Hoppa till innehåll
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2013

01. Rajavartiolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)PDF-versio

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 226 586 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) meripelastuslain (1145/2001) 21 §:n 3 momentin nojalla suoritettavien korvausten maksamiseen sekä Rajavartiolaitoksen ilma-alusten rajaturvallisuustehtävistä (ml. meripelastus) johtuvien lennonvarmistuspalvelujen ja meripelastustoimeen liittyvän lentopelastuksen hälytys- ja johtamistoiminnasta aiheutuvien kustannusten korvaamiseen Finavialle

2) Rajavartiolaitoksen omistajahallinnassa olevien rakennusten sekä rakenteiden ja muiden rakennettujen kiinteistöjen ulkopuolella sijaitsevien rajavalvontaan ja koulutukseen käytettävien rakennusten ja rakenteiden perusparannuksesta ja uudisrakentamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen

3) rajavartiolain (578/2005) 81 §:n nojalla työsuhdeasuntojen vuokrakompensaatioon

4) EU:n hyväksymiin ja rahoittamiin hankkeisiin

5) Merivartiomuseon toiminnan tukemiseen.

Selvitysosa:Sisäasiainministeriö asettaa Rajavartiolaitokselle seuraavat alustavat toiminnalliset tulostavoitteet:

Rajojen valvonta

Rajojen valvonta kohdennetaan ja valmiutta ylläpidetään siten, että tärkeimmillä alueilla luvattomat rajanylitykset estetään tai havaitaan välittömästi. Muilla alueilla luvattomat rajanylitykset paljastetaan.

Rajojen valvonta 2011
toteutuma
2012
arvio
2013
tavoite
       
Tulosmittarit      
Tuotokset      
Partiointi (h) 284 447 268 000 250 000
— josta itärajalla 205 719 194 000 180 000
Tekninen valvonta 896 735 890 000 890 000
Tarkastukset 25 658 26 450 26 200
Rajavyöhykeluvat 9 144 9 150 8 650
Turvallisuuspalvelut harva-alueella (poliisi- ja virka-aputehtävät) 471 450 450
Panokset      
Kustannukset (milj. euroa) 117,5 111,3 108,4
Henkilötyövuodet 1 376 1 329 1 293
Tehokkuus      
Tuottavuus (ind) 117 119 121
Taloudellisuus (ind) 114 120 125
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 3,5 4,7 3,7
Rajatapahtumien estäminen (%) 83 86 86
Rajatapahtumien paljastaminen (%) 75 80 80
Tilannekuvan laatu 3,4 3,4 3,4
Rajatarkastukset

Kaikki Schengen-alueen ulkorajan ylittävät henkilöt tarkastetaan. EU/ETA-kansalaisille tehdään vähimmäistarkastus ja muille perusteellinen tarkastus. Schengen-alueen sisärajoilla ylläpidetään valmius rajavalvonnan väliaikaiseen palauttamiseen. Maahantulo ja maastalähtö vastoin säädettyä järjestystä paljastetaan turvaten sujuva rajanylitysliikenne. Rajatarkastuksissa ja niihin liittyvissä tutkinnoissa ja hallintopäätöksissä huolehditaan henkilöiden oikeusturvasta.

Rajatarkastukset 2011
toteutuma
2012
arvio
2013
tavoite
       
Tulosmittarit      
Tuotokset      
Rajatarkastukset (milj. hlöä) 14,7 15,5 16,3
Tullitarkastukset (hlöä) 6 370 8 230 7 830
Käännyttämispäätös 1 305 1 310 1 340
Myönnetyt viisumit 1 938 1 950 1 850
Päätökset rajanylityslupa-anomuksiin 4 6 6
Vastaanotetut turvapaikkahakemukset 188 210 210
Vastaanotetut kiintiöpakolaiset 491 670 670
Muun viranomaisen päätöksen täytäntöönpano 539 570 580
Panokset      
Kustannukset (milj. euroa) 87,7 90,0 93,6
Henkilötyövuodet 1 026 1 075 1 116
Tehokkuus      
Tuottavuus (ind) 135 134 135
Taloudellisuus (ind) 131 136 140
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 4,3 4,4 4,3
Rajatarkastusten kattavuus (%) 100 100 100
Rajatarkastusten laatu (%) 95,8 97,0 97,0
Rajatarkastusten sujuvuus (min) 13 14 14
Rajatarkastusten asiakaspalvelu (1—5) 4,1 4,1 4,0
Oikeusturva (%) 100,0 99,9 99,8
Rikostorjunta, hallinnolliset maksuseuraamukset ja valvontatoimenpiteet

Rajavartiolaitoksen rikostorjunnalla ehkäistään vakavan ja rajat ylittävän kansainvälisen rikollisuuden vaikutuksia Suomeen sekä muualle EU:n alueelle. Rajavartiolaitoksen rikostorjuntatyössä keskitytään laittoman maahantulon ja ihmiskaupan torjuntaan tiiviissä yhteistyössä PTR-viranomaisten, erityisesti poliisin kanssa muodostetuissa yhteisissä tutkintaryhmissä.

Aluspäästövalvonnalla havaitaan ja todennetaan öljypäästöt merialueella, saatetaan päästön suorittaja vastuuseen määräämällä hallinnollinen öljypäästömaksu, kerätään esitutkintamateriaalia rikosoikeudelliselle tutkintaprosessille ja käynnistetään mahdolliset torjuntatoimenpiteet.

Rikostorjunta, hallinnolliset maksuseuraamukset ja valvontatoimenpiteet 2011
toteutuma
2012
arvio
2013
tavoite
       
Tulosmittarit      
Tuotokset      
Rikosilmoitus (R-ilmoitus) 957 1 040 1 070
Valtionrajarikos (kpl) 192 210 210
Laittoman maahantulon järjestäminen ja ihmiskauppa (kpl) 79 90 90
Muu rikos (kpl) 6 607 6 480 6 480
Rikesakko 731 740 740
Rangaistusvaatimusilmoitus 3 789 3 630 3 640
Pakkokeino 3 383 2 960 3 020
Huomautus 675 770 770
Päätös alusöljypäästöasiassa 7 7 7
Päätös liikkeenharjoittajan seuraamusmaksussa 235 85 85
Turvaamistoimenpide 3 492 3 240 3 240
Sekalainen ilmoitus (S-ilmoitus) 1 221 1 080 1 100
Valvontailmoitus 445 360 380
Panokset      
Kustannukset (milj. euroa) 15,1 15,6 15,7
Henkilötyövuodet 177 186 187
Tehokkuus      
Tuottavuus (ind) 125 113 113
Taloudellisuus (ind) 122 115 117
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 4,1 4,2 4,2
Rikoslakirikosten selvitystaso (pl. liikennerikokset) 76 75 74
Laittoman maahantulon järjestämisten ja ihmiskaupparikosten selvitystaso (%) 50 60 60
Aluspäästötapausten selvitystaso (1—5) 5,0 5,0 5,0
Tavoiteajassa (60 vrk) selvitettyjen rikoslakirikosten osuus (%) 75 70 70
Tavoiteajassa (180 vrk) selvitettyjen laittoman maahantulon järjestämisten ja ihmiskauppatapausten osuus (%) 63 60 60
Oikeusturva (%) 99,9 99,9 99,9
Meri- ja muu pelastustoiminta

Meripelastustoimi toteutetaan siten, että kaikkiin merellisiin hätätilanteisiin osoitetaan apua viivytyksettä. Kansallista sidosryhmäyhteistyötä tiivistetään tavoitteena vaativien meripelastustehtävien kokonaisvaltaisen hallitsemisen kehittäminen. Tavanomaisten meripelastustehtävien osalta yhteistyötä kehitetään etenkin vapaaehtoisten meripelastajien kanssa.

Meripelastustapahtumien havaitsemiseksi ja ennalta ehkäisemiseksi huolehditaan merialueiden riittävästä valvonnasta rajavalvonnan yhteydessä. Pelastustoimea sekä lentopelastuspalvelua tuetaan tarpeen mukaan Rajavartiolaitoksen kalustolla ja henkilöstöllä.

Meri- ja muu pelastustoiminta 2011
toteutuma
2012
arvio
2013
tavoite
       
Tulosmittarit      
Tuotokset      
Etsinnät (kpl) 254 230 230
merialue (kpl) 94 90 90
maa-alue (kpl) 160 140 140
Pelastustehtävät (kpl) 1 228 1 320 1 320
merialue (kpl) 1 096 1 170 1 170
maa-alue (kpl) 132 150 150
Sairaankuljetus (kpl) 433 440 440
merialue (kpl) 64 70 70
maa-alue (kpl) 369 370 370
Avustustehtävä (kpl) 479 440 430
merialue (kpl) 432 390 380
maa-alue (kpl) 47 50 50
Muu pelastussuorite (kpl) 429 420 420
merialue (kpl) 300 300 300
maa-alue (kpl) 129 120 120
Päivystyspalvelu ja meripelastuksen työaika (tuntia) 406 758 393 000 393 000
Pelastettu henkilö (kpl) 3 291 4 200 4 200
Estetty onnettomuus (kpl) 3 13 16
Panokset      
Kustannukset (milj. euroa) 7,5 6,5 6,5
Henkilötyövuodet 88 78 78
Tehokkuus      
Tuottavuus (ind) 98 117 118
Taloudellisuus (ind) 95 119 122
Toiminnan laatu ja palvelukyky (1—5) 3,5 3,9 3,9
Johtamisen laatu (1—5) - 4,0 4,0
Yksiköiden valmius (1—5) - 4,0 4,0
Meritilannekuva (1—5) 3,5 3,5 3,4
Sotilaallinen maanpuolustus

Puolustussuunnitelmat, tilanteen edellyttämä johtamis- ja toimintavalmius sekä valmius joukkojen perustamiseen ylläpidetään. Vastataan osaltaan rajajoukkojen tuottamisesta kouluttamalla varusmiehiä ja järjestämällä kertausharjoituksia.

Sotilaallinen maanpuolustus 2011
toteutuma
2012
arvio
2013
tavoite
       
Tuotokset      
Koulutusvuorokaudet 87 990 87 000 85 000
Panokset      
Kustannukset (milj. euroa) 11,9 11,6 11,5
Henkilötyövuodet 139 139 137
Tehokkuus      
Tuottavuus (ind) 114 113 113
Taloudellisuus (ind) 111 115 116
Toiminnan laatu ja palvelukyky 3,7 3,7 3,7
Suunnitelmavalmius (1—5) 3,6 3,7 3,7
Sijoitettavuus (%) 70 70 70
Koulutettavuus (%) 85 85 85
Sijoitustilanne (1—5) 4,6 4,6 4,6
Koulutus (1—5) 3,9 3,9 3,9
Materiaalivalmius (1—5) 3,4 3,4 3,4
Henkiset voimavarat

Rajavartiolaitoksen henkilökunta on ammattitaitoista ja työkykyistä. Henkilökunta pysyy ja jaksaa työskennellä Rajavartiolaitoksen palveluksessa ja on tyytyväinen työhönsä. Henkilöstön työympäristö on työturvallista.

Henkiset voimavarat 2011
toteutuma
2012
arvio
2013
tavoite
       
Ammattitaidon ylläpito (koulpv/htv) 12 12 12
Lähtövaihtuvuus (%) 0,3 0,6 0,6
Kenttäkelpoisuus (1—5) 4,3 4,4 4,4
Fyysinen kunto (1—5) 4,3 4,3 4,3
Sairastavuus (sa pv/htv) 8,7 9,3 8,3
Tapaturmat (sa pv/htv) 0,9 1,0 0,9
Työilmapiiri (1—5) 3,5 3,6 3,6
Henkilöstön keski-ikä (vuotta) 39 39 40
Koulutustasoindeksi 4,2 4,1 4,1
Sukupuolijakauma (% naisia) 13 12 12

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
varsinainen
talousarvio
2013
esitys
       
Bruttomenot 231 221 227 005 232 586
Bruttotulot 6 758 5 700 6 000
Nettomenot 224 463 221 305 226 586
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 30 205    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 29 726    

Momentilta 26.01.22 arvioidaan saatavan ulkorajarahastohankkeisiin 2010—2012 vuosiohjelmista vuonna 2013 yhteensä noin 0,989 milj. euroa.

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)

  2011
toteutuma
2012
varsinainen
talousarvio
2013
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot 2 160 1 700 2 600
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset 4 217 3 300 4 300
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) -2 057 -1 600 -1 700
Kustannusvastaavuus, % 51 52 60

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Julkisen hallinnon atk-menosäästö (HO) -671
Rajanylityspaikkojen henkilöstön lisääminen (40 htv) 2 400
Vuoden 2010 sovintoratkaisun johdosta 400
Vakiomuotoiset tietoluovutukset (siirto momentille 28.30.03) -15
Säästöjen kohdentuminen (osuus 10 milj. eurosta) -1 000
Tasokorotus (Valtiovarainvaliokunta vuodelle 2012) -650
Hallitusohjelman mukainen säästö -1 000
Toimintamenojen säästö (yhteishankinnat) -680
Imatran rajanylityspaikan uudistaminen 380
Valtion sopimusratkaisun 24.11.2011 vaikutus 6 925
Toimintamenojen säästö (osuus 60 milj. eurosta) 713
UMA:n ylläpitomenot (siirto momentilta 26.40.01) 142
Uusien tuottavuustoimenpiteiden vähennys -1 663
Yhteensä 5 281

2013 talousarvio 226 586 000
2012 II lisätalousarvio 4 289 000
2012 talousarvio 221 305 000
2011 tilinpäätös 223 985 000