Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         10. Poliisitoimi
         20. Rajavartiolaitos
              20. Erityismenot
         40. Maahanmuutto
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2013

02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 64 071 000 euroa.

Selvitysosa:Sisäasiainministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle seuraavat alustavat toiminnalliset tulostavoitteet:

Toteutetaan hätäkeskustoiminnan strategisten linjausten mukaisia toimenpiteitä. Hätäkeskuslaitos jatkaa toiminnan yhdenmukaistamista yhdessä hätäkeskuspalveluita käyttävien viranomaisten kanssa. Yhdenmukaistaminen tulee saattaa tasolle, joka mahdollistaa verkottuneen toimintamallin käyttöönoton uudella tietojärjestelmällä. Uuden hätäkeskustietojärjestelmän kehitystyötä jatketaan siten, että käyttöönotto voidaan toteuttaa vuoden 2015 loppuun mennessä. Vuonna 2013 yhdistetään Tampereella ja Porissa sijaitsevat hätäkeskukset.

Hätäkeskuslaitos 2011
toteutuma
2012
arvio
2013
tavoite
       
Tuotokset      
Hätäilmoitusten määrä, kpl 4 260 000 4 327 000 4 327 000
Panokset      
Hätäkeskustoiminnan kokonaismenot, brutto, 1 000 euroa 67 220 69 591 68 434
Henkilötyövuodet 747 750 740
Toiminnan tehokkuus      
Hätäilmoitusten määrä/hätäkeskuspäivystäjä (pl. vuoromestarit) 8 200 8 200 8 200
Hätäkeskustoiminnan kustannukset, euroa/asukas, enintään 12,1 12,8 12,9
Hätäkeskustoiminnan kustannukset, euroa/hätäkeskusilmoitus, enintään 15,1 16,5 16,5
Toiminnan laatu ja palvelukyky      
Hätäkeskuslaitoksen yhteistyöviranomaisten tyytyväisyys, indeksi, vähintään (asteikko 1—5) 3,34 3,63 3,63
Henkiset voimavarat      
Työtyytyväisyys, indeksi (asteikko 1—5) 3,18 3,18 3,20
Sairauspoissaolot, työpäivää/htv, enintään 16,0 15,0 14,0
Henkilöstön määrä 828 788 745

Vuoden 2008 talousarviossa osoitettua 40 henkilötyövuoden lisäystä jatketaan määräaikaisesti vuonna 2013. Lisäykseen ei ole myönnetty ylimääräistä rahoitusta.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
varsinainen
talousarvio
2013
esitys
       
Bruttomenot 67 531 62 596 68 434
Bruttotulot 4 576 4 091 4 363
Nettomenot 62 955 58 505 64 071
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 10 046    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 6 463    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
varsinainen
talousarvio
2013
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot, suoritteiden myyntituotot 4 484 4 050 4 267
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 1 893 1 894 1 765
— osuus yhteiskustannuksista 1 820 1 886 1 818
Kustannukset yhteensä 3 713 3 780 3 583
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 771 270 684
Kustannusvastaavuus, % 121 107 119

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Hätäkeskustoiminnan rakennemuutokseen liittyvä muutosturva -67
Kansalaisten yleisneuvontapalvelu 1.1.2013 alkaen (siirto momentille 28.20.01, -12 htv) -1 100
Siirto momentilta 26.01.01 7
Toimintamenojen säästö (osuus 60 milj. eurosta) 189
Toimintamenosäästö (osuus 10 milj. eurosta) -500
Toti-hanke ja rakennemuutos 5 800
Uusien tuottavuustoimien vähennys -225
Vakiomuotoiset tietoluovutukset (siirto momentille 28.30.03) -41
Vakiomuotoiset tietoluovutukset (siirto momentille 30.70.01) -2
Julkisen hallinnon atk-menosäästö (HO) -118
Palkkausten tarkistukset 1 804
Yhteishankintojen lisääminen (HO) -181
Yhteensä 5 566

2013 talousarvio 64 071 000
2012 II lisätalousarvio 978 000
2012 talousarvio 58 505 000
2011 tilinpäätös 59 372 000

 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 39/2012 vp (13.12.2012)

Vuonna 2013 jatketaan Hätäkeskuslaitoksen rakenneuudistusta. Vuorossa on Tampereen ja Porin hätäkeskusten yhdistäminen. Hätäkeskustoiminta ja tietojärjestelmät uudistetaan vuoteen 2015 mennessä siten, että verkostoituneet hätäkeskukset voivat tukea toisiaan ruuhka- ja häiriötilanteissa. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan virastolle esitetty määräraha, jota täydentää noin 2 miljoonan euron vuodelta 2012 siirtyvä erä, riittää yhdessä hätäkeskustoiminnan peruspalveluiden turvaamiseen vuonna 2013.

Valiokunta korostaa, että Hätäkeskuslaitoksen toimintakykyä ja toimintamenojen riittävyyttä on kuitenkin seurattava tarkasti. Organisaatiouudistus on vaativa muutosprosessi. Siihen varattavissa resursseissa on syytä ottaa huomioon myös jo toteutetuissa hätäkeskusten yhdistämisissä havaitut tarpeet, kuten henkilöstön riittävä koulutus. Hätäkeskuspalveluiden laatu, asiantuntemuksen säilyminen ja toimintavarmuus on ensiarvoisen tärkeää varmistaa myös muutostilanteessa.

 

Eduskunnan kirjelmä EK 36/2012 vp (21.12.2012)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 64 071 000 euroa.

 

I lisätalousarvioesitys HE 52/2013 vp (23.5.2013)

Momentille myönnetään lisäystä 525 000 euroa.

Selvitysosa:Lisämäärärahan tarve aiheutuu uuden hätäkeskustietojärjestelmän integroinnista TUVE-palveluihin vuonna 2013.


2013 I lisätalousarvio 525 000
2013 talousarvio 64 071 000
2012 tilinpäätös 59 483 000
2011 tilinpäätös 59 372 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 21/2013 vp (19.6.2013)

Momentille myönnetään lisäystä 525 000 euroa.

 

IV lisätalousarvioesitys HE 165/2013 vp (24.10.2013)

Momentille myönnetään lisäystä 4 261 000 euroa.

Selvitysosa:Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä 4 400 000 euroa Hätäkeskuslaitoksen Joensuussa ja Kouvolassa sijaitsevien, hätäkeskusuudistuksen johdosta vapautuneiden toimitilojen vuokrasopimusten ennenaikaisesta päättämisestä aiheutuviin kertakustannuksiin sekä vähennyksenä 139 000 euroa raamisopimuksen mukaisten koulutusmäärärahojen poistamisen johdosta.


2013 IV lisätalousarvio 4 261 000
2013 I lisätalousarvio 525 000
2013 talousarvio 64 071 000
2012 tilinpäätös 59 483 000
2011 tilinpäätös 59 372 000

 

Eduskunnan kirjelmä EK 26/2013 vp (27.11.2013)

Momentille myönnetään lisäystä 4 261 000 euroa.