Talousarvioesitys 2012

3.3. EU:n talouspoliittinen koordinaatio

EU-tasolla talouspolitiikan koordinaatioon on kohdistunut uusia haasteita ja vaatimuksia talous- ja rahoituskriisin kypsyessä velkakriisiksi, joka on koetellut erityisesti kolmea euroalueen jäsenvaltiota, Kreikkaa, Irlantia ja Portugalia. Tukitoimiin ja siihen liittyvään, ehdolliseen politiikkakoordinaatioon on osallistunut tiiviisti myös IMF. Euroalueen maiden rahoitusvälineeksi kehitettiin väliaikainen ERVV-mekanismi, jonka tehtävät ottaa v. 2013 hoitaakseen pysyvä Euroopan vakausmekanismi EVM. Samaan aikaan talouspolitiikan koordinaatiota on kehitetty muillakin tavoin.

Eurooppaa ja euroaluetta koskevaan talouspoliittisen ympäristön muutokseen on kaksi syytä. Toinen on kriisi, joka on paljastanut euroalueen maiden väliset kytkennät ja riippuvuudet, jotka näkyvät erityisesti rahoitusmarkkinoilla. Toinen syy on Lissabonin sopimus, jonka 136 artikla antaa mahdollisuuden syventää euromaiden välistä koordinaatiota. Uusi oikeusperusta on antanut mahdollisuuden luoda uutta toissijaista lainsäädäntöä, joka ei koske vain vakaus- ja kasvusopimusta vaan myös laajemmin makrovakauden valvontaa. Uusi lainsäädäntö, jonka käsittely on vielä osin kesken, koskee suoranaisesti myös jäsenvaltioiden budjettipolitiikkaa, koska komission esitys kansallisia budjettikehikkoja koskevaksi direktiiviksi edellyttää uusia järjestelyjä ja toimia myös kansallisella tasolla. Vakaus- ja kasvusopimuksen uudistaminen merkitsee sitä, että sopimuksen ennaltaehkäisevä osa vahvistuu. Tähän vaikuttavat myös mahdollisuudet käyttää jäsenvaltioille kohdistettuja sanktioita entistä tehokkaammin. Toinen merkittävä uudistus liittyy velkakriteerin operationalisointiin, johon on pitkään haettu ratkaisua. Euroalueen velkakriisin yhteydessä tähän on viimein löydetty ratkaisu, joka mahdollistaa sen, että koordinaatio kohdistuu jatkossa entistä välittömämmin myös velkaantumiskehitykseen.

Käyttöön on otettu ns. eurooppalainen ohjausjakso, joka siirtää koordinaation painopistettä yhä enemmän ex-ante koordinaation suuntaan sekä finanssipolitiikassa (vakaussopimus) että rakennepolitiikassa (Eurooppa 2020). Rahoitusvakauden valvonnassa on edistytty selvästi, kun uudet eurooppalaiset rakenteet ovat aloittaneet toimintansa. Tähän liittyy myös EKP:n yhteydessä toimiva järjestelmäriskikomitea (ESRB), joka kokoaa keskeiset tahot yhteen seuraamaan ja arvioimaan rajat ylittäviä vakausriskejä. Myös tilastoalalla on tapahtunut kehitystä, jonka seurauksena eurooppalaisten tilastoviranomaisten asema ja valtuudet ovat olennaisesti vahvistuneet jäsenvaltioissa.

Kaikkien näiden varsin lyhyessä ajassa tapahtuneiden muutosten seurauksena voidaan todeta, että EU- ja euroalueen talouspolitiikkaa koskeva kehikko on täydentynyt olennaisesti ja antaa jatkossa mahdollisuuden paitsi puuttua ongelmiin entistä tehokkaammin myös torjua niiden esiintymistä ennakkoon. Vaikeaksi politiikkakoordinaation tekee se, että euroalueen jäsenvaltiot ovat viime aikoina eriytyneet yhä enemmän. Osassa jäsenvaltioita talouskasvu on elpynyt tuntuvasti ja myös hintakehitys on selvästi nopeutunut. Samaan aikaan eräät jäsenvaltiot eivät ole kuitenkaan päässeet kasvuun mukaan kilpailukyvyn puutteen ym. heikkouksiensa vuoksi, mikä vaikeuttaa koko euroaluetta koskevan talouspolitiikkalinjan löytämistä. Velkakriisiin pitkittyminen ja syventyminen on lisännyt paineita ottaa käyttöön uusia tukitoimia, joilla ehkäistään sen laajeneminen. Tämä koskee Kreikkaa, jonka talouden ahdinko ei näytä helpottavan. Elpymisen lykkääntyminen ja mahdollinen uusi taantuma vaikeuttaisivat velkaongelmien korjaantumista.