Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2012

61. EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha)PDF-versio

Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää yhdessä vastinrahoitusmomentin 30.10.62 määrärahojen kanssa maaseuturahaston rahoitusosuutena enintään 204 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen, josta teknisellä avulla palkattavien osuus on enintään 110 henkilötyövuotta.

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2012 saa tehdä ohjelmakauteen 2007—2013 kohdistuvia myöntämispäätöksiä 75 202 000 eurolla, mistä 1 710 000 euroa Kainuun hallintokokeilusta annetun lain perusteella kohdistuu Kainuun maakuntaan.

Selvitysosa:Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman teknisellä avulla palkattavien määrää lisätään 9 henkilötyövuodella yritys- ja hanketukien maksatukseen ja laajakaistahankkeisiin liittyvän erityisasiantuntemuksen varmistamiseksi ohjelman loppukaudeksi, minkä johdosta teknisellä avulla palkattavien määrä nousee 110 henkilötyövuodeksi ja henkilötyövuosien kokonaismäärä 204 henkilötyövuodeksi.

Kuluvan vuoden talousarviossa valtuus on mitoitettu 69 030 000 euroksi, mistä 1 295 000 euroa kohdistuu Kainuun maakuntaan. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman loppuneista, keskeytyneistä ja toteutumatta jääneistä hankkeista on peruuntunut valtuutta 3 272 000 euroa, josta 95 000 euroa kohdistuu Kainuun maakuntaan. Peruuntunut valtuus ei sisällä laajakaistahankkeita eikä teknistä apua. Peruuntunut valtuus budjetoidaan uudelleen ohjelman varojen täysimääräisen käytön edistämiseksi. Lisäksi vireillä jo olevien hakemusten ratkaisemiseksi vuodelle 2013 suunniteltua valtuutta aikaistetaan 2 900 000 euroa vuodelle 2012, mistä 320 000 euroa kohdistuu Kainuun maakuntaan. Näillä varoilla vaikutetaan myös maaseudun taloudellisen kasvun ja työllisyyden edistämiseen.

Valtuuden lisäys (milj. euroa)

  Talousarvio II lisätalousarvioesitys Yhteensä
       
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma (ohjelmakausi 2007—2013)1) 69,030 6,172 75,202
— josta laajakaistahankkeet 5,500 - 5,500
— josta Kainuu 1,295 0,415 1,710
— josta tekninen apu 4,792 - 4,792
Kaikki yhteensä 69,030 6,172 75,202

1) Sisältää osan toimintalinjasta 1, toimintalinjan 3, osan toimintalinjasta 4 ja teknisen avun.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2012 II lisätalousarvio
2012 talousarvio 77 000 000
2011 tilinpäätös 51 123 282
2010 tilinpäätös 38 443 959