Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
         01. Hallinto
         60. Energiapolitiikka
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2012

32. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALAPDF-versio

Selvitysosa:Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan (TEM-konserni) perustehtävänä on huolehtia Suomen innovaatiotoiminnan ja yritysten toimintaympäristöstä, työ-, hyödyke- ja energiamarkkinoiden toimivuudesta, työntekijöiden työllistymisedellytyksistä sekä alueiden tasapainoisesta kehittymisestä globaalissa taloudessa.

TEM-konsernin visiossa Suomi on kestävän taloudellisen kehityksen, vakaan tuottavuuden kasvun ja korkean työllisyyden maa. Myös kansainvälisissä kilpailukyky- ja hyvinvointivertailuissa Suomi on maailman huippua. Tämä menestys perustuu huippuosaamiseen, innovaatioihin, yrittäjyyteen, luovuuteen, aktiiviseen työvoimapolitiikkaan, työelämän kehittämiseen, toimiviin hyödykemarkkinoihin, määrätietoiseen energia- ja ilmastopolitiikkaan, alueiden elinvoimaisuuteen ja kansainvälisyyteen.

Hallitusohjelmassa linjataan hallinnonalalle monia rakenteellisia uudistuksia: arvioidaan tutkimuksen ja tuotekehityksen tuloksia muun muassa tehtyjen arviointien ja suositusten pohjalta sekä uudistetaan tukijärjestelmiä ja toteutetaan työvoimapolitiikan rakenteiden ja sisällön arviointi työllisyystoimien laadun, tehokkuuden ja vaikuttavuuden parantamiseksi. Lisäksi arvioidaan EU:n alue- ja rakennepolitiikan hallinnon toimivuus sekä yksinkertaistetaan menettelytavat.

Toimintaympäristö

Tuotannon kasvuvauhdin ennustetaan heikentyvän vuonna 2012. Työllisyystilanne parantuu edelleen, mutta myös siinä vauhti hidastuu vuoteen 2011 verrattuna. Euroopan velkakriisi heijastuu talousnäkymiin epävakautena ja erot EU-maiden välillä ovat suuria. Taloustilanne hankaloittaa viennin suotuisaa kehitystä ja viennin kasvu onkin pysähtynyt. Maailmantaloudessa kasvun painopiste onkin siirtymässä Aasiaan Kiinan ja Intian vetäminä. Kasvu edellyttää rakennemuutosta; toisaalta yritysten jatkuvaa kehittämistä ja toisaalta luopumista sellaisista aloista ja toiminnoista, jotka eivät ole kilpailukykyisiä. Palvelualojen osuuden kasvu jatkuu ja kansainväliset liiketoimet lisääntyvät.

Työllisiä oli Suomessa vuonna 2010 keskimäärin 2 447 000 henkilöä. Vaikka taantuma oli odottamattoman jyrkkä, siitä toivuttiin nopeammin kuin mitä osattiin ennustaa. Väestön ikääntymisen myötä Suomessa on panostettava tuottavuuden parantamiseen ja innovaatioihin. Työvoiman tarjonnan niukentuessa taloudellinen kasvu syntyy pääosin työn tuottavuuden nousun kautta. Suomen talous on monilla sektoreilla lähellä teknologian eturintamaa, mistä syystä tutkimus- ja innovaatiotoiminnan hyötyvaikutuksia joudutaan jatkossa enenevässä määrin tavoittelemaan kokeilevilla ja suurempaa riskinottoa sisältävillä hankkeilla.

Ilmaston lämpenemisen torjunta edellyttää, että taloudellista kehitystä on globaalisti käännettävä ympäristöystävällisempään suuntaan. Siksi ekologinen tuotanto, vähähiilisen energian ja biopolttoaineiden käyttöönotto sekä investoinnit teknologiaan ovat tulevina vuosina nopeasti kasvavia talouden osa-alueita. Globaalisti kiristyvässä kilpailussa Suomen runsaissa luonnonvaroissa ja osaamisessa piilee merkittäviä uusia mahdollisuuksia tuottaa arvonlisää ja hyvinvointia. Keskeisimmät mahdollisuudet perustuvat biotalouden, mineraalitalouden ja vesitalouden kehittämiseen.

Yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet

Työ- ja elinkeinoministeriö toteuttaa hallituksen työ- ja elinkeinopolitiikkaa yhdessä hallinnonalan yksiköiden ja yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa. TEM-konserni on suomalaisen työ- ja elinkeinoelämän toimintaympäristön rakentaja. Konsernin tärkeimpänä tavoitteena on kestävällä pohjalla oleva korkea työllisyys. Tavoitteeseen pääsemiseksi konserni edistää tuottavuutta, osaamista sekä talouden ja alueiden kansainvälistä kilpailukykyä.

Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut toimialalleen seuraavat konsernistrategian tavoitelinjauksista johdetut yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet vuodelle 2012:

— Korkean arvonlisän yritystoiminta kasvaa.

— Nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyys vähenee ja työelämän laatu parantuu.

— Rakenteelliset kilpailun esteet vähenevät.

— Suomen energiaomavaraisuus kasvaa.

Talousarvioesitykseen liittyvät tasa-arvovaikutukset

Vaikka naisten ja miesten asema työmarkkinoilla on nykyisin jo monilta osin suhteellisen samanlainen, eroja kuitenkin edelleen ilmenee. Naisten ja miesten samapalkkaisuus ei käytännössä toteudu ja johtavassa asemassa on enemmän miehiä kuin naisia. Naiset tekevät kaksi kolmasosaa määräaikaisista töistä. Jotkin naisryhmät, mm. maahanmuuttajat ja romanit, ovat huonommassa työmarkkina-asemassa kuin vastaavien ryhmien miehet. Vallitseviin eroihin kiinnitetään jatkossa huomiota ja niitä lievennetään käytettävissä olevin keinoin.

Työmarkkinoiden jakautumista naisten ja miesten ammatteihin ja aloihin lievennetään muun muassa työllisyyden ja yrittäjyyden edistämistoimenpiteillä. Palvelujen (kuten työvoimapoliittiset toimenpiteet) vaikutusten arvioinnin ja ennakoitavuuden parantamiseksi koulutetaan henkilöstöä sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen.

Työnvälityksen työttömistä työnhakijoista 2000-luvulla naisia on ollut noin puolet (v. 2010 48 %). Työvoimapoliittisissa toimenpiteissä vuonna 2010 naisten osuus työvoimakoulutuksen aloittaneista oli 46 prosenttia ja palkkatuetussa työssä puolet. Osa-aikalisän saajista naisia oli noin 87 prosenttia johtuen siitä, että osa-aikalisää käytetään eniten kuntasektorilla sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävissä. Starttirahan saajista naisten osuus oli 45 prosenttia ja omaehtoisen opiskelun työttömyysetuudella aloittaneista 62 prosenttia.

Finnvera Oyj:n myöntämiin erityislainoihin kuuluvat naisyrittäjälainat, joita voidaan myöntää yhteensä enintään 35 000 euroa yritystä kohden. Vuosittain naisyrittäjälainoja on myönnetty noin 25 milj. eurolla. Lainaa voi tarvittaessa täydentää starttirahalla. Naisyrittäjyyttä edistetään myös yrittäjän sijaispalvelujärjestelmää kehittämällä.

Tasa-arvon edistäminen on yksi keskeisiä periaatteita Euroopan rakennerahasto-ohjelmien toteutuksessa. Tasa-arvoprojektien ja tasa-arvopainotteisten projektien osuus vuosina 2007—2010 oli Euroopan sosiaalirahaston kaikista käynnistyneistä projekteista 20 prosenttia ja Euroopan aluekehitysrahaston projekteista 6 prosenttia. Sukupuolten tasa-arvon edistäminen ja valtavirtaistaminen (Valtava) on Euroopan sosiaalirahaston ohjelmakauden 2007—2013 valtakunnallinen kehittämisohjelma, jota koordinoi työ- ja elinkeinoministeriö.

Tuottavuuden parantaminen

Julkisen sektorin tuottavuuden lisääminen on osa hallitusohjelmaan kirjattua hallituksen talouspoliittista strategiaa. Nykyinen valtionhallinnon tuottavuusohjelma korvataan uudella vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmalla. Hallitusohjelman mukaan mittaluokaltaan toimintojen tehokkuuden lisäämiselle asetetut tavoitteet säilytetään taloudelliselta kokonaisvaikutukseltaan ennallaan.

Pääluokan valtuudet momenteittain (milj. euroa)
    2011
varsinainen
talousarvio
2012
varsinainen talousarvio
       
32.20.40 Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (arviomääräraha)    
  — rahoitusvaltuus 486,040 437,140
32.20.43 Kansainvälistymisavustus yritysten yhteishankkeisiin(arviomääräraha)    
  — myöntämisvaltuus 25,628 17,692
32.20.83 Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha)    
  — myöntämisvaltuus 102,823 116,823
32.30.42 Finnvera Oyj:n korkotuetja tappiokorvaukset (arviomääräraha)    
  — korkotukivaltuus 262,644 262,644
32.30.45 Yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukeminen (arviomääräraha)    
  — myöntämisvaltuus 43,278 22,178
32.30.51 Työllistämis-, koulutus- ja erityistoimet (siirtomääräraha 2 v)    
  — hankintasopimusvaltuus 105,951 92,300
32.30.64 Työllisyysperusteiset siirtomenot investointeihin (arviomääräraha)    
  — hankintasopimusvaltuus 15,500 4,000
40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä    
  — lainojen hyväksymisvaltuus (turvavarastolainat) 8,400 8,400
  — myöntämisvaltuus 0,034 0,034
32.50.63 Kainuun kehittämisraha (siirtomääräraha 3 v)    
  — myöntämisvaltuus 2,500 2,500
32.50.64 EU:n rakennerahastojen ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-ohjelmiin ja ENPI CBC -ohjelmiin ohjelmakaudella 2007—2013 (arviomääräraha)    
  — myöntämisvaltuus 533,926 322,995
32.60.40 Energiatuki (arviomääräraha)    
  — myöntämisvaltuus 149,500 94,850
32.60.43 Kioton mekanismit (arviomääräraha)    
  — myöntämisvaltuus 0,500 -

Hallinnonalan määrärahat vuosina 2010—2012

    v. 2010
tilinpäätös
1000 €
v. 2011
varsinainen
talousarvio
1000 €
v. 2012
varsinainen talousarvio
1000 €

Muutos 2011—2012
    1000 € %
             
01. Hallinto 365 455 357 224 358 066 842 0
01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 52 628 51 182 53 667 2 485 5
02. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 221 486 208 406 206 179 - 2 227 - 1
20. Siviilipalvelus (arviomääräraha) 4 968 5 575 5 575
21. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha (siirtomääräraha 2 v) 2 140 3 725 4 426 701 19
29. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 73 927 78 266 78 192 - 74 - 0
60. Siirrot hallinnonalan rahastoihin (arviomääräraha) 20 20
66. Kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (siirtomääräraha 2 v) 10 300 10 040 10 007 - 33 - 0
(95.) Maanomistajien osuus vanhoista kaivospiirimaksuista (arviomääräraha) 6 10 - 10 - 100
20. Innovaatiopolitiikka ja yritysten kansainvälistyminen 689 825 827 382 820 326 - 7 056 - 1
01. Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 40 597 41 140 40 090 - 1 050 - 3
02. Teknologian tutkimuskeskus VTT:n toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 85 936 86 720 93 327 6 607 8
03. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 12 085 16 628 18 300 1 672 10
05. Mittatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 5 965 6 507 5 858 - 649 - 10
06. Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) 46 466 47 686 42 322 - 5 364 - 11
07. Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 9 793 10 289 10 315 26 0
40. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (arviomääräraha) 316 999 430 650 431 016 366 0
41. Yleisavustus eräille yhteisöille ja järjestöille elinkeinopolitiikan edistämiseksi (siirtomääräraha 3 v) 43 917 40 052 40 472 420 1
42. Innovaatiokeskittymien kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) 4 920 5 100 5 100
43. Kansainvälistymisavustus yritysten yhteishankkeisiin (arviomääräraha) 20 390 27 710 25 861 - 1 849 - 7
45. Yritysten tutkimus- ja kehittämishankkeiden valmistelu (siirtomääräraha 3 v) 10 000 10 000 6 000 - 4 000 - 40
50. Avustus kansainvälisen teknologiapalkinnon maksamiseen (siirtomääräraha 2 v) 1 000 1 000 1 000 0
83. Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha) 91 757 104 900 100 665 - 4 235 - 4
30. Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka 900 496 1 358 157 1 199 939 - 158 218 - 12
01. Työ- ja elinkeinotoimistojen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 166 893 161 833 155 625 - 6 208 - 4
(41.) Finnvera Oyj:n toimintatuki (siirtomääräraha 2 v) 200
42. Finnvera Oyj:n korkotuet ja tappiokorvaukset (arviomääräraha) 35 103 53 486 40 611 - 12 875 - 24
44. Alueellinen kuljetustuki (siirtomääräraha 3 v) 5 000 5 000 5 000
45. Yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukeminen (arviomääräraha) 25 551 41 900 40 400 - 1 500 - 4
46. Laivanrakennuksen innovaatiotuki (siirtomääräraha 3 v) 17 100 17 100 0
48. Korkotuki julkisesti tuetuille vienti- ja alusluotoille (arviomääräraha) 19 291 13 400 15 800 2 400 18
50. Palkkaturva (arviomääräraha) 35 067 29 500 24 000 - 5 500 - 19
51. Työllistämis-, koulutus- ja erityistoimet (siirtomääräraha 2 v) 538 081 535 338 485 437 - 49 901 - 9
(63.) Velkakonversiosta aiheutuvien maksusuoritusten hoitaminen (siirtomääräraha 3 v)
64. Työllisyysperusteiset siirtomenot investointeihin (arviomääräraha) 21 167 17 700 15 956 - 1 744 - 10
80. Lainat Suomen Vientiluotto Oy:n jälleenrahoitustoimintaan (arviomääräraha) 4 144 500 000 400 000 - 100 000 - 20
82. Lainat Finnvera Oyj:n varainhankintaan (arviomääräraha) 10 10 0
(81.) Lainat Suomen Vientiluotto Oy:n rahoitukseen kotimaisille alustoimituksille
(88.) Pääomalaina Suomen Teollisuussijoitus Oy:lle (siirtomääräraha 3 v) 20 000
(89.) Pääomalaina Finnvera Oyj:lle (siirtomääräraha 3 v) 30 000
40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 25 046 21 004 22 926 1 922 9
01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 4 979 4 839 4 837 - 2 - 0
02. Kilpailuviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 5 620 5 484 6 162 678 12
03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) 4 612 1 394 1 370 - 24 - 2
04. Kuluttajatutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2 018 2 103 2 123 20 1
31. Korvaus talous- ja velkaneuvonnan järjestämisestä (siirtomääräraha 2 v) 6 011 4 711 5 511 800 17
50. Valtionavustus kuluttajajärjestöille (kiinteä määräraha) 698 823 823
51. Eräät merimiespalvelut (arviomääräraha) 1 099 1 630 2 080 450 28
95. Eräät oikeudenkäyntikulut ja korvaukset (arviomääräraha) 9 20 20
50. Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka 468 181 618 506 591 373 - 27 133 - 4
43. Maakunnan kehittämisraha (siirtomääräraha 3 v) 30 156 32 156 15 566 - 16 590 - 52
62. Maaseudun kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) 3 183 3 273 3 223 - 50 - 2
63. Kainuun kehittämisraha (siirtomääräraha 3 v) 63 174 56 188 46 189 - 9 999 - 18
64. EU:n rakennerahastojen ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-ohjelmiin ja ENPI CBC -ohjelmiin ohjelmakaudella 2007—2013 (arviomääräraha) 371 668 526 889 526 395 - 494 - 0
60. Energiapolitiikka 57 299 137 409 236 559 99 150 72
01. Energiamarkkinaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 450 2 009 2 284 275 14
20. Energiansäästön ja uusiutuvan energian käytön edistäminen sekä energiatiedotus (siirtomääräraha 3 v) 3 400 3 900 3 400 - 500 - 13
28. Materiaalitehokkuuden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) 500 700 500 - 200 - 29
40. Energiatuki (arviomääräraha) 44 497 63 800 127 150 63 350 99
42. Valtiontuki sähköhuollon varmistamiseksi (arviomääräraha) 100 125 25 25
43. Kioton mekanismit (arviomääräraha) 7 402 11 500 5 300 - 6 200 - 54
44. Uusiutuvan energian tuotantotuki (arviomääräraha) 55 350 97 800 42 450 77
(50.) Energiataloudelliset avustukset yhdistyksille (siirtomääräraha 3 v) 50 50 - 50 - 100
(88.) Osakehankinnat (siirtomääräraha 2 v)
70. Kotouttaminen 85 288 103 437 113 009 9 572 9
03. Maahanmuuttajien kotoutumisen ja työllistymisen edistäminen (siirtomääräraha 2 v) 1 859 1 381 661 - 720 - 52
30. Valtion korvaukset kunnille (arviomääräraha) 83 429 102 056 112 348 10 292 10
  Yhteensä 2 591 590 3 423 119 3 342 198 - 80 921 - 2

  Henkilöstön kokonaismäärä 12 933 12 560 12 295