Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2012

18. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 3 v)PDF-versio

Momentilta vähennetään 93 902 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että muihin puolustusmateriaalihankintoihin kuin tilausvaltuuksista aiheutuvien menojen tai niihin liittyvien indeksi- ja valuuttakurssimuutoksista aiheutuvien menojen maksamiseen määrärahaa saa käyttää enintään 88 824 000 euroa.

Valtuudet

1) Valmiusyhtymien varustaminen (VYV 1) -tilausvaltuuden menojen maksatusaikaa pidennetään vuoteen 2018 saakka tilausvaltuuden enimmäismäärää yhteensä 1 034 019 000 euroa muuttamatta.

2) Helikopterien huolto- ja tukeutumisjärjestelmien kehittäminen (HTH) -tilausvaltuuden menojen maksatusaikaa pidennetään vuoteen 2015 saakka tilausvaltuuden enimmäismäärää yhteensä 164 961 000 euroa muuttamatta.

3) Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen 2006 (PVKEH 2006) -tilausvaltuuden maksatusaikaa pidennetään vuoteen 2013 saakka tilausvaltuuden enimmäismäärää yhteensä 600 832 000 euroa muuttamatta.

4) Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen 2010 (PVKEH 2010) -tilausvaltuuden maksatusaikaa pidennetään vuoteen 2014 saakka tilausvaltuuden enimmäismäärää yhteensä 499 655 000 euroa muuttamatta.

Selvitysosa:Määrärahan muutoksessa on otettu huomioon vähennyksenä 99 447 000 euroa maksatusten siirtoja vuodelta 2012 myöhemmille vuosille sekä lisäyksenä 5 000 000 euroa valuuttakurssimuutoksista aiheutuvia menoja ja 545 000 euroa PVKEH 2005 -tilausvaltuuden käyttämättä jääneen osuuden uudelleenbudjetointi muihin puolustusmateriaalihankintoihin.

VYV 1 -tilausvaltuuden menoja myöhentämällä vuoteen 2018 ja maksatusaikaa pidentämällä saadaan määrärahat vastaamaan paremmin puolustusvoimille toimitettavien NH90-kuljetushelikoptereiden edelleen viivästyviä toimituksia. Vuoden 2012 menoajoitus ei muutu.

HTH-tilausvaltuuden menojen myöhentäminen 3 367 000 eurolla vuodesta 2012 vuosille 2013—2015 aiheutuu sopimusten maksuaikataulumuutoksista sekä hankinnoista, joita ei ole tarkoituksenmukaista tehdä NH90-toimitusten viivästyessä. Menoajoitusmuutoksella saadaan määrärahat vastaamaan paremmin arvioituja uusia toimitusaikatauluja.

PVKEH 2006 -tilausvaltuuden menojen myöhentäminen 69 300 000 eurolla vuodesta 2012 vuoteen 2013 aiheutuu miinantorjunta-alusten toimitusten viivästymisestä. Menoajoitusmuutoksella saadaan määrärahat vastaamaan paremmin arvioituja uusia toimitusaikatauluja.

PVKEH 2009 -tilausvaltuuden menoja myöhentämällä 10 700 000 eurolla vuodesta 2012 vuoteen 2013 saadaan määrärahat vastaamaan paremmin sopimusten mukaisia toimitusaikatauluja.

PVKEH 2010 -tilausvaltuuden menojen myöhentäminen 6 100 000 eurolla vuodesta 2012 vuosille 2013—2014 saadaan määrärahat vastaamaan paremmin puolustusvoimien hankkeiden maksatusaikatauluja.

PVKEH 2011 -tilausvaltuuden menoja myöhentämällä 8 880 000 eurolla vuodesta 2012 vuosille 2013—2014 saadaan määrärahat vastaamaan paremmin hankintojen tarkentuneita toimitusaikatauluja.

PVKEH 2012 -tilausvaltuuden menojen myöhentäminen 1 100 000 eurolla vuodesta 2012 vuodelle 2013 saadaan määrärahat vastaaamaan paremmin hankintojen tarkentuneita maksatusajankohtia. Lisäksi poiketen siitä, mitä vuoden 2012 toisessa lisätalousarviossa puolustusvoimien vaikuttamisen kehittämisohjelmaan sisältyvän ampumatarvikehankinnan osalta todettiin, tiedot ovat valmistelun edetessä tarkentuneet ja hankinta on mahdollista toteuttaa myöhemmin.

Tilausvaltuuksiin tehdyt muutokset kaikkine taloudellisine seurannaisvaikutuksineen toteutetaan puolustusministeriön hallinnonalalle vahvistettujen valtiontalouden kehysten puitteissa.

Tehtyjen muutosten jälkeen määrärahasta arvioidaan käytettävän 443 332 000 euroa aikaisemmin myönnetyistä tilausvaltuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen, 74 200 000 euroa vuonna 2012 myönnetyn Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen 2012 (PVKEH 2012) -tilausvaltuuden menojen maksamiseen, 36 000 000 euroa tilausvaltuuksiin liittyvistä indeksi- ja valuuttakurssimuutoksista aiheutuvien menojen maksamiseen sekä 88 824 000 euroa muihin puolustusmateriaalihankintoihin.


2012 III lisätalousarvio -93 902 000
2012 II lisätalousarvio 10 709 000
2012 talousarvio 725 549 000
2011 tilinpäätös 585 343 000
2010 tilinpäätös 574 485 000