Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         60. Energiapolitiikka
         70. Kotouttaminen
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2013

41. Yleisavustus eräille yhteisöille ja järjestöille elinkeinopolitiikan edistämiseksi (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012)

Momentille myönnetään 35 672 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää yleisavustuksesta ulkomaankauppaa, elinkeinopolitiikkaa sekä yritysten kansainvälistymistä edistäville yhteisöille annetun asetuksen (1301/2010) mukaisesti:

1) työ- ja elinkeinoministeriön toimintaan liittyvien elinkeinopolitiikkaa edistävien yhteisöjen yleisavustuksiin ja pk-yritysten palvelujen kehittämiseen ja tuottamiseen

2) ulkomaisten investointien edistämiseen

3) kansainvälistä liiketoimintaa edistävien yhteisöjen tarjoaman perusneuvonnan, asiantuntijapalveluiden ja yritysten kehittämispalveluiden tuottamiseen

4) julkisten yhteisöjen hankkeiden rahoittamiseen

5) pohjoismaisen ympäristömerkintäjärjestelmän kansallisen tason tehtävien hoitamiseen.

Keksintötoiminnan tukemiseen ja edistämiseen sekä sen toiminnan menoista aiheutuviin kustannuksiin, ulkomaisten investointien edistämisestä aiheutuviin kustannuksiin ja muotoilun hyödyntämisen tehostamiseen elinkeinotoiminnassa sekä yrityspalvelujen kehittämiseen voidaan palvelujen julkiseen palveluun verrattavan luonteen vuoksi myöntää EU:n yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin annetun määritelmän mukaisesti yleisavustusta kustannusten täyttä määrää vastaavasti. Myös pk-yrityksille tarkoitettujen palvelujen, luovien alojen yritystoiminnan ja luovan talouden edistämiseen voidaan erityisissä tapauksissa niiden yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden perusteella myöntää valtionavustusta kustannusten täyttä määrää vastaavasti. Edelleen osa vientikeskusverkoston ylläpidosta sekä osa kansainvälistä liiketoimintaa edistävistä asiantuntijapalveluista ovat sellaisia yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin kuuluvia toimintoja, jotka voidaan rahoittaa täyttä kustannusmäärää vastaavasti.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Invest in Finland -säätiön toiminta on vuonna 2012 yhdistetty osaksi Finpro ry:n toimintaa. Yhdistämisellä halutaan tehostaa ja lisätä ulkomaisten investointien saamista Suomeen. Kansainvälistymistä edistävien yhteisöjen ensisijaisena tehtävänä on suomalaisten yritysten ja elinkeinoelämän palveleminen niin kotimaassa kuin ulkomailla. Yleisavustusta saavat yhteisöt tuottavat ns. yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluita (SGEI-palvelut, EY:n komission päätös 2005/842/EY).

Vaikuttavuus

  • — Keksintöjen kehittäminen tehostuu ja innovatiivista uutta yritystoimintaa syntyy kasvavilla ja kehittyvillä aloilla.
  • — Standardisointi parantaa tuotteiden ja järjestelmien yhteensopivuutta ja vaihdettavuutta.
  • — Kulutus ohjautuu ympäristöä säästäviin tuotteisiin ja palveluihin ja vastuullisuuteen sitoutuneiden suomalaisten yritysten määrä kasvaa.
  • — Designin hyödyntäminen ja designosaaminen elinkeinoelämässä lisääntyvät.
  • — Yritykset kansainvälistyvät ja verkottuvat keskenään ja niiden kansainvälisen liiketoiminnan osaaminen syvenee.
  • — Ulkomaisten investointien hankintatoimia tehostetaan ja laajennetaan Finpro ry:n verkoston tuella.

Toiminnallinen tuloksellisuus

  2011
toteutuma
2012
tavoite
2013
tavoite
       
Keksintötoiminnan tuloksena syntyy uusia yritysaihioita ja lisensiointikohteita (kpl) 87 83 83
— joista jatkorahoitettavia kasvuyritysaihioita (kpl) 69 43 45
Edistämällä ulkomaisia investointeja saadaan Suomeen uusia yritysinvestointeja (kpl) 52 45 60

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

Keksintö- ja standardisointitoiminta 10 540 000
Luovien alojen ja yrittäjyyden edistäminen 1 392 000
Globaalit kansainvälistymispalvelut 19 610 000
Ulkomaisten investointien edistäminen 4 130 000
Yhteensä 35 672 000

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

Kertaluonteisten erien poistuminen -300
Menosäästö, elinkeinotukien kokonaisuus -4 500
Yhteensä -4 800

2013 talousarvio 35 672 000
2012 talousarvio 40 472 000
2011 tilinpäätös 40 052 000

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 39/2012 vp (13.12.2012)

Talousapu.Talousapu-puhelinneuvontapalvelun tavoitteena on vaikeuksissa olevien pk-yritysten taloudellisen tilanteen tervehdyttäminen ja erityisesti turhien konkurssien välttäminen. Toiminta on valtakunnallista ja se pyrkii tarjoamaan matalan yhteydenottokynnyksen neuvontaa. Taloudellisen tilanteen heikkeneminen on lisännyt palvelun kysyntää.

Valiokunta lisää momentille 100 000 euroa yrittäjien puhelinneuvontapalvelun turvaamiseen.

Invest in Finland.Valiokunta pitää tärkeänä, että Suomeen saadaan aiempaa enemmän ulkomaisia investointeja, mikä osaltaan vahvistaisi kehityksen ja kasvun pohjaa. Ulkomaisten investointien kanta oli viime vuonna hieman yli 60 miljardia euroa eli 32 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun EU:n keskiarvo oli 42 prosenttia.

Valiokunta korostaa, että ulkomaisten investointien kasvaminen edellyttää merkittävää panostusta investointien edistämiseen. Tarvitaan mm. yritysmyönteistä maakuvaa sekä toimintaympäristöä, joka kannustaa yritystoimintaan.

Valiokunta lisää momentille 200 000 euroa Invest in Finlandille mm. Itä-Suomea ja cleantech-toimintaa koskevien liiketoimintamahdollisuuksien parantamiseen.

Viexpo toimii Pohjanmaan ELY-keskuksen itsenäisenä kansainvälistymisyksikkönä ja se tarjoaa pienille ja keskisuurille yrityksille palveluja, jotka helpottavat kansainvälistymistä ja madaltavat kynnystä kansainvälisen toiminnan aloittamiseen. Sen perustehtävä on auttaa yrityksiä vientiin ja kansainvälistymiseen liittyvissä kysymyksissä neuvonnan ja palveluiden avulla.

Valiokunta lisää momentille 100 000 euroa Viexpon toimintaan.

Pohjoismainen ympäristömerkki.Pohjoismainen ympäristömerkki (eli Joutsenmerkki) on Pohjoismaiden ministerineuvoston aloitteesta perustettu virallinen ympäristömerkki joka kertoo tuotteen tai palvelun noudattavan sille suunniteltuja ympäristökriteereitä. Ympäristömerkin rahoitus koostuu luvanhaltijoilta saatavista maksuista sekä valtionavusta.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomessa valtionapu ja lupatulot ovat selvästi Norjaa, Tanskaa ja Ruotsia pienemmät, vain noin 11 prosenttia pohjoismaisista kokonaistuloista.

Valiokunta lisää momentille 50 000 euroa ympäristömerkkiä koskevaan yritysneuvontaan.

Momentin määrärahalisäykset ovat yhteensä 450 000 euroa.

Eduskunnan kirjelmä EK 36/2012 vp (21.12.2012)

Momentille myönnetään 36 122 000 euroa.