalveluja kehitetään siten, että yritykset ja kansalaiset pystyvät entistä paremmin hyötymään sisämarkkinoista. Yritysten yhteiskuntavastuullisuus korostuu kilpailuetua tuottavana tekijänä.

Moderni kilpailupolitiikka on elinkeinopolitiikan olennainen osa ja välttämätöntä kilpailukyvyn parantamiselle. Työ- ja elinkeinoministeriö toteuttaa yhdessä muiden ministeriöiden kanssa hallituksen käynnistämää terveen kilpailun edistämisen ohjelmaa. Tavoitteena on turvata tasaveroiset kilpailuolosuhteet erikokoisille yrityksille ja kuluttajien etujen mukaiset toimivat markkinat. Ohjelman toimenpiteissä keskitytään julkisen sektorin elinkeinotoimintaan, lainsäädännön sisältämiin kilpailun rajoituksiin ja keskittyneisiin toimialarakenteisiin. Kilpailuvalvontaa kohdennetaan olennaisiin kilpailua rajoittaviin järjestelyihin. Valtiontukisääntelyn näkökulmasta on ensiarvoista tunnistaa aidosti elinkelpoiset yritykset toimijoista, joiden kannattavuus perustuu jatkuvaan julkiseen rahoitukseen.

Yleishyödyllisiin taloudellisiin palveluihin kehitetään uusia järjestämistapoja. EU:n uusi sääntely mahdollistaa kustannusten korvaamiseen perustuvat järjestelyt niillä alueilla, joissa tavanomaista markkinatarjontaa ei ole. On tärkeää varmistaa, että suomalaiset viranomaiset ja elinkeinonharjoittajat ovat hyvin informoituja jatkuvasti kehittyvistä EU:n valtiontukisääntelyn periaatteista ja velvoitteista. Myös julkisten hankintojen sääntely kehittyy jatkuvasti. Vireillä on EU-direktiivien kokonaisuudistus, jossa tavoitteena on nykyistä joustavampi ja enemmän kansallista liikkumavaraa salliva sääntely.

Yritysten kattava ja luotettava taloudellinen informaatio antaa eri sidosryhmille riittävät tiedot niiden taloudellisesta tilasta. Erityisesti pörssiin listattuja yhtiöitä koskeva luotettava ja ajantasainen tieto on tehokkaasti toimivien pääomamarkkinoiden välttämätön ehto. Hallinnollisia kustannuksia kevennetään pienten ja keskisuurten yritysten osalta uuden EU-sääntelyn mukaisesti. Tilintarkastajajärjestelmä uudistetaan vuonna 2012 valmistuvan työryhmätyön pohjalta ottaen huomioon meneillään oleva EU-lainsäädännön uudistus.

Toimiva ja kilpailukykyinen aineettomien oikeuksien järjestelmä varmistaa yritysten innovaatioiden ja muun aineettoman omaisuuden suojan ja hyödyntämisen sekä oikeuksien tehokkaan täytäntöönpanon. Vuoteen 2015 ulottuvan aineettomien oikeuksien strategian toimeenpanoa jatketaan uudistetun toimenpideohjelman avulla. Keskeistä on vahvistaa edelleen oikeuksien hyödyntämistä ja täytäntöönpanoa turvaamalla Patentti- ja rekisterihallituksen asema kansainvälisiä patentoitavuustutkimuksia tekevänä viranomaisena ja tiivistämällä yhteistyötä innovaatiopolitiikan toimijoiden kanssa. Tavoitteeseen liittyy myös kansainvälisesti kilpailukykyisen tuomioistuinjärjestelmän kehittäminen, jota osaltaan toteuttaa Patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakunnan tehtävien siirtäminen markkinaoikeuteen. Tavaramerkkilakia on tarkoitus uudistaa ottaen huomioon EU:n tavaramerkkidirektiivin muutos. Yritysten ja yhteisöjen rekisterihallinnon sähköistä asiointia lisätään ja helpotetaan yritysten ilmoittamisvelvollisuutta. Julkisten tietovarantojen avaamisessa edetään hallituksen asettamien tavoitteiden ja käytettävissä olevien resurssien puitteissa.

Markkinoiden toimivuutta koskevaa hallintoa uudistetaan yhdistämällä Kilpailuvirasto ja Kuluttajavirasto uudeksi virastoksi vuoden 2013 alusta lukien. Vuonna 2012 valmistuneessa uudessa kuluttajapoliittisessa ohjelmassa painotetaan arjen kuluttajataitojen vahvistamista ja kuluttajan oikeuksista huolehtimista sekä terveen ja vastuullisen kilpailun turvaamista. Tekninen turvallisuus ja luotettavuus pidetään korkealla tasolla. Kansallisesti valmistaudutaan EU:n tuotelainsäädäntöuudistuksen sekä standardisointiasetuksen toimeenpanoon.

Työ- ja elinkeinoministeriö toteuttaa hallitusohjelman mukaista harmaan talouden torjuntaohjelmaa muun muassa valmistelemalla tilaajavastuulain kokonaisuudistuksen. Yritysten hallinnollisen taakan vähentämistä jatketaan vuonna 2013 alkavalle kaudelle asetettavien tavoitteiden mukaisesti. Uuden lainsäädännön yritysvaikutusten arvioinnissa tavoitteena on toimiva ja yritysten kilpailukykyä tukeva säädösympäristö.

Toimivat työmarkkinat, ajanmukainen työlainsäädäntö ja hyvä työelämän laatu ovat yritysten kilpailuetuja. Yritysten tasapuolisista kilpailuedellytyksistä huolehditaan muun muassa työlainsäädännön keinoin.

Politiikkalohkon tehtäviin kuuluu myös poikkeusoloihin varautuminen. Toiminnan linjaamiseksi valmistellaan huoltovarmuuden uusi tavoitepäätös.

Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti yritysten toimintaympäristön, markkinoiden sääntelyn ja työelämän tulosalueelle yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet vuodelle 2013:

  • — Kaikkien toimijoiden toimintaolosuhteet markkinoilla ovat tasavertaiset, kilpailumahdollisuudet parantuvat ja taloudellinen huoltovarmuus on korkealla tasolla.
  • — Kuluttajien asema on turvallinen, ja kuluttajat sekä yrittäjät luottavat markkinoiden toimivuuteen.
  • — Tekninen turvallisuus ja luotettavuus yhteiskunnassa ja yrityksissä säilyy korkealla tasolla. Turvallisuusriskien hallinnan puutteista johtuvat henkilö-, ympäristö- ja omaisuusvahingot eivät lisäänny Turvatekniikan keskuksen toimialoilla ja kuolemaan johtaneet onnettomuudet vähenevät 10 % ajanjaksolla 2004—2015 (v. 2004: 9,2, v. 2011: 6,6 ja v. 2015: < 8,3).
  • — Yritysten hallinnollinen taakka vähenee.
  • — Ajanmukaiset teollisoikeusjärjestelmät edistävät innovaatioita sekä tavaroiden ja palvelujen kaupallistamista.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 36/2012 vp (21.12.2012)

Valtuus

Luottolaitosten varoista myönnettävien eräistä korkotukilainoista annetun lain (1015/1977) 4 §:n mukainen turvavarastointilainojen korkohyvityksen enimmäismäärä on 5 prosenttia. Uusia turvavarastolainoja saa hyväksyä vuonna 2013 enintään 8 400 000 euroa.

Turvavarastolain (970/1982) 7 §:n mukaisia varastoavustuksia saa myöntää vuonna 2013 enintään 34 000 euroa.

01. (32.40.01 ja 02) Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 10 959 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös Kuluttaja-lehden hinnan alentamiseen enintään 100 000 euroa.

Selvitysosa:Hallitus antaa Eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi Kilpailu- ja kuluttajavirastosta. Kilpailuvirasto ja Kuluttajavirasto yhdistetään Kilpailu- ja kuluttajavirastoksi 1.1.2013 lukien.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto edistää markkinoiden toimivuutta. Tavoitteena on terveen ja toimivan kilpailun turvaaminen ja talouden tehokkuuden lisääminen sekä yksityisessä että julkisessa toiminnassa sekä se, että yritykset toimivat vastuullisesti ja että kuluttajat voivat luottaa markkinoiden toimivuuteen ja häiriötilanteiden nopeaan selvittämiseen. Virasto hoitaa myös kuluttaja-asiamiehelle kuuluvat valvontatehtävät. Viraston toiminta kohdentuu yhteiskunnallisesti merkittäviin asioihin ja ongelmiin. Lisäksi virasto vaikuttaa yleisesti kilpailun toimivuuteen ja kuluttajien asemaan ja hoitaa sille kuuluvat kansainväliset tehtävät.

Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti Kilpailu- ja kuluttajavirastolle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2013:

Toiminnallinen tuloksellisuus

  2011
toteutuma
2012
tavoite
2013
tavoite
       
Toiminnallinen tehokkuus      
Tuottavuus, tehokkuus ja kustannusvastaavuudet      
— Yrityskauppavalvonnalla estetään tehokkaasti keskittymien kilpailuongelmat (sidosryhmien arvio 1—5) 3,6 > 3,7 > 3,7
— Kuluttaja-lehden kustannusvastaavuus hintatuen jälkeen (%) 90 94 100
— Valmismatkaliikerekisterin maksullisten suoritteiden kustannusvastaavuus (%) 75 100 100
       
Tuotokset ja laadunhallinta      
Kartellit saatetaan markkinaoikeuteen seuraamusmaksun määräämiseksi      
— Seuraamusmaksuesitysten määrä merkittävissä (I—II -luokka) asioissa 1 > 1 > 1
— Uskottavan "hard core" -kartellien vastaisen politiikan vahvistaminen (sidosryhmien arvio 1—5) 4,0 > 3,8 > 3,8
­Puututaan keskittyneillä markkinoilla kilpailun vastaiseen koordinaatioon ja kilpailijoiden poissuljentaan      
— Merkittävien (I—II -luokka) ratkaistujen tapausten määrä, joissa rajoitus on poistunut 15 10 10
— Sidosryhmien arvio (1—5) 3,3 > 3,5 > 3,5
Vaikutetaan markkinoiden avaamiseen ja tasapuolisten kilpailuolosuhteiden aikaansaamiseen (sidosryhmien arvio 1—5) 3,1 > 3,3 > 3,4
Päätökset ovat sisällöltään oikeita ja laadukkaita (sidosryhmien arvio 1—5) 4,0 > 3,9 > 4,0
Käsittelyaikoja lyhennetään (kilpailuasiat)      
— Ratkaistujen toimenpidepyyntöjen käsittelyajat (mediaani, pv)      
Vaikuttavuusluokka 1 (vaativin) 388 < 730 < 730
Vaikuttavuusluokka 2 461 < 630 < 630
Vaikuttavuusluokka 3 28 < 30 < 30
— Yli kolme vuotta käsittelyssä olleiden kotimaisten kilpailunrajoitustapausten lukumäärä vuoden lopussa 16 < 15 0
       
Kuluttajavalvonta on tehokasta ja ongelmia ennaltaehkäisevää      
— Ala- ja aihekohtaisten hankkeiden onnistuminen (itsearviointi 1—5) 4,4 > 4,0 > 4,5
— Päätettyjen ja saapuneiden valvontailmoitusten välinen suhde (%) 110 > 100 > 100
— Vakuuksien riittävyys valmismatkaliikkeiden konkurssitapauksissa (%) 100 100 100
Kuluttajilla ja elinkeinonharjoittajilla on käytettävissään sisällöltään ajankohtaiset, helppokäyttöiset ja itsepalveluna sujuvasti toimivat kuluttaja-asioita koskevat verkkopalvelut      
— Verkkopalvelujen käyntimäärä/kk 146 944 150 000 155 000
— Verkkopalveluiden asiakastyytyväisyys (1—5) 37,7 > 4,2 > 4,2

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

  2011
toteutuma
2012
tavoite
2013
tavoite
       
Henkilötyövuosien kehitys      
Kilpailuvirasto 67,4 78,5 -
Kuluttajavirasto 71,3 71,5 -
Kilpailu- ja kuluttajavirasto     147,5
Henkilöstön hyvinvointi paranee      
— lyhytaikaiset (1—3 pv) sairauspoissaolotapaukset/htv      
Kilpailuvirasto 2,7 < 2,6 -
Kuluttajavirasto 2,59 < 2,25 -
Kilpailu- ja kuluttajavirasto     < 2,6
— työtyytyväisyysindeksi (1—5, naiset/miehet)      
Kilpailuvirasto 3,6 3,6 -
Kuluttajavirasto 3,4/3,6 3,7/3,7 -
— Kilpailu- ja kuluttajavirasto     3,5/3,5

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
varsinainen
talousarvio

2013
esitys
       
Bruttomenot 11 136 12 109 12 019
Bruttotulot 1 066 1 110 1 060
Nettomenot 10 070 10 999 10 959
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 1 663    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 1 997    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Uudelleenkohdentamisen muutos -150
Harmaan talouden torjunta (HO) -100
Julkisen hallinnon atk-menosäästö (HO) -100
Palkkausten tarkistukset 344
Yhteishankintojen lisääminen (HO) -34
Yhteensä -40

Momentin nimike on muutettu.


2013 talousarvio 10 959 000
2012 II lisätalousarvio 191 000
2012 talousarvio 10 999 000
2011 tilinpäätös 10 404 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 36/2012 vp (21.12.2012)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 10 959 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös Kuluttaja-lehden hinnan alentamiseen enintään 100 000 euroa.

 

I lisätalousarvioesitys HE 52/2013 vp (23.5.2013)

Momentille myönnetään lisäystä 100 000 euroa.

Selvitysosa:Lisämäärärahan tarve aiheutuu Kilpailu- ja kuluttajaviraston tehtävien lisääntymisestä kilpailulakia (948/2011) koskevan muutoksen johdosta. Viraston toimivalta laajenee koskemaan kuntien, kuntayhtymien, valtion taikka niiden määräysvaltaan kuuluvan yksikön harjoittaman elinkeinotoiminnan kilpailuneutraliteetin valvontaa.


2013 I lisätalousarvio 100 000
2013 talousarvio 10 959 000
2012 tilinpäätös 11 190 000
2011 tilinpäätös 10 404 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 21/2013 vp (19.6.2013)

Momentille myönnetään lisäystä 100 000 euroa.

 

IV lisätalousarvioesitys HE 165/2013 vp (24.10.2013)

Momentilta vähennetään 27 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu raamisopimuksen mukaisten koulutusmäärärahojen poistamisesta.


2013 IV lisätalousarvio -27 000
2013 I lisätalousarvio 100 000
2013 talousarvio 10 959 000
2012 tilinpäätös 11 190 000
2011 tilinpäätös 10 404 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 26/2013 vp (27.11.2013)

Momentilta vähennetään 27 000 euroa.

(02.) Kilpailuviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012)

Selvitysosa:Momentti ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta ja sen määräraha siirrettäväksi momentille 32.40.01.



03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v)

Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 434 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin ja kansainväliseen toimintaan liittyviin projekteihin.

Momentille budjetoidaan hakemus-, ilmoitus- ja käsittelymenettelyistä johtuen tulot maksuperusteella. Patentti- ja rekisterihallituksen paikallisviranomaisena toimimisesta ELY-keskuksille ja maistraateille maksettavat korvaukset budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Teollisoikeuksien ja yritys- ja yhteisötoiminnan asiantuntijaorganisaationa Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) edistää ja kehittää yrittäjyyttä, innovatiivisuutta ja yhteisöllistä toimintaa Suomessa ja kansainvälisesti.

Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti PRH:lle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2013:

Toiminnallinen tuloksellisuus

    2011
toteutuma
2012
tavoite
2013
tavoite
         
Toiminnallinen tehokkuus      
Työn tuottavuus Tuottavuuden muutos, % +15,5 +2,0 +2,0
Taloudellisuus Yksikkökustannusten muutos, %1) -3,4 +2,0 +2,0
         
Tuotokset ja laadunhallinta      
Asiakastyytyväisyys Asiakasarvio (1—5) 4,0 4,0 4,0
Sähköinen asiointi Patenttihakemukset, % 94 90 95
  Yhdistysrekisteri-ilmoitukset, % 46,4 50 50
  Tavaramerkkihakemukset, % 46 60 60
  Kaupparekisteri-ilmoitukset ja tilinpäätökset, % 51,6 60 60
Käsittelyaika keskimäärin Kansalliset patenttihakemukset (v) 2,6 2,7 2,5
  Kansalliset tavaramerkkihakemukset (v) 4,8 5 4
  Kaupparekisteri-ilmoitukset2) 9 8 8
  Yrityskiinnityshakemukset (pv) 8 8 8
  Yhdistysten perustamisilmoitukset (kk) 2,2 2,0 1,8
  Tutkimukset määräajassa (PCT 16 kk, %) 100 90 80

1) Yritys- ja yhteisölinjan tietojärjestelmän uusiminen lisää kustannuksia.

2) Yritys- ja yhteisölinjan tietojärjestelmä ja säästötoimenpiteet sitovat ja vähentävät resursseja.

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

  2011
toteutuma
2012
tavoite
2013
tavoite
       
Henkilötyövuosien kehitys 432,6 418 412
Henkilöstön hyvinvointi paranee      
— lyhytaikaiset (1—3 pv) sairauspoissaolotapaukset / htv 3 2,4 2,4
— työtyytyväisyysindeksi (1—5 naiset/miehet) 3,4/3,7 3,5/3,5 3,5/3,5

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
varsinainen
talousarvio
2013
esitys
       
Omakustannusarvoon hinnoiteltavat julkisoikeudelliset suoritteet      
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 42 185 41 298 42 030
— muut tuotot 117 78 70
Tuotot yhteensä 42 302 41 376 42 100
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 33 545 36 073 36 200
— osuus yhteiskustannuksista 7 747 7 145 7 700
Kustannukset yhteensä 41 292 43 218 43 900
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 1 010 -1 842 -1 800
Kustannusvastaavuus, % 102 96 95

Laskelmat perustuvat olettamukselle, että tavaramerkkien ja mallien maksuja korotetaan keskimäärin 10 %. Jos kysyntä muuttuu oleellisesti, tulee kustannuksia ja maksuja arvioida uudelleen tilanteen mukaisesti.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
varsinainen
talousarvio
2013
esitys
       
Bruttomenot 46 741 47 060 47 587
Bruttotulot 46 768 45 690 46 153
Nettomenot -27 1 370 1 434
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 3 852    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 5 250    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Tuottavuustoimet -45
Vakiomuotoiset tietoluovutukset (siirto momentilta 26.01.03) 25
Vakiomuotoiset tietoluovutukset (siirto momentilta 28.10.01) 75
Vakiomuotoiset tietoluovutukset (siirto momentilta 32.01.01) 3
Vakiomuotoiset tietoluovutukset (siirto momentilta 32.01.02) 2
Vakiomuotoiset tietoluovutukset (siirto momentilta 32.20.06) 4
Yhteensä 64

2013 talousarvio 1 434 000
2012 talousarvio 1 370 000
2011 tilinpäätös 1 370 484

 

Eduskunnan kirjelmä EK 36/2012 vp (21.12.2012)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 434 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin ja kansainväliseen toimintaan liittyviin projekteihin.

Momentille budjetoidaan hakemus-, ilmoitus- ja käsittelymenettelyistä johtuen tulot maksuperusteella. Patentti- ja rekisterihallituksen paikallisviranomaisena toimimisesta ELY-keskuksille ja maistraateille maksettavat korvaukset budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

04. Kuluttajatutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 213 000 euroa.

Selvitysosa:Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti Kuluttajatutkimuskeskukselle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2013:

Toiminnallinen tuloksellisuus

  2011
toteutuma
2012
tavoite
2013
tavoite
 
— Kuluttajatutkimuskeskus suuntaa tutkimustoimintansa tukemaan vahvasti kuluttajapoliittisen ohjelman toteuttamista    
Toiminnallinen tehokkuus      
Tulot, % menoista 37 30 30
Maksullisen toiminnan tuotot, euroa 20 220 20 000 20 000
Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuus, % 51 48 48
Tutkimustoiminta kokonaiskustannuksista, % 94 90 > 90
Tietopalvelu kokonaiskustannuksista, % 6 10 < 10
Kokonaiskustannukset, 1 000 euroa 3 074 3 250 3 250
       
Tuotokset ja laadunhallinta      
Suoritemäärä (ind.)/htv 261 250 250
Julkaisut (kirjalliset tuotokset), kpl 115 100 100
Tieteelliset kriteerit täyttävien julkaisujen määrä, kpl 20 15 15
Esitelmät eri foorumeilla, lkm 173 110 110
Tieteelliset esitelmät, lkm 57 30 30

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

  2011
toteutuma
2012
tavoite
2013
tavoite
       
Henkilötyövuosien kehitys 37,4 37 37
Henkilöstön hyvinvointi paranee      
— sairauspoissaolopäivät/htv      
— lyhytaikaiset (1—3 pv) sairauspoissaolopäivät/htv 2,2 2,3 2,3
— työtyytyväisyys indeksi (1—5) 3,4 3,5 3,5

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
varsinainen
talousarvio

2013
esitys
       
Bruttomenot 3 046 3 103 3 313
Bruttotulot 1 135 980 1 100
Nettomenot 1 911 2 123 2 213
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 444    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 646    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Palkkausten tarkistukset 97
Yhteishankintojen lisääminen (HO) -7
Yhteensä 90

2013 talousarvio 2 213 000
2012 II lisätalousarvio 54 000
2012 talousarvio 2 123 000
2011 tilinpäätös 2 113 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 36/2012 vp (21.12.2012)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 213 000 euroa.

 

IV lisätalousarvioesitys HE 165/2013 vp (24.10.2013)

Momentilta vähennetään 7 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu raamisopimuksen mukaisten koulutusmäärärahojen poistamisesta.


2013 IV lisätalousarvio -7 000
2013 talousarvio 2 213 000
2012 tilinpäätös 2 177 000
2011 tilinpäätös 2 113 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 26/2013 vp (27.11.2013)

Momentilta vähennetään 7 000 euroa.

05. (32.20.03) Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 269 000 euroa.

Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin maksut, Euroopan kemikaaliviraston komission asetuksen (EY) No 340/2008 perusteella maksamat palkkiot sekä yhteishankkeista muilta osapuolilta saatava rahoitus.

Selvitysosa:Turvallisuus- ja kemikaalivirasto valvoo ja edistää tuotteisiin ja palveluihin ja tuotantojärjestelmiin liittyvää teknistä turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta, kuluttajaturvallisuutta, kemikaalien turvallisuutta ja laatua sekä toimii kansallisena kaivosviranomaisena. Tavoitteena on henkilö-, omaisuus- ja ympäristövahinkojen sekä terveys- ja ympäristöhaittojen ehkäisy sekä vaatimusten mukaisten tuotteiden ja palvelujen vapaan liikkuvuuden varmistaminen. Toiminta kohdistuu teollisuuteen, kauppaan, alkutuotantoon, toiminnanharjoittajiin, palveluntarjoajiin, julkishallintoon ja yksityisiin kansalaisiin.

Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö sekä kemikaalien tuotevalvonnan osalta lisäksi muut ohjaavat ministeriöt (maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö) asettavat alustavasti Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2013:

Toiminnallinen tuloksellisuus

  2011
toteutuma
2012
tavoite
2013
tavoite
       
Toiminnallinen tehokkuus      
Kokonaistuottavuus      
— Kokonaistuottavuusindeksin arvo 88 100 100
Kustannusvastaavuus      
— Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuus 97 100 100
— Nettobudjetoidun kemikaalituoterekisterin kustannusvastaavuus 105 100 100
Tuotokset ja laadunhallinta      
Valvonta on näkyvää ja suunnitelmallista      
— Valvontakäynnit 5 423 4 300 4 300
— Luvat ja ilmoitukset (ml. kaivossuoritteet) 9 963 4 300 4 500
— Kasvinsuojeluaineiden ja biosidien hyväksymispäätökset 273 316 230
— Kemikaalien ja kasvinsuojeluaineiden riskinarvioinnit EU:lle 3 10 9
— EU:n kemikaaliarviointien kommentointi 206 115 116
— Käsitellyt kemikaali-ilmoitukset 12 774 12 000 10 000
— Rekisteröinnit 13 550 13 500 13 500
— Kyselyt ja selvitykset 2 528 1 900 1 900
— Tavoiteajassa käsiteltyjen asioiden osuus, % 74 84 83
Kuluttajilla ja toiminnanharjoittajilla on käytettävissä tietoa erityisesti sähkötuotteiden vaatimustenmukaisuudesta, sähkötöiden luvallisuudesta ja vaarallisten aineiden turvallisesta käytöstä      
— Kävijät www.tukes.fi-etusivulla/päivä 1 566 1 300 1 300
— Kemikaalineuvontapalvelun yhteydenotot 580 600 600
— Tiedotteet 112 95 95

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

  2011
toteutuma
2012
tavoite
2013
tavoite
       
Henkilötyövuosien kehitys 199 217 218
Henkilöstön hyvinvointi paranee      
— lyhytaikaiset (1—3 pv) sairauspoissaolotapaukset/htv 1,4 1,2 1,4
— tyytyväisyysindeksi (1—5, naiset/miehet) 3,6/3,6 3,5/3,5 3,5/3,5

Maksullisen toiminnan tulot on merkitty momentille 12.32.20.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
varsinainen
talousarvio
2013
esitys
       
Bruttomenot 17 969 19 236 19 390
Bruttotulot 1 203 936 1 121
Nettomenot 16 766 18 300 18 269
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 497    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 1 117    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Alueellistaminen (kertaluonteisen erän poistuminen) -100
Muu muutos -100
Uudelleenkohdentamisen muutos -51
Palkkausten tarkistukset 507
Toimintamenosäästö (HO) -200
Yhteishankintojen lisääminen (HO) -87
Yhteensä -31

2013 talousarvio 18 269 000
2012 II lisätalousarvio 285 000
2012 talousarvio 18 300 000
2011 tilinpäätös 17 385 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 36/2012 vp (21.12.2012)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 269 000 euroa.

Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon kemikaalituoterekisterin maksut, Euroopan kemikaaliviraston komission asetuksen (EY) No 340/2008 perusteella maksamat palkkiot sekä yhteishankkeista muilta osapuolilta saatava rahoitus.

 

IV lisätalousarvioesitys HE 165/2013 vp (24.10.2013)

Momentilta vähennetään 39 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu raamisopimuksen mukaisten koulutusmäärärahojen poistamisesta.


2013 IV lisätalousarvio -39 000
2013 talousarvio 18 269 000
2012 tilinpäätös 18 585 000
2011 tilinpäätös 17 385 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 26/2013 vp (27.11.2013)

Momentilta vähennetään 39 000 euroa.

31. Korvaus talous- ja velkaneuvonnan järjestämisestä (siirtomääräraha 2 v)

Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012)

Momentille myönnetään 4 511 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) talous- ja velkaneuvonnasta annetun lain (713/2000) mukaisen korvauksen maksamiseen talous- ja velkaneuvontapalvelujen tuottajille

2) enintään yhtä henkilötyövuotta vastaavan projektihenkilöstön palkkaukseen Kuluttajavirastoon

3) talous- ja velkaneuvojien koulutukseen ja materiaalin tuottamiseen ja raportointijärjestelmän kehittämiseen ja ylläpitoon.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Talous- ja velkaneuvonnan tavoitteena on helpottaa velallisen asemaa luottojen järjestelyssä sekä tukea velallisen elämänhallinnan paranemista ja ehkäistä syrjäytymistä.

Palveluiden järjestämisestä maksettava korvaus määrätään työ- ja elinkeinoministeriön vahvistamien perusteiden mukaan siten, että se vastaa palvelun tuottamisesta aiheutuvia tarkoituksenmukaisia menoja. Korvaus maksetaan Aluehallintoviraston kanssa sopimuksen tehneelle kunnalle tai muulle palveluntuottajalle. Jos kunta ei järjestä neuvontaa, aluehallintoviraston tulee järjestää neuvonta muulla tavoin, esim. ostopalveluna. Korvauksen maksatuksesta kunnille huolehtii Kuluttajavirasto ja muulle palveluntuottajalle aluehallintovirasto.

Arvio resurssien jakautumisesta

  2011
toteutuma
2012
arvio
2013
arvio
       
Talous- ja velkaneuvonnan resurssit      
— Talous- ja velkaneuvojat (htv) 130 128 110
— Avustajat (htv) 23 22 20
Valtion korvaus talous- ja velkaneuvonnan järjestämisen kuluista (%) 73 70 70

Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti toiminnalle seuraavan tulostavoitteen vuodelle 2013:

  • — Uusien asiakkaiden keskimääräinen jonotusaika on korkeintaan 60 päivää (toteutuma 2011: 54 päivää; erot yksikköjen välillä ovat suuret)

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kertaluonteisen erän poistuminen -1 000
Yhteensä -1 000

2013 talousarvio 4 511 000
2012 talousarvio 5 511 000
2011 tilinpäätös 4 711 000

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 39/2012 vp (13.12.2012)

Momentin määräraha on noin 4,5 miljoonaa euroa, mikä on noin miljoona euroa kuluvaa vuotta pienempi. Vähennys johtuu siitä, ettei eduskunnan tekemä yhden miljoonan euron lisäys sisälly menokehyksen mukaiseen määrärahatasoon. Määräraha on ollut jo useita vuosia varsin niukka tarpeisiin nähden ja taloustilanteen heikentyessä on odotettavissa, että talousneuvonnan tarve kasvaa.

Tavoitteena on, että uusien asiakkaiden keskimääräinen jonotusaika on korkeintaan 60 päivää. Vuonna 2011 toteuma oli 54 päivää, mutta yksiköiden väliset erot ovat suuria. Saadun selvityksen mukaan kuluvan vuoden syyskuussa jonotusajat vaihtelivat muutamasta päivästä aina 121 päivään.

Valiokunta lisää momentille 700 000 euroa ja korostaa samalla ennaltaehkäisevien toimien kehittämistä, jotta kansalaisten taloustaidot paranevat ja velkaantuminen vähenee. On myös tärkeää, että ylivelkaantumista estetään kaikin käytettävissä olevin keinoin. Velkaantumisaste on jo nyt noussut huolestuttavan korkeaksi; kaikkien velkojen suhde käytettävissä oleviin vuosituloihin on noussut keskimäärin jo 118 prosenttiin kun se oli kymmenen vuotta sitten vain noin 70 prosenttia.

Valiokunta lisää momentille 700 000 euroa.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 36/2012 vp (21.12.2012)

Momentille myönnetään 5 211 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) talous- ja velkaneuvonnasta annetun lain (713/2000) mukaisen korvauksen maksamiseen talous- ja velkaneuvontapalvelujen tuottajille

2) enintään yhtä henkilötyövuotta vastaavan projektihenkilöstön palkkaukseen Kuluttajavirastoon

3) talous- ja velkaneuvojien koulutukseen ja materiaalin tuottamiseen ja raportointijärjestelmän kehittämiseen ja ylläpitoon.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

50. Valtionavustus kuluttajajärjestöille (kiinteä määräraha)

Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012)

Momentille myönnetään 673 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustuksena Kuluttajaliitto - Konsumentförbundet ry:n toiminnan tukemiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Kuluttajaliitto - Konsumentförbundet ry on kuluttajien etujärjestö, missä ominaisuudessa se neuvoo kuluttajia sekä jakaa ja välittää kuluttajatietoa.

Tulostavoitteet:
  • — Kotitalouksien toimivuus ja tehokkuus sekä kuluttajien omat toimintaedellytykset paranevat järjestön myötävaikutuksella.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kertaluonteisen erän poistuminen -150
Yhteensä -150

Momentin nimike on muutettu.


2013 talousarvio 673 000
2012 talousarvio 823 000
2011 tilinpäätös 823 000

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 39/2012 vp (13.12.2012)

Työtehoseuran valtionavustus esitetään poistettavaksi ensi vuoden alusta lukien. Työtehoseura on valtakunnallinen koulutus-, tutkimus- ja kehittämisorganisaatio, joka mm. tutkii ja kehittää työmenetelmien toiminnallisuutta, tehokkuutta ja tuottavuutta. Se tutkii ja vertailee esim. kodin koneita, laitteita ja materiaaleja niin, että kuluttaja pystyy tekemään valintoja omiin tarpeisiinsa. Työtehoseura etsii erityisesti tehokkaita ja toimivia menetelmiä, jotka säästävät energiaa ja ovat ekotehokkaita. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomessa ei ole tällä hetkellä toista tahoa, joka tekisi vastaavanlaista hyödyketutkimusta.

Valiokunta lisää momentille 100 000 euroa Työtehoseuran valtionavustukseen.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 36/2012 vp (21.12.2012)

Momentille myönnetään 773 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustuksena Kuluttajaliitto - Konsumentförbundet ry:n toiminnan tukemiseen ja Työtehoseura ry:n asuminen ja palveluympäristötiimin tukemiseen Kilpailu- ja kuluttajaviraston määrittelemistä toiminnoista aiheutuviin kuluihin.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

51. Eräät merimiespalvelut (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012)

Momentille myönnetään 2 080 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) merimiespalvelulain (447/2007) nojalla merimiesten hyvinvoinnin edistämiseen tarkoitettujen palvelujen valtion osuuden maksamiseen

2) merimieslain (423/1978) ja merimiesten vuosilomalain (433/1984) nojalla merimiesten vuosiloma- ja vanhempainvapaamatkakustannuksiin

3) merimieslain nojalla merimiesten työsuhteen alkamiseen ja päättymiseen liittyviin matkakustannuksiin suoritettavan valtion osuuden maksamiseen

4) merityöaikalain (296/1976) mukaisen miehistön vaihtokustannusten korvaamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenoihin.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Valtion osuus merimiespalvelutoimiston menoista 580 000
Valtion osuus työnantajille eräisiin merimiesten matkakustannuksiin 1 500 000
Yhteensä 2 080 000

2013 talousarvio 2 080 000
2012 talousarvio 2 080 000
2011 tilinpäätös 1 566 109

 

Eduskunnan kirjelmä EK 36/2012 vp (21.12.2012)

Momentille myönnetään 2 080 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) merimiespalvelulain (447/2007) nojalla merimiesten hyvinvoinnin edistämiseen tarkoitettujen palvelujen valtion osuuden maksamiseen

2) merimieslain (423/1978) ja merimiesten vuosilomalain (433/1984) nojalla merimiesten vuosiloma- ja vanhempainvapaamatkakustannuksiin

3) merimieslain nojalla merimiesten työsuhteen alkamiseen ja päättymiseen liittyviin matkakustannuksiin suoritettavan valtion osuuden maksamiseen

4) merityöaikalain (296/1976) mukaisen miehistön vaihtokustannusten korvaamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenoihin.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

95. Eräät oikeudenkäyntikulut ja korvaukset (arviomääräraha)

Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012)

Momentille myönnetään 20 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ryhmäkannelain (444/2007) mukaisesta ryhmäkanteesta aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen maksamiseen

2) kilpailulaissa (948/2011) tarkoitetuissa oikeusprosesseissa Kilpailu- ja kuluttajaviraston vastapuolelle maksettavaksi määrättyjen oikeudenkäyntikulujen maksamiseen.

Selvitysosa:Ryhmäkanneprosessin hoitaminen voi vaatia huomattaviakin resursseja, joita ei ole mahdollista ennakoida. Ryhmäkanteesta aiheutuu oikeudenkäyntikuluja valtiolle, jos kuluttaja-asiamies häviää ajamansa kanteen.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston edellytetään kilpailulain nojalla ryhtyvän toimenpiteisiin kiellettyjen kilpailunrajoitusten rankaisemiseksi esittämällä markkinaoikeudelle seuraamusmaksun määräämistä laissa säädettyjen edellytysten vallitessa. Kilpailu- ja kuluttajaviraston tehtävänä on myös puuttua yrityskauppoihin, jotka estävät kilpailua Suomen markkinoilla tai niiden oleellisella osalla. Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi määrätä yrityskaupoille ehtoja tai tehdä markkinaoikeudelle esityksen yrityskaupan kieltämiseksi. Kilpailu- ja kuluttajaviraston tekemien päätösten ja esitysten käsittelyyn markkinaoikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa liittyy riski velvollisuudesta joutua korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikuluja, jos Kilpailu- ja kuluttajavirasto häviää jutun.


2013 talousarvio 20 000
2012 talousarvio 20 000
2011 tilinpäätös

 

Eduskunnan kirjelmä EK 36/2012 vp (21.12.2012)

Momentille myönnetään 20 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ryhmäkannelain (444/2007) mukaisesta ryhmäkanteesta aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen maksamiseen

2) kilpailulaissa (948/2011) tarkoitetuissa oikeusprosesseissa Kilpailu- ja kuluttajaviraston vastapuolelle maksettavaksi määrättyjen oikeudenkäyntikulujen maksamiseen.