Hoppa till innehåll
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2013

01. Ympäristöministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 33 600 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös korvauksiin, joita suoritetaan Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle seuraavista EU-direktiiveihin perustuvista markkinavalvontatehtävistä:

1) sähkö- ja elektroniikkalaitteissa, ajoneuvoissa, pakkauksissa sekä paristoissa ja akuissa käytettävien vaarallisten aineiden käytön rajoittaminen ja pakkausten perusvaatimukset

2) otsonikerrosta heikentäviä aineita sekä fluorattuja kasvihuonekaasuja koskevien Euroopan yhteisöjen asetusten edellyttämä laitteiden huoltajien pätevyyden toteaminen

3) CE-merkityt rakennustuotteet

4) rakennustuotteiden ekosuunnittelu ja energiamerkintä.

Lisäksi määrärahaa saa käyttää korvauksiin Motiva Services Oy:lle Euroopan unionin ympäristömerkin myöntämisjärjestelmän mukaisten tehtävien hoidosta.

Selvitysosa:Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) hoitaa ympäristöministeriön toimeksiannosta vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa annetun valtioneuvoston asetuksen (853/2004) ja akuista ja paristoista annetun valtioneuvoston asetuksen (422/2008) markkinavalvontaa. Uuden direktiivin (2011/65/EU) toimeenpano 1.1.2013 alkaen edellyttää asetuksen (853/2004) muuttamista. Tukes hoitaa myös otsonikerrosta heikentävistä aineista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1005/2009 ja tietyistä fluoratuista kasvihuonekaasuista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 842/2006 edellyttämät pätevyystodistukset ja niiden rekisteröinnin valtioneuvoston asetuksen (452/2009) mukaisesti. Pätevyystodistusten käsittelytuotot tuloutetaan momentille 12.35.99. Markkinavalvonta laajenee vuoden 2013 alusta lukien myös eräiden vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta ajoneuvoissa annetun valtioneuvoston asetuksen (572/2003) sekä pakkauksista ja pakkausjätteistä annetun valtioneuvoston päätöksen (962/1997) valvontaan.

Rakennustuotedirektiiviin (89/106/ETY) perustuvaa rakennustuotteiden markkinavalvontaa Tukes hoitaa maankäyttö- ja rakennuslain 181 §:n perusteella. Rakennustuotteiden CE-merkintä tulee pakolliseksi 1.7.2013 ja harmonisoitujen tuotestandardien määrä sekä neuvonta- ja valvontatarve kasvaa merkittävästi. Lämmityskattiloiden hyötysuhdedirektiivin (92/42/ETY), energiamerkintädirektiivin (2010/30/EU) ja Eco-design direktiivin (2009/125/EY) täytäntöönpanosäädösten asianmukaisen soveltamisen markkinavalvonta perustuu lakiin tuotteiden ekologiselle suunnittelulle ja energiamerkinnälle asetettavista vaatimuksista (1005/2008).

EU-ympäristömerkistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (66/2010/EY) 4 artiklan toimeenpanon kansalliseksi toimivaltaiseksi elimeksi on laissa EU-ympäristömerkin myöntämisjärjestelmästä (86/2011) nimetty Motiva Services Oy, jolle korvataan ympäristömerkkiin liittyvistä tehtävistä aiheutuvia menoja.

Ympäristöministeriön keskeiset tavoitteet vuodelle 2013:

Ympäristön- ja luonnonsuojelu
  • — Vaikutetaan YK:n ilmastoneuvotteluissa ja EU:ssa toimenpiteisiin päästöjen vähentämiseksi ja ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi Suomen kantojen mukaisesti sekä jatketaan kansallisen ilmastopolitiikan toimeenpanoa vuosien 2020—2050 ilmasto- ja energiatavoitteiden täyttämiseksi.
  • — Valmistellaan uuden jätelain (646/2011) asetuksia ja asetusten muutoksia sekä käynnistetään jätteen kierrätystä ja uusiomateriaalien käyttöä edistäviä kehitys- ja kokeiluhankkeita.
  • — Valmistellaan ympäristönsuojelulain (86/2000) kokonaisuudistusta. Saatetaan EY:n teollisuuspäästödirektiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä ja aloitetaan sen muu täytäntöönpano.
  • — Kehitetään vihreää taloutta toimeenpanemalla kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelmaa sekä edistämällä resurssitehokkuutta ja päästöjen vähentämistä ympäristöteknologian ja -osaamisen avulla.
  • — Uudistetaan kansallinen kestävän kehityksen strategia vuoteen 2050 ottaen huomioon Rio+20-huippukokouksen tulokset sekä käynnistetään sen toimeenpano ja seuranta poikkihallinnollisena yhteistyönä.
  • — Valmistellaan merenhoitosuunnitelman nykytilan arvion ja hyvän tilan tavoitteiden perusteella merenhoitosuunnitelman seurantaohjelma sekä toimenpideohjelmaa. Toimeenpannaan uudistettua EU:n Itämeren alueen strategiaa ja sen toimintaohjelmaa. Toteutetaan ravinteiden kierrätystä sekä Saaristomeren ja Selkämeren tilan parantamista edistävää ohjelmaa.
  • — Valmistellaan vesienhoitosuunnitelmia ja toimenpideohjelmia vuoteen 2021. Selvitetään haitallisten aineiden päästöjä ja niiden levinneisyyttä vesiympäristössä.
  • — Valmistellaan toimivuusarvioinnin perusteella luonnonsuojelulain muutokset ja perustettavien luonnonsuojelualueiden säädöksiä. Jatketaan geenivarojen saatavuutta ja niistä saatavan hyödyn jakoa koskevan Nagoyan pöytäkirjan ratifiointia.
  • — Arvioidaan lajien ja luontotyyppien suojelun tasoa. Tehostetaan vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointeja. Jatketaan luonnonsuojeluohjelman valmistelua valtakunnallisesti arvokkaan suoluonnon turvaamiseksi.
  • — Turvataan luonnonvarojen kestävää käyttöä osallistumalla erityisesti yhteisen maatalouspolitiikan uudistukseen sekä luonnonvaraselonteon, kansallisten suo- ja turvemaastrategian ja mineraalistrategian toimeenpanoon.
  • — Selvitetään uusiutuvan energian käytön ympäristövaikutukset ja riskit sekä laaditaan tarvittava ohjeistus.
Kestävä yhdyskuntakehitys, rakentaminen ja asuminen
  • — Alueidenkäytön suunnittelun ohjauksella sekä parantamalla kaupunkiseutujen maankäytön, asumisen, liikenteen, palvelujen ja elinkeinojen suunnitteluyhteistyötä vaikutetaan kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen eheyttämiseen ja liikennetarpeen vähentämiseen.
  • — Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarvioinnin pohjalta tehdään johtopäätökset alueidenkäytön ja rakentamisen ohjausjärjestelmän keskeisistä uudistamis- ja kehittämistarpeista.
  • — Edellytyksiä kohtuuhintaisen asuntorakentamisen lisäämiseksi suurilla kaupunkiseuduilla ja erityisesti Helsingin seudulla parannetaan.
  • — Koordinoidaan metropolipolitiikan toteuttamista ja tuetaan sen kärkihankkeiden etenemistä. Edistetään asuinalueiden elinvoimaa ja ehkäistään segregaatiota.
  • — Edistetään ikääntyneiden asumista, ehkäistään asunnottomuutta ja parannetaan erityistä tukea tarvitsevien ryhmien asuinoloja.
  • — Parannetaan uudisrakentamisen sekä olemassa olevan rakennuskannan laatua, sisäilmastoa ja energiatehokkuutta säädös-, informaatio- ja taloudellisella ohjauksella.
  • — Tuulivoimarakentamista edistetään avustamalla sitä ohjaavaa laadukasta kaavoitusta ja kehittämällä sen ohjausjärjestelmää.
  • — Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden ja merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen säilymistä ja vahvistumista edistetään.
Kehittäminen ja suunnittelu

Tuotetaan hallintoa palvelevaa tietoa toiminnan ennakointiin, päätöksentekoon, kansallisen ja kansainvälisen ympäristöpolitiikan ja -lainsäädännön kehittämiseen ja toimeenpanoon sekä säädösvalmisteluun ja päätösten vaikutusten arviointiin.

Vuoden 2013 kehittämistoiminnan rahoituskohteita ovat ympäristönsuojelulain uudistaminen, uuden jätelainsäädännön toimeenpano, materiaalitehokkuus, kansallinen kestävän kehityksen strategia, vesienhoitosuunnitelmien, meristrategiadirektiivin, luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategian ja toimintaohjelman ja METSO-ohjelman toimeenpano, luonnonvarojen kestävä käyttö, rakennetun ympäristön energiatehokkuus, metropolipolitiikka, asuntopolitiikka, kaupunkiseutujen yhdyskunta- ja palvelurakenne, maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittaminen kaupunkiseuduilla, kulttuuriympäristö, korjausrakentaminen sekä maankäyttö- ja rakennuslain vaikuttavuuden arviointi.

Työajan jakautuminen tehtäväalueille (htv)

Tehtäväalue 2011
toteutuma
2012
ennakoitu
2013
arvio
       
Ympäristön suojelu 53 52 52
Luontoympäristö 51 50 49
Rakennettu ympäristö 86 85 86
Kansainväliset ja EU-asiat 20 20 20
Viestintä 15 15 15
Johto ja hallinto 58 61 59
Yhteensä 283 283 281

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
varsinainen
talousarvio
2013
esitys
       
Bruttomenot 34 689 34 763 34 100
Bruttotulot 740 500 500
Nettomenot 33 949 34 263 33 600
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 8 806    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 10 685    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Yhteishankintojen lisääminen (HO) -65
Julkisen hallinnon atk-menosäästö (HO) -90
Tasomuutos -146
Palkkausten tarkistukset 744
Vakiomuotoiset tietoluovutukset (siirto momentille 30.70.01) -28
Rakentamisen energiatehokkuus, kertaluonteisen lisäyksen poisto -1 000
Tuottavuustoimet (-2 htv) -90
Palkeet-hinnoittelun yhtenäistäminen 39
Vakiomuotoiset tietoluovutukset (siirto momentille 28.30.03) -27
Yhteensä -663

2013 talousarvio 33 600 000
2012 II lisätalousarvio 391 000
2012 talousarvio 34 263 000
2011 tilinpäätös 35 828 000