Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
       10. Liikenneverkko
       50. Tutkimus

Talousarvioesitys 2012

66. Yhteysalusliikennepalvelujen ostosopimukset (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Valtuus

Vuoden 2010 ensimmäisessä lisätalousarviossa ja vuoden 2011 talousarviossa myönnettyä enintään 52,6 milj. euron valtuutta 10-vuotisten kokonaispalvelusopimusten tekemiseksi saa käyttää vuonna 2012 siltä osin, kuin valtuutta ei ole vielä käytetty.

Selvitysosa:Valtuuden uudelleen budjetointi aiheutuu siitä, että vuonna 2011 tehdystä yhteysalusliikennepalvelujen hankintapäätöksestä valitettiin markkinaoikeuteen, joka kielsi solmimasta palvelusopimusta Kotka—Pyhtään ja Hiittisten reittialueille. Palvelusopimus on jouduttu kilpailuttamaan uudestaan. Uudesta kilpailuttamisesta johtuen sopimusaika siirtyy vuosista 2013—2022 vuosille 2014—2023, koska aluksia ei enää ehditä rakentaa vuoteen 2013 mennessä. Yhteysalusliikennöintipalveluista arvioidaan aiheutuvan menoja noin 5 260 000 euroa vuodessa vuosina 2014—2023.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2012 II lisätalousarvio
2011 tilinpäätös
2010 tilinpäätös