Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         10. Liikenneverkko
              20. Perusväylänpito
              70. Jäänmurtajan hankinta
              78. Eräät väylähankkeet
              79. Elinkaarirahoitushankkeet
         50. Tutkimus
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2013

77. Väyläverkon kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentille myönnetään 361 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) väyläverkon kehittämisinvestointien toteuttamisesta aiheutuviin menoihin

2) sijoitusmenomomenteilta rahoitettavien investointihankkeiden hankesuunnittelusta aiheutuviin menoihin ennen kuin hankkeen aloittamisesta tehdään päätös valtion talousarvion yhteydessä

3) aikaisempina vuosina myönnetyistä sopimusvaltuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Valtuus

Liikennevirasto oikeutetaan tekemään aikaisempina vuosina myönnettyjen valtuuksien mukaisia sopimuksia siltä osin kuin valtuuksia ei ole käytetty.

Selvitysosa:Momentille budjetoidaan kaikki valtion suoralla talousarviorahoituksella toteutettavien väylähankkeiden määrärahat.

Hanke-erittely

  Hyväksytty Valmis liikenteelle Sopimusvaltuus
milj. €
Ulkopuolisen rahoituksen osuus sopimusvaltuudesta
milj. €
Arvioitu käyttö
milj. €
Määräraha v. 2013
milj. €
Rahoitustarve myöhemmin
milj. €
               
Käynnissä olevat väylähankkeet              
Tiehankkeet              
Vt 6 Lappeenranta—Imatra TA 2007 2011 177,0   159,9 9,0 8,1
Kt 51 Kirkkonummi—Kivenlahti TA 2007 2013 80,0   64,9 8,0 7,1
Vt 5 Päiväranta—Vuorela LTA I 2009 2014 90,0   73,3 13,0 3,7
Vt 6 Joensuun kohta LTA I 2009 2012 47,1 2,1 40,0 6,0 1,1
E18 Haminan ohikulkutie TA 2011 2015 180,0   48,0 65,0 67,0
Vt 8 Sepänkylän ohikulkutie TA 2011 2013 55,0   25,9 23,0 6,1
Vt 19 Seinäjoen itäinen ohikulkutie TA 2011 2014 63,0   19,0   44,0
E18 Koskenkylä—Kotka erillishanke TA 2012 2014 33,0 15,5 1,0 3,0 29,0
               
Ratahankkeet              
Kehärata TA 2009 2014 439,0 22,5 268,3 113,0 57,7
Rovaniemi—Kemijärvi sähköistys TA 2011 2013 24,0   12,0 9,0 3,0
Seinäjoki—Oulu palvelutason parantaminen II-vaihe, loppuunsaattaminen TA 2011 2015 344,0   100,0 60,0 184,0
Kokkola—Ylivieska, 2. raide LTA III 2011 2017 310,0   45,0 25,0 240,0
               
Vesiväylähankkeet              
Pietarsaaren meriväylä TA 2009 2015 11,4   8,9 0,7 1,8
Uudenkaupungin meriväylä TA 2011 2014 11,0   11,0    
               
Yhteiset väylähankkeet              
Pisara-radan suunnittelu TA 2012 2015 40,0 6,8 5,0 12,0 23,0
Muu kehittämisen hankesuunnittelu     15,0     15,0  
Käynnissä olevat väylähankkeet yhteensä     1 919,5 46,9 882,2 361,7 675,6

Momentin 361,7 milj. euron määrärahasta on valtion rahoitusosuutta 356,65 milj. euroa. Ulkopuolista rahoitusosuutta saadaan E18 Koskenkylä—Kotka erillishankkeen 1,41 milj. euroa, Pisara-radan suunnitteluhankkeeseen 2,04 milj. euroa ja vt 6 Joensuun kohta -hankkeeseen 1,6 milj. euroa, jotka tuloutetaan momentille 12.31.10. Näiden kolmen hankkeen kokonaisrahoituksessa on ulkopuolisten rahoittajien osuus yhteensä 24,4 milj. euroa.

Muu kehittämisen hankesuunnittelu

Väylänpidon kehittämisen suunnitteluun osoitetaan erillinen käyttökohde, josta rahoitetaan sijoitusmenomomenteilta rahoitettavien investointihankkeiden hankesuunnittelu ennen kuin niiden aloittamisesta tehdään päätös valtion talousarvion yhteydessä. Momentilta rahoitetaan väyläinvestointien tie- ja ratasuunnittelusta sekä valittavasta urakkamuodosta johtuen osin myös rakennussuunnittelusta aiheutuvat menot. Kun hankkeen aloituksesta on tehty valtion talousarvion yhteydessä aloituspäätös, suunnittelukustannukset sisällytetään hankkeen kustannusarvioon. Hankkeiden yleissuunnittelu ja sitä edeltävät suunnitteluvaiheet rahoitetaan momentilta 31.10.20.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)

   
Väylähankkeiden määrärahatarpeen muutos, mistä 5 milj. euroa on siirtoa momentille 31.10.20 -104 953
Hankesuunnittelun määrärahatarpeen muutos, mistä 14,960 milj. euroa on siirtoa momentilta 31.10.20 22 000
Yhteensä -82 953

2013 talousarvio 361 700 000
2012 II lisätalousarvio 6 947 000
2012 talousarvio 444 653 000
2011 tilinpäätös 66 700 000