Hoppa till innehåll
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         20. Ammatillinen koulutus
         30. Aikuiskoulutus
         70. Opintotuki
         80. Taide ja kulttuuri
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2013

10. Yleissivistävä koulutusPDF-versio

Selvitysosa:

Yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Yleissivistävän koulutuksen (päivähoito, esiopetus, perusopetus, lisäopetus, lukiokoulutus, taiteen perusopetus ja aamu- ja iltapäivätoiminta) kehittämisen lähtökohtana on koulutuksen perusturvan takaaminen ja vahvistaminen kaikille asuinpaikasta, kielestä ja taloudellisesta asemasta riippumatta koko maan kattavasti. Varhaiskasvatus koostuu hoidon, opetuksen ja kasvatuksen kokonaisuudesta. Lähtökohtana on laaja-alaiseen, monitieteiseen tietoon ja tutkimukseen sekä pedagogisten menetelmien hallintaan perustuva kokonaisvaltainen näkemys lapsen kasvusta, kehityksestä ja oppimisesta.

Tavoitteena on päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosverkon toimintakyvyn, alueellisen saavutettavuuden ja vaikuttavuuden kehittäminen.

Esi- ja perusopetuksen lähtökohtina ovat laadukas ja turvallinen lähikoulu sekä yhtenäinen peruskoulu. Lukioverkkoa sekä taiteen perusopetuksen oppilaitosverkkoa kehitetään ottaen huomioon laajempi alueellinen koulutustarve ja -tarjonta.

Toiminnan keskeinen tavoite on sivistyksellisten perusoikeuksien turvaaminen jokaiselle lapselle, oppilaalle ja opiskelijalle hänen kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaan. Varhaiskasvatuksella luodaan vahvaa perustaa lapsen persoonallisuuden sekä taitojen, kykyjen ja arvopohjan tasapainoiselle kasvulle, kehitykselle, elinikäiselle oppimiselle sekä hyvinvoinnille ja terveydelle. Tavoitteena on vahvistaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen jatkumoa sekä kehittää koulua lasten ja nuorten oppimista ja hyvinvointia edistäväksi yhteisöksi. Tämä saavutetaan turvaamalla ammattitaitoinen ja laadukas päivähoito, opetus, riittävä ohjaus ja tukitoimet sekä turvallinen hoito- ja oppimisympäristö. Lasten ja nuorten hyvinvointia vahvistetaan varhaiskasvatuksesta alkaen. Esi- ja perusopetus sekä lukiokoulutus toteutetaan laadukkaasti ja tuloksellisesti siten, että oppilaat saavuttavat jatko-opintojen edellyttämät valmiudet ja koulutuksen keskeyttäminen vähenee. Koulutuksellista tasa-arvoa edistetään. Yhteiskunnallista vaikuttavuutta kuvataan kansallisilla ja kansainvälisillä arviointi- ja tutkimustuloksilla.

Toiminnallinen tuloksellisuus

Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön vuodesta 2013 lukien.

Käynnistetään varhaiskasvatuslain valmistelu. Selvitetään perusopetuksen valtionosuuden perusteet tavoitteena tasa-arvoisen ja tasalaatuisen perusopetuksen saatavuuden varmistaminen myös jatkossa. Tavoitteena on lisäksi, että perusopetuksen rahoitus jatkossa perustuisi nykyistä enemmän perusopetuksen toimintaympäristöä kuvaaviin indikaattoreihin kuten kunnan maahanmuuttajien väestöosuuteen, aikuisväestön koulutustasoon sekä työttömyysasteeseen. Lukiokoulutuksen rahoitusperusteet uudistetaan ottaen huomioon rahoituksen ylläpitäjäneutraalisuus. Rahoitusta uudistetaan siten, että se turvaa ikäluokkien pienentyessä lukiokoulutuksen laadun ja alueellisen saatavuuden myös etäopetusta hyödyntäen.

Suunnataan voimavaroja varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukiokoulutuksen sekä taiteen perusopetuksen laadun vahvistamiseen. Perusopetuksen laatua parannetaan muun muassa ryhmäkokoja pienentämällä. Selvitetään ryhmäkokojen määritteleminen lainsäädännöllä. Selvitetään, miten oppilaan oikeudet tehostettuun ja erityiseen tukeen toteutuvat. Lasten ja nuorten lukutaitoa vahvistetaan käynnistämällä valtakunnallinen Lukuinto-ohjelma. Kehitetään ja edistetään laatukriteereiden käyttöönottoa perusopetuksessa. Tuetaan aamu- ja iltapäivätoiminnan tarjontaa perusopetuksen 1.—2. luokan oppilaille sekä erityistä tukea tarvitseville. Suunnataan voimavaroja koulun kerhotoiminnan tukemiseen. Vahvistetaan koulua lasten emotionaalisten ja sosiaalisten taitojen kehittäjänä sekä tehostetaan toimia koulukiusaamisen vähentämiseksi. Lisätään suvaitsevaisuus- ja tapakasvatusta koulujen toiminnassa. Valmistellaan hallituksen esitys uudeksi opiskelijahuoltolaiksi. Parannetaan avohoidossa olevien oppivelvollisten oikeutta osallistua perusopetukseen ja tarvittaessa sairaalaopetukseen sekä turvataan huostaan otettujen ja sijoitettujen lasten oikeus perusopetukseen. Valmistellaan tarvittavat lisäykset perusopetuslakiin oppilaskuntien vakiinnuttamiseksi kaikkiin peruskouluihin.

Vahvistetaan lukiokoulutuksen laatua. Lukiokoulutuksen valtakunnallisia tavoitteita ja tuntijakoa koskeva valtioneuvoston asetus uudistetaan siten, että lukion opetussuunnitelman perusteet tulevat voimaan 1.8.2016. Maahanmuuttajien edellytyksiä lukio-opintoihin parannetaan sisällyttämällä lainsäädäntöön maahanmuuttajien valmistavaa koulutusta koskevat säännökset. Vahvistetaan lukio-opiskelijoiden vaikuttamismahdollisuuksia.

Ylioppilastutkintoa kehitetään tukemaan koulutuksen yleissivistäviä tavoitteita ja mahdollistamaan tutkinnon laajempi hyödyntäminen korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa. Tutkinnon toisesta äidinkielen kokeesta kehitetään yleissivistystä sekä tiedon käsittelyä ja pätevyyden arvioinnin taitoja mittaava koe. Valmistellaan tieto- ja viestintätekniikan asteittaista käyttöönottoa tutkinnon suorittamisessa. Tuetaan oppimisympäristöjen kehittämistä ja monipuolistamista sekä kehitetään vuorovaikutteisten oppimisympäristöjen pedagogiikkaa ja edistetään opetushenkilöstön osaamista. Edistetään taiteen perusopetuksen maanlaajuista saatavuutta, monipuolisuutta ja laatua.

OECD:n PISA-tutkimuksen tulokset Suomen osalta 2000—2009 ja tavoite vuodelle 2012

  2000
toteutuma
2003
toteutuma
2006
toteutuma
2009
toteutuma
20121)
tavoite
           
Lukutaito 546 543 547 536 538—550
Matematiikka 536 544 548 541 538—550
Luonnontiede 538 548 563 554 538—550

1) Tutkimuksen tekovuodet. Tietojen julkistamisvuodet ovat 2001, 2004, 2007, 2010 ja 2013.

Päivähoitoon osallistuvien sekä yleissivistävän koulutuksen oppilasmäärät, opetustunnit ja ohjaustunnit vuosina 2010—2013

  2010
toteutuma
2011
toteutuma
2012
arvio
2013
arvio
         
Päivähoito 204 750 206 350 208 300 209 700
Esiopetus1) 58 780 58 910 60 000 60 000
Perusopetus 530 680 526 930 522 000 522 000
Lisäopetus 2 420 2 280 2 500 2 500
Vaikeimmin kehitysvammaiset oppilaat 1 430 1 450 1 450 1 450
Muut vammaisoppilaat 10 660 11 200 11 200 11 200
Maahanmuuttajien valmistava opetus 2 150 2 380 2 500 2 500
Joustavan perusopetuksen oppilaat (enintään) 1 200 1 510 1 700 1 700
Sisäoppilaitoksen oppilaat 590 580 600 600
Vieraskielisten oppilaiden äidinkielen ja suomi/ruotsi toisena kielenä sekä heidän muun opetuksensa tukeminen (enintään) 20 000 22 000 22 000 22 000
Nuorten lukiokoulutus 101 520 100 520 104 000 104 000
Aikuisten lukiokoulutus 23 430 24 220 26 000 26 000
— josta yli 18-vuotiaat 5 890 5 810 6 000 6 000
— aikuislukioiden/-linjojen aineopiskelijoiden suorittamien lukion pakollisten ja syventävien/ valinnaisten kurssien lukumäärien perusteella lasketut opiskelijat 1 205 1 100 1 200 1 200
Taiteen perusopetus        
— musiikkioppilaitosten tunnit 1 653 000 1 653 000 1 653 000 1 653 000
— muun taiteen perusopetuksen tunnit 140 800 140 800 140 800 140 800
Aamu- ja iltapäivätoiminta        
— osallistuvat lapset 46 860 49 450 54 000 54 000
— ohjaustunnit 3 025 890 3 117 130 3 320 000 3 320 000

1) Esi- ja perusopetuksen lukemat ovat toteutumavuoden syksyn tietoja.

Ylioppilastutkintoon osallistuu vuonna 2013 noin 78 500 kokelasta, ja heidän arvioidaan suorittavan yhteensä noin 202 000 koetta.

01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 49 564 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) Eurooppa-koulujen opettajien ja hallintohenkilökunnan palkkaus- ja eräiden muiden menojen maksamiseen

2) valtion yleissivistävien oppilaitosten kansainvälistämiseen, maahanmuuttajien täydentävään opetukseen, valtion yleissivistävien erityiskoulujen palvelu- ja kehittämiskeskustoimintaan sekä avustuksina oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen

3) Helsingin eurooppalaisen koulun toiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Suomalais-venäläinen koulu ja Helsingin ranskalais-suomalainen koulu toimivat esi-, perus- ja lukio-opetuksen kouluina. Koulut kehittävät kulttuuriyhteyksien ja verkottumisen kautta koulujen kielten- ja kulttuuriopetusta. Valtion yleissivistäviä erityiskouluja kehitetään. Helsingin eurooppalaisen koulun tehtävänä on tarjota Eurooppa-koulujen opetussuunnitelmiin perustuvaa opetusta.

Oppilasmäärät

  2010
toteutuma
2011
toteutuma
2012
arvio
2013
tavoite
         
Helsingin ranskalais-suomalainen koulu 796 786 817 820
Suomalais-venäläinen koulu 678 688 707 700
Valtion yleissivistävät erityiskoulut 450 431 393 400
Eurooppa-koulut (suomalaiset oppilaat) 658 682 650 650
Koulukotien perusopetus 157 162 160 160
Helsingin eurooppalainen koulu 109 195 224 230
Yhteensä 2 848 2 944 2 951 2 960

Ohjaustoiminnan tunnusluvut

  2010
toteutuma
2011
toteutuma
2012
arvio
2013
tavoite
         
Ohjaustoiminta kentällä        
— ohjauskäyntejä 678 722 961 970
— oppilaita 579 563 642 650
Tilapäinen opetus ja kuntoutus        
— Tukijaksopäivät 3 001 2 943 3 515 3 550
— Tukijaksojen oppilaat 461 460 565 570
Lukion suorittamista edistävä opetus
(Mikael-koulu)
       
— oppilaita 9 6 4 2

Henkilötyövuodet

  2010
toteutuma
2011
toteutuma
2012
arvio
2013
tavoite
         
Helsingin ranskalais-suomalainen koulu 74,3 72,6 73 73
Suomalais-venäläinen koulu 84,6 84,5 84 84
Valtion yleissivistävät erityiskoulut 670,4 651,8 657 649
EU:n Eurooppa-koulut 30,6 31,7 34 34
Helsingin Eurooppalainen koulu 21,6 47,0 43 45
Yhteensä 881,5 887,6 891 885

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Kielikoulut 5 550 000
Valtion yleissivistävät erityiskoulut 37 414 000
Koulukotien perusopetus 1 750 000
EU:n Eurooppa-koulut 1 850 000
Helsingin Eurooppalainen koulu 3 000 000
Yhteensä 49 564 000

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
varsinainen
talousarvio
2013
esitys
       
Bruttomenot 63 730 64 803 67 564
Bruttotulot 18 398 17 400 18 000
Nettomenot 45 332 47 403 49 564
       
Siirtyneet erät      
— edelliseltä vuodelta siirtyneet 7 720    
— seuraavalle vuodelle siirtyneet 8 664    

Kuntien rahoitusosuus valtion yleissivistävän lukiokoulutuksen kustannuksiin, 1 044 000 euroa, on otettu huomioon momentin 29.10.30 mitoituksessa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Palkkausten tarkistukset 1 618
Kertaluonteisen menon poistuminen -200
Suomalais-venäläisen koulun lisävuokra 1 000
Hankintamenosäästö (HO) -122
Tuottavuustoimet -135
Yhteensä 2 161

2013 talousarvio 49 564 000
2012 II lisätalousarvio 1 556 000
2012 I lisätalousarvio
2012 talousarvio 47 403 000
2011 tilinpäätös 46 276 000

02. Ylioppilastutkintolautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 905 000 euroa.

Selvitysosa:

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
varsinainen
talousarvio
2013
esitys
       
Bruttomenot 8 011 8 231 8 711
Bruttotulot 8 004 6 925 6 806
Nettomenot 7 1 306 1 905
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 6    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 5    

Nettobudjetoitavat tulot kertyvät ylioppilastutkintolautakunnan suoritteista perittävistä maksuista annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (908/2010) mukaan.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Julkisen hallinnon atk-menosäästö (HO) -7
Siirto momentilta 29.10.30 (Ylioppilastutkintomaksujen säilyttäminen edellisen vuoden tasolla) 606
Yhteensä 599

2013 talousarvio 1 905 000
2012 II lisätalousarvio -1 000
2012 talousarvio 1 306 000
2011 tilinpäätös 6 000

20. Yleissivistävän koulutuksen ja lasten päivähoidon kehittäminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 12 894 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) yleissivistävän koulutuksen ja lasten päivähoidon sekä niihin liittyvien kokeilu-, tutkimus-, kehittämis- ja arviointihankkeista aiheutuvien suunnittelu-, käynnistämis- ja toimintamenojen sekä avustusten maksamiseen

2) EU:n ja OECD:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien tutkimus- ja koulutushankkeiden maksamiseen

3) enintään kolmea henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.

Selvitysosa:Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalveluiden lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön vuoden 2013 alusta.

Momentin nimike on muutettu.


2013 talousarvio 12 894 000
2012 talousarvio 12 894 000
2011 tilinpäätös 12 889 000

30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 851 818 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukaisten valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen

2) enintään 3 800 000 euroa edellä mainitun lain 13 §:n 3 momentin mukaisille muille kuin oppivelvollisille järjestettävän perusopetuksen aineenopetuksen käyttökustannuksiin

3) enintään 4 500 000 euroa avustuksina yksityisten opetuksen järjestäjien käyttökustannuksiin

4) enintään 6 000 000 euroa joustavan perusopetuksen käyttökustannuksiin

5) enintään 1 300 000 euroa opetus- ja kulttuuriministeriön määräämin perustein opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 44 §:n mukaisten avustusten maksamiseen opetustuntikohtaista taiteen perusopetuksen valtionosuutta saaville opetuksen järjestäjille

6) enintään 136 000 euroa muiden kuin opetustuntikohtaista valtionosuutta saavien taiteen perusopetuksen järjestäjien harkinnanvaraisiin valtionavustuksiin

7) enintään 4 300 000 euroa avustuksina muiden kuin tieto- ja viestintäteknisten oppimisympäristöjen kehittämiseen ja monipuolistamiseen sekä koulujen ja oppilaitosten kansainvälistämiseen

8) enintään 4 700 000 euroa esi- ja perusopetuksen sekä lukioiden tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edistämiseen sekä sen hyödyntämisen kehittämiseen ylioppilastutkinnon suorittamisessa ja ylioppilastutkintolautakunnan tieto- ja viestintäteknologiseen varustamiseen

9) enintään 10 832 000 euroa esi- ja perusopetuksen, lukiokoulutuksen, taiteen perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun kehittämiseen ja seurantaan

10) enintään 60 000 000 euroa perusopetuksen opetusryhmäkoon pienentämiseen

11) enintään 8 000 000 euroa avustuksina koululaisten kerhotoiminnan tukemiseen

12) Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä yhteistyöstä ulkomaanopetuksen alalla tehdyn sopimuksen mukaisten menojen maksamiseen

13) enintään 11 975 000 euroa opetus- ja kulttuuriministeriön määräämin perustein opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 45 §:n mukaisten avustusten maksamiseen täydentävän vieraskielisten oppilaiden äidinkielen ja suomi/ruotsi toisena kielenä -opetuksen sekä heidän muun opetuksensa tukemiseen

14) opetus- ja kulttuuriministeriön määräämin perustein opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 45 §:n mukaisten avustusten maksamiseen saamenkielisten ja romanikielisten oppilaiden äidinkielen opetuksen järjestämiseen

15) enintään 120 000 euroa saamelaiskäräjien käytettäväksi valtionavustuksen maksamiseen saamelaiskäräjistä annetun lain (974/1995) 4 §:ssä tarkoitetuille saamelaisten kotiseutualueen kunnille saamenkielisten lasten päivähoitopalveluiden turvaamiseksi

16) rahoituslain 45 §:n 1 momentin ja saamenkieliseen ja saamen kielen opetukseen perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa myönnettävän valtionavustuksen perusteista annetun valtioneuvoston päätöksen (191/1999) 4 ja 5 §:n mukaisten saamenkielisen ja saamen kielen opetuksen valtionavustuksen maksamiseen

17) EU:n kemikaaliviraston henkilöstön lasten päivähoidon järjestämiseen Suomessa samoin edellytyksin kuin henkilöiden omissa kotikunnissa.

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä ohjaustuntien määrä on enintään 3 320 000 tuntia. Ohjaustunnin hinta on 26,00 euroa.

Valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä tuntimäärä on musiikin perusopetuksessa enintään 1 653 000 ja muussa opetustuntiperusteisen valtionosuuden piiriin kuuluvassa taiteen perusopetuksessa enintään 140 800 tuntia.

Selvitysosa:Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) muuttamiseksi siten, että eräitä kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain perusteella määräytyviä perusopetuksen rahoitusperusteita muutetaan menosäästön vuoksi.

Määrärahan arvioitu käyttö ja siihen vaikuttavat tekijät (euroa)

   
1) Laskennalliset kustannukset (opiskelijamäärä * yksikköhinta) 714 302 000
— kunnallinen lukiokoulutus (92 514 * 6 704 €) 620 251 000
— yksityinen lukiokoulutus (9 486 * 6 953 €, sis. alv.) 65 957 000
— kunnallinen yli 18-vuotiaana aloittaneiden  lukiokoulutus (6 530 * 3 889 €) 25 394 000
— yksityinen yli 18-vuotiaana aloittaneiden lukiokoulutus (670 * 4 033 €, sis. alv.) 2 700 000
Kuntien rahoitusosuus -424 867 000
Perusopetus, vaikeimmin kehitysvammaiset (1 450 * 28 218 €) 40 916 000
Perusopetus, muut vammaisoppilaat (11 200 * 17 601 €) 197 129 000
Maahanmuuttajien valmistava opetus (2 400 * 14 745 €) 35 388 000
Lisäopetus (2 500 * 7 518 €) 18 795 000
Muiden kuin oppivelvollisten esi- ja perusopetus 12 609 000
Sisäoppilaitoslisä (600 * 2 994 €) 1 796 000
Koulukotikorotus 1 531 000
Aamu- ja iltapäivätoiminnan valtionosuus 49 202 000
Opetustuntikohtainen taiteen perusopetuksen valtionosuus 77 315 000
Ulkomailla toimivien koulujen valtionosuus 3 177 000
Yksityisen opetuksen järjestäjän alkava ja laajenevan toiminnan rahoitus 6 137 000
Laskennallinen rahoitus ja valtionosuudet yhteensä 733 430 000
2) Muiden kuin oppivelvollisten perusopetuksen aineenopetus (enintään) 3 800 000
3) Avustukset yksityisten opetuksen järjestäjien käyttökustannuksiin (enintään) 4 500 000
4) Joustavan perusopetuksen lisä (enintään) 6 000 000
5) Avustukset opetustuntikohtaista taiteen perusopetuksen valtionosuutta saaville opetuksen järjestäjille (enintään) 1 300 000
6) Avustukset muille kuin opetustuntikohtaista valtionosuutta saaville taiteen perusopetuksen järjestäjille (enintään) 136 000
7) Muu kuin tieto- ja viestintätekniikan oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen sekä koulujen ja oppilaitosten kansainvälistäminen (enintään) 4 300 000
8) esi- ja perusopetuksen sekä lukioiden tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edistämiseen ja tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämisen edistämiseen ylioppilastutkinnon suorittamisessa sekä ylioppilastutkintolautakunnan tieto- ja viestintäteknologiseen varustamiseen (enintään) 4 700 000
9) Perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja taiteen perusopetuksen laadun kehittäminen ja seuranta (enintään) 10 832 000
10) Perusopetuksen opetusryhmäkoon pienentämiseen (enintään) 60 000 000
11) Kerhotoiminnan tukeminen (enintään) 8 000 000
12) Ulkomaanopetuksen menot 150 000
13) Vieraskielisten oppilaiden äidinkielen ja suomi/ruotsi toisena kielenä -opetuksen sekä heidän muun opetuksensa tukeminen (enintään) 11 975 000
14) Rahoituslain 45 §:n mukaiset avustukset saamenkielisten ja romanikielisten oppilaiden äidinkielen opetuksen järjestämiseen 75 000
15) Saamenkielisten lasten päivähoitopalveluiden turvaamiseen saamelaisten kotiseutualueen kunnissa (enintään) 120 000
16) Rahoituslain 45 §:n 1 momentin ja saamenkieliseen ja saamen kielen opetukseen perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa myönnettävän valtionavustuksen perusteista annetun valtioneuvoston päätöksen (191/1999) 4 ja 5 §:n mukaisten saamenkielisen ja saamen kielen opetuksen valtionavustuksen maksamiseen 2 000 000
17) Euroopan kemikaaliviraston henkilöstön lasten päivähoidon tuki 500 000
Yhteensä 851 818 000

Päivähoitopalvelun EU:n kemikaaliviraston henkilöstön lapselle tuottavalla kunnalla on oikeus periä palvelun tuottamisesta aiheutuneiden kokonaiskustannusten ja perheen maksuosuuden välinen erotus Suomen valtiolta.

Määrärahan mitoituksessa käytetyt keskimääräiset yksikköhinnat (ei sis. alv)

   
Esi- ja perusopetuksen perushinta 7 300,44 euroa/asukas
Esi- ja perusopetuksen keskimääräinen kotikuntakorvauksen perusosa 6 159,11 euroa/asukas
Lukiokoulutus 6 704,40 euroa/opisk.
Taiteen perusopetus  
— opetustuntikohtainen valtionosuus 74,66 euroa/opetustunti
Aamu- ja iltapäivätoiminta 25,00 euroa/ohjaustunti

Valtionosuuden mitoituksessa huomioon otettu kuntien rahoitusosuus sisältää 9 786 000 euroa kuntien osuutena lukiokoulutuksesta harjoittelukouluissa ja valtion yleissivistävissä oppilaitoksissa.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Siirto momentilta 33.10.52 (Euroopan kemikaaliviraston henkilöstön lasten päivähoidon tuki) 500
Perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja taiteen perusopetuksen laadun kehittäminen ja seuranta (HO) 7 300
Siirto momentilta 33.60.36 (saamenkielisten lasten päivähoitopalveluiden turvaaminen saamelaisten kotiseutualueen kunnissa) 120
Laskennallisten määräytymisperusteiden muutos 1 811
Siirto momentille 29.10.02 (Ylioppilastutkintomaksujen säilyttäminen edellisen vuoden tasolla) -606
Yhteensä 9 125

2013 talousarvio 851 818 000
2012 talousarvio 842 693 000
2011 tilinpäätös 754 409 803

34. Valtionosuus ja -avustus oppilaitosten perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 58 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) mukaisten perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja taiteen perusopetuksen perustamishankkeiden valtionavustusten sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) nojalla myönnettyjen perusopetuksen, lukiokoulutuksen, taiteen perusopetuksen, ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen perustamishankkeiden valtionosuuksien maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena. Määrärahasta maksetaan myös jälkirahoitteisina myönnettyjen valtionosuuksien ja -avustusten vuosieriin lain mukaan lisättävät korot.

Valtuus

Vuonna 2013 saa myöntää valtionavustusta yleissivistävän koulutuksen perustamishankkeille siten, että hankkeista aiheutuvat valtionavustukset ovat yhteensä enintään 12 000 000 euroa. Valtionavustuksista enintään 9 500 000 euroa saa myöntää toteutusaikaisena.

Selvitysosa:Myönnettävillä valtionavustuksilla arvioidaan voitavan rakentaa tai peruskorjata tilat 1 200 oppilaalle.

Määrärahan arvioitu käyttö (euroa)

   
Vuonna 2013 myönnettävät valtionavustukset  
— yleissivistävä koulutus 9 500 000
Vuosina 2001—2012 myönnetyt valtionosuudet ja -avustukset  
— avustukset yleissivistävän koulutuksen hankkeisiin 41 950 000
     jälkirahoituserien korot 5 140 000
— avustukset ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen hankkeisiin 1 370 000
     jälkirahoituserien korot 40 000
Yhteensä 58 000 000

Myönnetyistä valtionosuuksista ja -avustuksista arvioidaan valtiolle aiheutuvan menoja seuraavasti (milj. euroa)

  2014 2015 2016 2017 2018—
           
Vuonna 2013 myönnettävät valtionavustukset          
— yleissivistävät oppilaitokset - 0,4 0,4 0,4 1,5
     jälkirahoituserien korot - - 0,1 0,1 0,2
Ennen vuotta 2013 myönnetyt valtionosuudet ja -avustukset          
— yleissivistävät oppilaitokset 38,7 34,0 29,0 24,0 24,0
     jälkirahoituserien korot 7,3 5,5 4,0 2,5 1,5
— ammatilliset oppilaitokset ja ammattikorkeakoulut 0,12 - - - -
     jälkirahoituserien korot 0,01        
Yhteensä 46,23 39,9 33,5 27,0 27,2

2013 talousarvio 58 000 000
2012 I lisätalousarvio 20 000 000
2012 talousarvio 58 000 000
2011 tilinpäätös 53 200 000

51. Valtionavustus järjestöille (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 1 128 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustusten maksamiseen kodin ja koulun yhteistyöstä huolehtiville järjestöille, Kerhokeskus - Koulutyön tuki ry:lle, koulun vapaan harrastustoiminnan tukemiseen, Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry:lle, Ympäristökasvatuksen seura ry:lle, Kesälukioseura ry:lle, Suomi-koulujen Tuki ry:lle ja Suomi-koulujen toimintaan ja kehittämiseen sekä kotiperuskoulu/ hemgrundskola -toimintaan, sekä eräiden vaihto-oppilasjärjestöjen ja lukiolaisten tiedeolympiatoiminnan tukemiseen.

Selvitysosa:

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Kertamenon poistuminen -175
Yhteensä -175

2013 talousarvio 1 128 000
2012 talousarvio 1 303 000
2011 tilinpäätös 1 546 000