Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2013

03. AutoveroPDF-versio

Talousarvioesitys HE 95/2012 vp (17.9.2012)

Momentille arvioidaan kertyvän 1 034 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vero perustuu autoverolakiin (1482/1994). Vuoden 2008 alusta sekä uusien että käytettyjen henkilöautojen autovero on määräytynyt hiilidioksidipäästön perusteella. Vero määräytyy yleisestä kuluttajahinnasta ja sen osuus vaihtelee 5 %—50 % välillä hiilidioksidipäästöstä riippuen. Pakettiautojen verotus vastaa henkilöautojen verotusta, mutta kookkaiden pakettiautojen veroa alennetaan kokonaismassan perusteella. Autoveron tasoa on tarkistettu vuoden 2012 huhtikuussa keskimääräisen CO2-tason alenemisen tuottovaikutuksen korvaamiseksi ja ympäristöohjauksen tehostamiseksi.

Autoveron tuoton kehitys riippuu sekä verotettavien ajoneuvojen määrän että keskimääräisen veron kehityksestä. Autoveron tuoton kannalta uusien henkilöautojen myynnin kehityksellä on suurin merkitys. Uusia henkilöautoja ennakoidaan verotettavan noin 105 000 kpl v. 2012. Vuonna 2013 uusien autojen hankinnan oletetaan olevan suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2012. Käytettyjen autojen tuonnin odotetaan laskevan noin 10 prosentin vuosivauhtia.

Autoveron veropohjan keskeisten erien arvioitu kehitys

  2011 2012 ennuste 2013 ennuste
  kpl keskim.vero, euroa kpl keskim.vero, euroa kpl keskim.vero, euroa
             
Uudet henkilöautot 121 810 6 900 105 000 7 600 105 000 7 600
Käytetyt henkilöautot 27 178 4 650 25 000 5 500 23 000 5 500
Uudet pakettiautot 13 846 5 700 13 000 6 000 12 000 6 000

Uusien henkilöautojen keskimääräinen hiilidioksidipäästö oli vuonna 2011 143,9 g/km. Uusien henkilöautojen hiilidioksidipäästöt ovat laskeneet tasaisesti vuodesta 2008 lähtien. Laskun arvioidaan jatkuvan edelleen noin 3—4 % vuodessa.

Autoveron arvioitu kertymä eri ajoneuvoryhmistä (milj. euroa)

  2011
tilinpäätös
2012
ennuste1)
2013
ennuste
       
Uudet ajoneuvot 931 878 894
Käytetyt ajoneuvot 137 152 140
Yhteensä 1 068 1 030 1 034

1) Laskentaoletus v. 2012 tasosta

Merkittävin autoveroennusteen riski liittyy verotettaviksi tulevien ajoneuvojen kysyntään. Jos uusien henkilöautojen kysyntä poikkeaa ennustetusta 10 000 kappaleella, tämä vaikuttaisi verotuottoon noin 75 milj. eurolla.

Autoveron verotukien yhteismääräksi arvioidaan noin 134 milj. euroa vuonna 2013.

Autoveron arvioitu verotuki (milj. euroa)

  2011
tilinpäätös
2012
ennuste
2013
ennuste
       
Muuttoautojen verotuki 16 18 18
Taksien verotuki 32 35 35
Invalidien verotuki 5 5 5
Pelastusautojen, sairasautojen, invataksien, matkailuautojen sekä muiden ajoneuvojen verotuet 75 78 78
Yhteensä 128 134 134

2013 talousarvio 1 034 000 000
2012 talousarvio 1 209 000 000
2011 tilinpäätös 1 067 936 917

 

Eduskunnan kirjelmä EK 36/2012 vp (21.12.2012)

Momentille arvioidaan kertyvän 1 034 000 000 euroa.

 

III lisätalousarvioesitys HE 101/2013 vp (12.9.2013)

Momentilta vähennetään 49 000 000 euroa.

Selvitysosa:Vähennys aiheutuu tammi—heinäkuun kertymätietojen pohjalta päivitetystä tuloarviosta. Uusien henkilöautojen kysyntäennuste vuodelle 2013 on 103 000 kappaletta eli hieman alempi kuin talousarviossa ennakoitu 105 000 kappaletta. Myös eräiden muiden ajoneuvoryhmien, erityisesti pakettiautojen kysyntä on ollut ennakoitua vähäisempää.


2013 III lisätalousarvio -49 000 000
2013 talousarvio 1 034 000 000
2012 tilinpäätös 1 007 227 411
2011 tilinpäätös 1 067 936 917

 

Eduskunnan kirjelmä EK 25/2013 vp (11.10.2013)

Momentilta vähennetään 49 000 000 euroa.