Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2012

30. Liikenteen tukeminen ja ostopalvelutPDF-versio

43. Meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantaminen (arviomääräraha)

Momentilta vähennetään 5 420 000 euroa.

Selvitysosa:Avustuksia arvioidaan maksettavan vuonna 2012 noin 81 000 000 euroa. Määrärahan käytön perusteena ovat arviot kauppa-alusluettelossa vuonna 2012 olevien lastialusten ja matkustaja-alusten määrästä ja arvioidusta keskimääräisestä tuesta. Lastialusten osalta on ennakoitavissa, että kuluvan vuoden varsinaisessa talousarviossa varattu määräraha ei tule kokonaisuudessaan käytetyksi, koska tukea hakevien alusten määrän ennakoidaan jäävän talousarviossa arvioitua 106 alusta pienemmäksi. Lisäksi EU:n ulkopuolisten kansalaisten osuus miehistössä on kasvanut, mikä vaikuttaa maksettavaan alustukeen.


2012 III lisätalousarvio -5 420 000
2012 talousarvio 86 420 000
2011 tilinpäätös 77 969 378
2010 tilinpäätös 78 138 837