Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
       01. Hallinto
       20. Maatalous
       50. Vesitalous
       60. Metsätalous
       63. Metsähallitus

Talousarvioesitys 2012

40. Bioenergiatuotannon avustukset (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Vuoden 2011 talousarvion momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös biotalouteen liittyviin selvitys- ja kehittämishankkeisiin.

Selvitysosa:Vuoden 2011 talousarvion momentin perusteluja laajennetaan siten, että määrärahasta on mahdollisuus toteuttaa myös biotalouteen liittyviä selvitys- ja kehittämishankkeita. Niiden rahoitustarve liittyy erityisesti komission helmikuussa 2012 julkaisemaan tiedonantoon Innovointistrategia kestävää kasvua varten: biotalousstrategia Euroopalle (COM(2012) 60 final).

Vuoden 2011 talousarviossa oleva siirtomääräraha on käytössä vuoden 2013 loppuun.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2012 II lisätalousarvio
2011 tilinpäätös 10 855 000
2010 tilinpäätös 8 069 000