Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       01. Hallinto
       10. Poliisitoimi
       20. Rajavartiolaitos
       40. Maahanmuutto

Talousarvioesitys 2011

01. HallintoPDF-versio

Selvitysosa:

Sisäasiainministeriö

Sisäasiainministeriön vision mukaan Suomi on Euroopan turvallisin maa, jossa ihmiset ja eri väestöryhmät kokevat yhteiskunnan yhdenvertaisena ja oikeudenmukaisena.

Sisäasiainministeriö toteuttaa hallitusohjelman mukaisesti poliisitoimen, Rajavartiolaitoksen, pelastustoimen, Hätäkeskuslaitoksen sekä maahanmuuttohallinnon ja kotouttamisen strategisia tavoitelinjauksia ja toiminnallisia tulostavoitteita, jotka on tarkemmin kerrottu pääluokan eri lukujen perusteluissa.

Toteutetaan valtioneuvoston hyväksymää, sisäasiainministeriön johdolla valmisteltua sisäisen turvallisuuden ohjelmaa. Ohjelmassa kuvataan sisäisen turvallisuuden keskeiset haasteet. Tavoitteena on, että Suomi on Euroopan turvallisin maa vuonna 2015. Ohjelmassa määritellään poikkihallinnolliset linjaukset ja toimenpiteet, joiden avulla tavoitteeseen pyritään. Tehokkaita toimenpiteitä kohdistetaan ohjelman mukaan esim. rasististen rikosten selvittämiseen, tietoverkkorikollisuuden torjuntaan, lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan, suuronnettomuuksien hallintaan sekä syrjäytymisen torjuntaan.

Siviilikriisinhallinta

Edistetään Suomen valmiuksia osallistua kansainvälisen kriisinhallinnan tehtäviin toimeenpanemalla tehokkaasti valtioneuvoston elokuussa 2008 hyväksymä Suomen siviilikriisinhallinnan kansallinen strategia ottamalla huomioon turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon sekä kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan strategian linjaukset. Kansallisessa strategiassa asetettujen tavoitteiden mukaisesti vahvistetaan siviilikriisinhallinnan kotimaan valmiuksia vastaamaan Suomen osallistumistasoa tiivistämällä yhteistyötä sotilaallisen ja siviilivoimavarojen käytössä, tehostamalla kokonaisvaltaisuutta siviilikriisinhallintatoiminnoissa sekä yhteen sovittamalla siviilikriisinhallinnan kansallisia valmiuksia valtioneuvostotasolla. Siviilikriisinhallinnan asiantuntemusta tehostetaan EU-tasolla lähettämällä asiantuntija Suomen EU-edustustoon.

Siviilikriisinhallinnan kansallisen strategian pohjalta ylläpidetään ja kehitetään siviilikriisinhallinnan kotimaan valmiuksia osana Suomen osallistumista kansainväliseen kriisinhallintaan.

Pelastusopiston yhteydessä toimiva Kriisinhallintakeskus vastaa kokonaisvaltaisesti siviilikriisinhallinnan operatiivisesta toiminnasta: koulutuksesta, rekrytoinnista, tutkimus- ja kehittämistoiminnasta, materiaali- ja logistiikkavalmiuksista sekä vaadittavasta tilannekuvasta.

Kriisinhallintakeskuksen ja Puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen (FINCENT) kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan osaamiskeskuksen järjestämällä yhteisellä koulutuksella ja tutkimustoiminnalla tiivistetään ja syvennetään yhteistyötä sotilaallisen kriisinhallinnan kanssa liittyen edellä mainittuun eri hallinnonalojen väliseen yhteistyön tiivistämiseen.

01. Sisäasiainministeriön toimintamenot(siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 21 825 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) siviilikriisinhallinnan kotimaan valmiuksiin liittyvään toimintaan ja EU-rahastojen tuella toteutettavien siviilikriisinhallintahankkeiden omarahoitusosuutta koskevien menojen maksamiseen

2) EU:n hyväksymien ja rahoittamien hankkeiden maksamiseen

3) EU:n Progress-ohjelman kansallisen syrjinnän vastaisen hankkeen sekä maahanmuuton ja kotouttamisen kehittämisestä aiheutuvien siirtomenojen maksamiseen.

Selvitysosa:Sisäasiainministeriö asettaa toiminnalleen seuraavat alustavat tulostavoitteet vuodelle 2011:

Tuotokset ja laadunhallinta

  • Ministeriön strategiatyö on tavoitteellista ja toimintaa ohjaavaa. Jatketaan ministeriön strategiatyön kehittämistä osana sen toimeenpanoa.
  • Ministeriön toimialan ohjaus edistää yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteiden toteutumista.
  • Toimitaan hallinnonalan osalta sekä muiden ministeriöiden kanssa yhteistyössä hallitusohjelman tavoitteiden toteuttamiseksi sellaisten toimintasektoreiden osalta, joiden voidaan katsoa kuuluvan ensisijaisesti sisäasiainministeriön vastuualueelle.
  • Ministeriön ja sen hallinnonalan toiminnan ja talouden suunnittelu sekä seuranta on systemaattista ja kokonaisvaltaista.
  • Ministeriön lainsäädäntötyö täyttää valtioneuvoston asettamat laatuvaatimukset. Vahvistetaan suunnitelmallisuutta, yhteistyötä ja osaamista lainsäädännön valmistelussa.

Toiminnallinen tehokkuus

  • Luodaan edellytyksiä ministeriön tuottavuuden paranemiselle. Toteutetaan ministeriön hallinnonalan tuottavuusohjelman mukaisia hankkeita.
Henkisten voimavarojen kehittäminen
  2009
toteutuma
2010
arvio
2011
tavoite
       
Henkilötyövuodet 272 232 229
Sairauspoissaolot (pv/htv) 10,8 8,5 8,5
Työtyytyväisyysindeksi (1—5) 3,6 3,5 3,5

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
  2009
toteutuma
2010
varsinainen
talousarvio
2011
esitys
       
Bruttomenot 25 935 22 942 22 725
Bruttotulot 656 900 900
Nettomenot 25 279 22 042 21 825
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 3 831    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 2 680    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Palvelukeskuksen tuottavuusvähennys -11
Tuottavuusvähennys -330
SADe-ohjelman toimenpiteet (-2 htv) -100
Kelamaksun kertaluonteisen poiston palautus 90
Siviilikriisinhallinta -135
Palkkausten tarkistukset 214
Siirto momentille 26.40.01 (-2 htv) -125
Tasokorotus 180
Yhteensä -217


2011 talousarvio 21 825 000
2010 III lisätalousarvio 348 000
2010 talousarvio 22 042 000
2009 tilinpäätös 24 128 000

03. Hallinnon tietotekniikkakeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 271 000 euroa.

Selvitysosa:Hallinnon tietotekniikkakeskus (HALTIK) tuottaa sisäasiainministeriön hallinnonalalle sisäisen turvallisuuden ja maahanmuuton tarvitsemia tieto- ja viestintäteknisiä palveluita. Palvelukeskus vastaa tietoteknisistä peruspalveluista, tietotekniikkaan liittyvistä asiantuntijapalveluista sekä turvaklusteripalveluiden toteuttamisesta palvelusopimuksiin perustuvalla tilaaja-tuottaja -periaatteella.

HALTIK vastaa julkisen hallinnon verkkoturvallisuushankkeen (TUVE) sisäasiainministeriön hallinnonalan osahankkeen TUVE-tietoverkkopalvelut -projektista. Projektin kohteena on turvallisuusverkkoon liittyvä palveluoperaattoritoiminta ja sen vaatimien kriittisten palveluiden kehittäminen sekä erikseen määriteltyjen muiden palveluiden tuottaminen ja sovittaminen TUVE-ympäristöön.

HALTIKin palvelutuotannon menojen kokonaismäärän vuonna 2011 arvioidaan olevan yhteensä 43,5 milj. euroa. Lisäksi HALTIK tuottaa erikseen asiakkailta laskutettavia projektipalveluita sisäasiainministeriön hallinnonalalle noin 12,2 milj. eurolla sekä TUVE-hankkeelle noin 41,8 milj. eurolla. HALTIKin toiminta rahoitetaan kokonaan vuonna 2011 palvelusopimuksiin perustuvilla palvelumaksuilla.

Palvelusopimuksilla tuotetaan asiakasvirastojen tietojärjestelmien ylläpitoa ja kehittämistä sekä niihin liittyviä palveluja. Edellisen lisäksi HALTIK vastaa poliisin kehityshankkeiden ja julkisen hallinnon verkkoturvallisuushankkeen toteutuksesta.

HALTIKin toimitilahanke (HATO) toteutetaan vuoden 2011 loppuun mennessä. HALTIK jatkaa vuonna 2010 toimipisteverkostonsa keskittämistä 26 paikkakuntaan. Keskittäminen edellyttää uusien toimitilojen vuokraamista sekä niiden varustamista.

HALTIKin tulostavoitteet vuodelle 2011 ovat:

  2009 2010 2011
Tulosmittarit toteutuma tavoite tavoite
       
Palvelukyky ja laatu      
Asiakastyytyväisyys 2,68 2,9 3,2
Keskeisten järjestelmien saatavuus virka-aikana (%) 99,87 99,8 99,8
Keskeisten järjestelmien saatavuus 24/7 (%) 99,45 99 99
I-tasolla ratkaistujen virka-aikana osoitettujen palvelupyyntöjen osuus kaikista palvelupyynnöistä (%) 28,27 33 33
Palvelutasojen saavuttaminen (%) 96,64 95 95
Suoritteet      
Tuettujen työasemien määrä 14 350 15 000 15 000
Käsiteltyjen palvelupyyntöjen määrä 136 000 136 000 136 000
Käsiteltyjen puheluiden määrä 1 557 618 2 370 000 2 370 000
Tuottavuus      
Aluepalvelulle kohdistetun palvelupyynnön suorittaminen etähallinnalla (%-osuus kaikista aluepalvelulle kohdistetuista tehtävistä)     30
Toimipisteverkoston kehittäminen (paikkakuntien lkm)     26
Tuottavuusvähennysten toteutuminen (virat) 1 4 3
Palveluiden oston ja investointien osuus kokonaisbudjetista (%) (ilman TUVE-rahoitusta) 39,9 38,1 39,9
HALTIKin hallinnolliset menot/kokonaismenot (%) 12,2 11,5 10,3
Tuetut vakioidut työasemat/lähitukihenkilöstön määrä 153 149 149
Taloudellisuus      
HALTIKin henkilötyövuoden hinta (€) 53 828,70 55 800,00 56 000,00

  2009 2010 2011
Henkiset voimavarat toteutuma tavoite tavoite
       
Henkilötyövuodet, lkm 317,1 355 353
Tehdyn työajan osuus säännöllisestä vuosityöajasta, % 79,1 79,3 79,3
Henkilöstö yhteensä, lkm 335 370 368
— josta vakinaisessa palvelussuhteessa 274 277 277
Naisia, %-osuus 30 34 34

Keskeisten järjestelmien määritykset ja saatavuudet on kuvattu HALTIKin palvelukuvauksissa ja niiden liitteissä. Kriittisten järjestelmien määritykset ja saatavuudet on kuvattu HALTIKin ja asiakkaan palvelusopimuksessa.

Asiakastyytyväisyyttä seurataan asiakasvirastoihin kohdistetulla kyselyllä. Muita palvelukykyä ja laatua kuvaavia mittareita seurataan joko järjestelmistä saatavilla mittaritiedoilla tai palvelutuotannon raporttien tietojen perusteella. HALTIKin vastuulla olevien projektien etenemistä arvioidaan puolueettomilla laatukatselmoinneilla.

HALTIKin toimintaa kuvaavia mittareita kehitetään vuoden 2011 aikana vastaamaan paremmin keskuksen toiminnan kuvausta. Mittareiden kehittäminen on osa keskuksen toiminnan vakiinnuttamista.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
  2009
toteutuma
2010
varsinainen
talousarvio
2011
esitys
       
Bruttomenot 38 519 82 080 97 500
Bruttotulot 15 824 80 988 97 229
Nettomenot 22 695 1 092 271
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 71    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 2 610    

Yllä olevat luvut pitävät sisällään palvelutuotannon ja hankkeiden lisäksi myös TUVE-tietoverkkopalvelut -projektin.

Bruttomäärärahan arvioitu käyttö (1 000 euroa)
   
Aineet, tarvikkeet ja tavarat 900
Henkilöstökulut 21 500
Vuokrat 2 400
IT-palvelut 43 800
Muut palvelut 18 600
Matkakulut 900
Muut kulut (sis. lisenssit) 5 000
Investoinnit 4 400
Yhteensä 97 500

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Palkkausten tarkistukset 171
Määräraha ei-maksulliseen toimintaan 100
Kelamaksun kertaluonteisen poiston palautus 56
Muu muutos yhteensä -1 148
Yhteensä -821


2011 talousarvio 271 000
2010 III lisätalousarvio 112 000
2010 talousarvio 1 092 000
2009 tilinpäätös 25 234 000

20. Tietohallinnon yhteiset menot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 4 711 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää sisäasiainhallinnon runkoverkon ja ministeriön lähiverkon sekä yhteiskäytössä olevien tietojärjestelmien ylläpito- ja kehittämismenoihin.

Selvitysosa:

Määrärahan arvioitu käyttö
   
Palvelusopimus 3 100 000
Strateginen ohjaus 350 000
Asiankäsittelyjärjestelmät 400 000
Julkaisujärjestelmät 400 000
Muut järjestelmät 40 000
Sähköinen asiointi 50 000
Tietoturvallisuus 50 000
Lähiverkko 250 000
Muut tietohallintomenot 71 000
Yhteensä 4 711 000


2011 talousarvio 4 711 000
2010 talousarvio 4 711 000
2009 tilinpäätös 1 561 000

21. Sisäasiainministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha(siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 426 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) ministeriön hallinnonalan tuottavuuden edistämiseen tähtäävien investointien, tutkimusten, selvitysten sekä koulutus- ja muiden palvelujen hankkimiseen

2) enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin tuottavuustoimien edistämiseksi.

Selvitysosa:Momentille on koottu hallinnonalan tuottavuustoimenpiteistä aiheutuneita säästöjä vastaavat määrärahat. Määrärahaa on tarkoitus käyttää tuottavuutta edistävien hankkeiden rahoittamiseen. Määrärahaa voivat käyttää myös hallinnonalan virastot hankkeissa, joista on erikseen sovittu sisäasiainministeriön kanssa.


2011 talousarvio 426 000

22. EU:n osuus yhteisvastuun ja maahanmuuttovirtojen hallintaan(siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 10 540 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) Euroopan unionin mukaisiin yhteisvastuuta ja maahanmuuttovirtojen hallintaa koskevan yleisohjelman 2007—2013 alaisten rahastojen mukaisesti toteutettaviin hankkeisiin (Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös 435/2007/EY, 573/2007/EY, 574/2007/EY, 575/2007/EY)

2) teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan ja näihin tehtäviin kohdennettavan sisäasiainministeriön hallinnonalan eri virastojen, enintään 15 henkilötyövuotta vastaavan, henkilöstön palkkausmenojen maksamiseen sekä ohjelmien toteuttamisen kannalta muiden välttämättömien kulutusmenojen maksamiseen

3) hankkeisiin sisältyvien arvonlisävero-osuuksien maksamiseen

4) siirtomenojen maksamiseen.

Selvitysosa:Yhteisvastuuta ja maahanmuuttovirtojen hallintaa koskeva yleisohjelma koostuu neljästä rahastosta: Euroopan pakolaisrahasto, paluurahasto, ulkorajarahasto sekä kotouttamisrahasto. Yleisohjelman hallinnointi- ja valvontajärjestelmiä koskevat jäsenvaltion velvollisuudet on määritelty rahastoja koskevissa päätöksissä. Sisäasiainministeriö vastaa rahastojen kansallisesta hallinnoinnista. Rahastoille yhteisen kansallisen hallinto- ja valvontajärjestelmän kuvauksen mukaisesti ministeriöön on nimetty vastuu-, todentamis- ja tarkastusviranomainen.

Rahastosta myönnetään tukea pääsääntöisesti enintään kolme vuotta kestäville hankkeille. Euroopan yhteisöjen komissio on määrittänyt Suomelle seuraavat rahastokohtaiset osuudet vuodelle 2011.

Rahastojen vuoden 2011 rahoituskehys
   
Pakolaisrahasto 1 486 000
Ulkorajarahasto 6 837 000
Kotouttamisrahasto 1 156 000
Paluurahasto 1 061 000
Yhteensä 10 540 000

Kansallinen vastinrahoitus on budjetoitu momenteille 26.01.01, 26.10.01, 26.20.01 ja 70 sekä 26.40.01, 03 ja 63. Komissiosta saatavat tulot on budjetoitu momentille 12.26.98.

Hankkeille tältä momentilta maksettavaan EU:n tukiosuuteen on mahdollista sisältyä arvonlisäveroa. EU:n tukiosuus maksetaan hankkeille pääsääntöisesti kahtena ennakkomaksuna ja yhtenä loppumaksuna, jolloin tukikelpoisten kustannusten raportointi (ml. alv-menot) tapahtuu jälkikäteen eikä alv-osuuden arvioiminen etukäteen ole mahdollista.

Rahoitusohjelmilla pyritään edistämään Haagin ohjelmassa määriteltyjen tavoitteiden toteutumista.

Pakolaisrahastosta tuetaan turvapaikanhakijoiden vastaanotto-olosuhteiden kehittämistä, turvapaikkaprosessia, pakolaisten uudelleensijoitusohjelmia ja pakolaisten integroitumista yhteiskuntaan.

Ulkorajarahastosta tuetaan toimia, joilla kehitetään maahantuloa edeltäviä tarkistuksia, viisumien myöntämistä rajoilla, maahantulon sujuvuutta siihen oikeutetuille henkilöille, laittoman maahantulon vähentämistä ja yhteistyötä kolmansien maiden kanssa.

Kotouttamisrahasto kohdentuu kolmansien maiden kansalaisten maahanmuuttoon ja integraation tukemiseen pois lukien pakolaiset (myönteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset ja tilapäistä suojelua saavat henkilöt). Rahaston avulla kehitetään kansallisia maahanmuuttostrategioita niin, että integraatio nähdään kaksisuuntaisena prosessina, jossa sekä uusien tulijoiden valmiuksia integroitua että vastaanottavan maan kykyä tuottaa heidän tarvitsemiaan palveluita kehitetään tasapuolisesti ja vaikutetaan myönteisen asenneilmaston syntymiseen.

Paluurahasto on tarkoitettu laittomasti maassa oleskelevien ulkomaalaisten palauttamiseen, turvapaikanhakijoiden, jotka eivät ole vielä saaneet päätöstä, vapaaehtoisen paluun tukemiseen ja pakolaisten vapaaehtoisen paluun avustamiseen. Tavoitteena on ns. integroitu ja tehokas paluustrategia, jossa eri vaiheiden toimenpiteet (yhteistyö edustustojen ja kolmansien maiden maahanmuuttoviranomaisten kanssa, informaation jakaminen, paluu/palauttamisprosessi ja uudelleenintegroitumisen tukitoimet) nivoutuvat tulokselliseksi kokonaisuudeksi.

Momentin määräraha on muutettu kolmevuotiseksi siirtomäärärahaksi.


2011 talousarvio 10 540 000
2010 talousarvio 8 656 000
2009 tilinpäätös 12 357 999

29. Sisäasiainministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot(arviomääräraha)

Momentille myönnetään 53 500 000 euroa.


2011 talousarvio 53 500 000
2010 talousarvio 53 100 000
2009 tilinpäätös 53 756 777

65. Kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut ja maksuosuudet ulkomaille (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 166 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää sisäasiainhallinnon kansainvälisten järjestöjen (Interpol, FATF1), Schengen C-SIS2), SISNET3), FIUNET4), Egmont5), IGC6), IOM, ICMPD7), COSPAS-SARSAT ja Prüm) jäsenmaksujen, maksuosuuksien ja vastaavien velvoitteiden suorittamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Poliisin kansainvälisessä yhteistyössä ja sen kehittämisessä erityinen pääpaino on EU:n puitteissa suoritettavalla poliisiyhteistyöllä sekä lainsäädännön että käytännön toiminnan tasolla. Huomiota kiinnitetään myös lähialueyhteistyön, YK:n ja Euroopan neuvoston sekä muiden kansainvälisten organisaatioiden piirissä tapahtuvaan poliisin toimialaan liittyvään kehitykseen.

IGC:ssä käsitellään kaikkia kansainvälisten maahanmuuttovirtojen hallintaan liittyviä merkittäviä kysymyksiä. Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö (IOM) on hallitustenvälinen järjestö, joka harjoittaa laaja-alaista siirtolaisuuteen liittyvää toimintaa. ICMPD on riippumaton hallitustenvälinen tutkimuslaitos. Se pyrkii edistämään kestävää maahanmuuttopolitiikkaa ja keskittyy Länsi- ja Itä-Euroopan kannalta tärkeisiin maahanmuuttokysymyksiin ja toimii Budapest-prosessin sihteeristönä.

Määrärahan arvioitu käyttö
   
Interpol 536 000
FATF 25 000
Schengen C-SIS 90 000
SISNET 45 000
FIUNET 30 000
Egmont 15 000
IGC 80 000
IOM 270 000
ICMPD 5 000
COSPAS-SARSAT 45 000
Prüm 25 000
Yhteensä 1 166 000


2011 talousarvio 1 166 000
2010 talousarvio 1 166 000
2009 tilinpäätös 1 813 000