Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Tuloarviot
     21. Eduskunta
       01. Hallinto
            50. Palkkaturva
       60. Energiapolitiikka

Talousarvioesitys 2011

30. Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikkaPDF-versio

Valtuus

Työ- ja elinkeinoministeriö tai sen valtuuttamat laitokset saavat tehdä vuonna 2011 Suomen ja Venäjän välillä 15.8.2006 solmitun velkakonversiosopimuksen mukaisia tavara- tai palveluhankintoja koskevia sopimuksia sillä määrällä, joka vuoden 2006 toisessa lisätalousarviossa myönnetystä 30 000 000 Yhdysvaltain dollarin (25 000 000 euroa) velkakonversiovaltuudesta on jäänyt käyttämättä.

Selvitysosa:Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikalla tuetaan työvoiman osaamisen kehittämistä ja yritysten kasvua, alkavaa yritystoimintaa sekä torjutaan työttömyyttä ja työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmia. Toiminnalla vaikutetaan myös toimintaympäristön pitkän aikavälin muutoksiin, joita aiheuttavat globalisaatio, väestön ikääntyminen sekä energiapolitiikan ja ilmastomuutoksen tuomat haasteet.

Työllisyys- ja yrityspolitiikan toimenpiteet ovat työ- ja elinkeinoministeriön konsernistrategian ja työllisyys- ja yrittäjyysstrategian mukaisia. Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikkaa toteutetaan julkisilla työvoimapalveluilla, yritysten neuvonta- ja kehittämispalveluilla, yritysrahoituksella ja työllisyysmäärärahoilla. Toimenpiteitä toteutetaan asiakaslähtöisesti henkilö- ja yritysasiakkuusstrategioiden mukaisesti.

Työllisyys- ja yrityspolitiikassa painotuksena on kasvun vauhdittaminen luomalla edellytyksiä uudelle yritystoiminnalle, investoinneille ja vastaamalla yritysten työvoima- ja osaamistarpeisiin. Toimenpiteitä suunnataan pk-yritysten kasvun, kehittymisen ja kansainvälistymisen edistämiseen sekä yritysten rahoituksen saatavuuden turvaamiseen. Yritysten kehittymistä, muutosten hallintaa ja työurien jatkumista tuetaan toteuttamalla yritysten tarpeiden mukaista työvoimakoulutusta ja yritysten kehittämistoimenpiteitä. Uusien yritysten syntymistä edistetään antamalla alkaville yrityksille kokonaisvaltaista tukea niiden elinkaaren alkuvaiheissa neuvonnan ja koulutuksen keinoilla ja kehittämällä starttirahajärjestelmää. Yksinyrittäjätuella kannustetaan yrittäjiä ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen. Työllisyysperusteisilla investointiavustuksilla edistetään työllisyyttä ja alueiden toimintaedellytyksiä.

Työttömien ja lomautettujen osaamista ja työmarkkinavalmiuksia kehitetään niin, että heillä on mahdollisimman hyvät edellytykset sijoittua työhön nopeasti. Nopeaa uudelleen työllistymistä tuetaan työvoimapalveluilla. Avoimet työpaikat täytetään mahdollisimman tehokkaasti. Työvoima- ja yrityspalvelujen toteutuksessa verkotutaan muiden palvelutuottajien kanssa seudullisissa yrityspalveluissa.

Nuorten ja vastavalmistuneiden kiinnittymistä työmarkkinoille tuetaan työttömyysjakson varhaisessa vaiheessa vahvistetulla ohjauksella ja neuvonnalla, työvoimakoulutuksella, työharjoittelulla ja työllisyysmäärärahoilla. Kouluttamattomat nuoret ohjataan ensisijaisesti ammatilliseen koulutukseen, oppisopimuskoulutukseen tai muuhun työssä oppimisen muotoihin. Tutkinnon suorittaneita nuoria aktivoidaan hakemaan työpaikkoja palkkatuen ja siihen pohjautuvan rekrytointisetelin avulla. Nuorten yrittäjyyttä tuetaan räätälöimällä alkavan yrittäjän palveluja nuorten tarpeisiin. Työssä oppimisen paikkoja etsitään myös ostopalveluna.

Työttömyyttä lievennetään ja työmarkkinoilta syrjäytymistä torjutaan. Heikoimmassa asemassa ovat nuoret, pitkäaikaistyöttömät, maahanmuuttajat ja vajaakuntoiset työttömät. Työttömien ja työmarkkinoille tulevien työnhakijoiden osaamista ja työkykyä lisätään, alennetaan työnantajan kohtaamaa työllistämisen kynnystä ja lisätään alueellista ja ammatillista liikkuvuutta. Toimenpiteitä kohdistetaan erityisesti nuorten ja vastavalmistuneiden nopeaan työllistymiseen ja pitkäaikaistyöttömyyden ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn. Palkkatuen käyttöä suunnataan työntekijöiden rekrytoimiseksi yrityksiin. Välityömarkkinoiden vaikuttavuutta parannetaan lisäämällä yritysyhteistyötä ja luomalla nykyistä järjestelmällisemmin avoimille työmarkkinoille johtavia tuettuja työllistymispolkuja.

Työvoimapoliittisten toimenpiteiden piirissä henkilöitä keskimäärin (htv) vuoden aikana (vuoden 2010 arvio sisältää myös ESR-ohjelmasta rahoitettavat toimenpiteet)
  2009
toteutuma1)
2010
arvio
2011
arvio
       
Työllistämistuet2)      
Työllistäminen valtiolle 1 170 1 580 1 600
Palkkatuki kunnille ja kuntayhtymille 7 390 7 900 7 340
Palkkatuki yksityiselle sektorille 16 500 17 620 17 980
Starttiraha 5 093 5 800 6 050
Osa-aikalisä 720 730 760
Yhteensä 30 873 33 630 33 730
       
Työvoimapoliittinen aikuiskoulutus      
Ammatillinen koulutus 18 545 20 900 18 150
Valmentava koulutus 8 090 8 030 7 240
Yhteensä 26 635 28 930 25 390
       
Työharjoittelu/työelämävalmennus työttömyysetuudella3) 12 490 13 000 14 000
Yhteensä 69 998 75 560 73 120

1) Vuoden 2009 toteutumalukuihin sisältyvät myös Kainuun hallintokokeilun toimenpiteet.

2) Palkkatuen volyymit sisältävät myös pelkästään työmarkkinatukimäärärahoilla (33.20.52) työllistettyjä.

3) Työharjoittelu ja työelämävalmennus rahoitetaan kokonaisuudessaan sosiaali- ja terveysministeriön pääluokan momentilta 33.20.52 (Työmarkkinatuki).

Lisäksi työvoimapoliittisia toimenpiteitä toteutetaan ESR-ohjelmarahoituksella.

Finnvera Oyj:n pk-yritysten rahoitukseen sisältyy valtiontukea elinkeino- ja aluepoliittisista syistä. Erityisesti alkavien yritysten ja kasvavien yritysten rahoittamisessa Finnvera Oyj:llä on keskeinen rooli. Finnvera Oyj:n rahoituksesta suunnataan merkittävä osa yrityksiin, joiden kannattavuus tai maksuvalmius on heikentynyt taloudellisen taantuman takia, mutta joilla arvioidaan olevan edellytykset kannattavaan toimintaan suhdannetilanteen parannuttua. Erityisesti tätä tarkoitusta varten on otettu käyttöön niin sanotut suhdannelainat ja -takaukset. Finnvera-konsernin pk-yrityksiin kohdistuvassa pääomasijoitustoiminnassa kiinnitetään erityistä huomiota aivan varhaisimman vaiheen yritysten oman pääoman tarpeeseen.

Rahoitusmarkkinoiden häiriöiden ja sitä seuranneen taloudellisen taantuman jälkeen vientikysynnän odotetaan lisääntyvän vuonna 2011. Viennin rahoituksen turvaamiseksi käyttöönotetusta Suomen Vientiluotto Oy:n jälleenrahoituksesta luovutaan vuoden 2011 aikana. Korontasauslakia jatketaan viidellä vuodella vuoden 2015 loppuun ja korontasausten ja -tarjousten enimmäismäärä lasketaan takaisin kriisiä edeltäneelle viiden miljardin euron tasolle.

Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti työllisyyden ja yrittäjyyden tulosalueelle yhteistyössä konsernin muiden tulosalueiden kanssa konsernistrategian tavoitelinjauksista (1—6) ja muista tulosalueen strategioista johdetut yhteiskunnalliset vaikuttavuustavoitteet vuodelle 2011:

  • Nuorten työttömyysjaksot jäävät mahdollisimman lyhyiksi. (1)
  • Työttömyysjaksot eivät pitkity. (4)
  • Työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmat eivät lisäänny. (4)
  • Rakenteellinen työttömyys vähenee. (4)
  • Yritysten aloittamiskynnys madaltuu.
  • Käyttöpääoman saatavuutta rajoittava markkinapuute ei kaada yrityksiä.
  • Vientikauppoja ei menetetä viennin rahoituksen markkinapuutteen takia.
  • Rahoituksen saatavuus turvaa elinkelpoisten yritysten innovatiiviset investoinnit.

01. Työ- ja elinkeinotoimistojen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 161 885 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) julkisen työvoimapalvelun kokeilu- ja kehittämishankkeiden menojen maksamiseen, lukuun ottamatta työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen hankkeita, jotka rahoitetaan momentilta 32.30.51

2) lähialueiden työhallintojen kehittämiseen.

Työvoiman palvelukeskusten toimintaan tarkoitetun määrärahan käyttö edellyttää, että kunnat sijoittavat yhteisiin toimipisteisiin suunnilleen saman määrän virkailijoita kuin työ- ja elinkeinotoimisto. Työ- ja elinkeinohallinto sekä kunta vastaavat yhdessä toiminnasta aiheutuvista kustannuksista työ- ja elinkeinoministeriön tarkemmin määrittelemällä tavalla.

Selvitysosa:Talousarvioesityksen valmisteluun liittyen työ- ja elinkeinoministeriö asettaa alustavasti työ- ja elinkeinotoimistoille seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2011:

Toiminnallinen tuloksellisuus

  2009
toteutuma
2010
tavoite
2011
tavoite
       
Palvelukyky ja laatu      
— työnantaja-asiakkaiden positiivisten palvelukokemusten osuus vähintään, % 61 65 63
— työnhakija-asiakkaiden positiivisten palvelukokemusten osuus vähintään, % 54 60 58

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

  2009 2010 2011
  toteutuma tavoite tavoite
       
Henkilötyövuosien kehitys 3 466 3 600 3 321
       
Henkilöstön hyvinvointi paranee      
— sairauspoissaolopäivät/htv 11,4 < 11 < 11
— lyhytaikaiset (1—3 pv) sairauspoissaolotapaukset 6 090 6 000 6 000
— henkilöstöbarometrin työtyytyväisyysindeksi (1—5) 3,3 > 3,4 < 3,4
       
Organisaation osaaminen kasvaa      
— koulutuspäivät/htv 2,4 2,5 2,5
— koulutuskustannukset, euroa/htv 413 500 500
       
Organisaation työnantajakuva on houkutteleva      
— lähtövaihtuvuus (toisen työnantajan palvelukseen), % 5 < 3 < 3

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
  2009
toteutuma
2010
varsinainen
talousarvio
2011
esitys
       
Bruttomenot 286 740 178 640 174 185
Bruttotulot 39 419 15 000 12 300
Nettomenot 247 321 163 640 161 885
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 27 197    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 24 794    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)
  2009
toteutuma
2010
varsinainen
talousarvio
2011
esitys
       
Maksullisen toiminnan tuotot, suoritteiden myyntituotot 9 830 14 000 12 300
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset      
— erilliskustannukset 9 130 13 100 12 000
— osuus yhteiskustannuksista 246 250 250
Kustannukset yhteensä 9 376 13 350 12 250
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 454 650 50
Kustannusvastaavuus, % 105 105 100

Määrärahan arvioitu käyttö (1 000 euroa)
   
Työ- ja elinkeinotoimistot 144 635
Työvoimapalvelujen kokeilu- ja kehittämishankkeet sekä lähialueyhteistyö 250
Työvoiman palvelukeskukset 17 000
Yhteensä 161 885

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Palkkausten tarkistukset 1 875
Tuottavuustoimet (-230 htv) -2 156
Muutosturvatehtävien väheneminen -2 400
Kelamaksun kertaluonteisen poiston palautus 574
Tasokorotus 352
Yhteensä -1 755


2011 talousarvio 161 885 000
2010 III lisätalousarvio 1 253 000
2010 I lisätalousarvio 2 000 000
2010 talousarvio 163 640 000
2009 tilinpäätös 244 918 000

42. Finnvera Oyj:n korkotuet ja tappiokorvaukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 53 486 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) Finnvera Oyj:n ja sitä edeltäneen Kera Oyj:n toiminnan rahoittamiseen myönnettävään korkotukeen valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain (445/1998) ja sitä edeltäneen Kera Oyj:stä annetun lain (65/1971) nojalla annettujen valtioneuvoston sitoumusten mukaisesti

2) yhtiöiden luotonanto- ja takaustoiminnasta syntyneiden tappioiden korvaamiseen valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain (445/1998) ja sitä edeltäneen Kera Oyj:stä annetun lain (65/1971) nojalla annettujen valtioneuvoston sitoumusten mukaisesti.

Valtuus. Alueellisen korkotuen piiriin kuuluvia lainoja erityisrahoitusyhtiö saa myöntää vuonna 2011 enintään 128 330 000 euroa ja elinkeinopoliittisin perustein tuettavien tukiohjelmien mukaisia erityiskorkotuen piirissä olevia lainoja yhteensä enintään 114 314 000 euroa. Valtioneuvosto voi tarvittaessa kysyntätilanteen niin edellyttäessä valtuuksien yhteismäärää ylittämättä muuttaa aluepoliittisten korkotukilainojen ja erityiskorkotukilainojen välistä jakosuhdetta sekä muuttaa korkotuellista valtuutta korkotuettomaksi.

Selvitysosa:Määräraha on osittain alueiden kehittämislaissa tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta.

Arvio valtiolle aiheutuvista menoista
   
Korkotuet 8 468 000
Tappiokorvaukset 45 018 000
Yhteensä 53 486 000

Korkotuet

Korkotuki mahdollistaa sen, että Finnvera Oyj voi myöntää ilman turvaavaa vakuutta riskilainoja kohtuuhinnalla erityisesti uuden yritystoiminnan käynnistämiseksi sekä pk-yritysten laajentamiseksi ja kehittämiseksi.

Valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain ja sen nojalla annetun valtioneuvoston sitoumuksen mukaan valtio maksaa yhtiölle korkotukea, joka voi olla alueellista korkotukea tai erityiskorkotukea. Valtio maksaa yhtiölle siirrettäväksi edelleen luotonsaajille alueellista korkotukea, joka myönnetään suuruudeltaan alueellisesti porrastettuna. Erityiskorkotukea maksetaan yhtiölle siirrettäväksi edelleen luotonsaajille erikseen määritellyistä elinkeinopoliittisista syistä annetuista luotoista.

Vuonna 2011 korkotukea maksetaan Finnvera Oyj:n vuonna 1999 tai sen jälkeen myöntämille luotoille. Korkotukea maksetaan lisäksi Kera Oyj:n ennen vuotta 1999 myöntämille luotoille Kera Oyj:stä annetun lain nojalla annettujen voimassa olevien valtioneuvoston sitoumusten mukaisena peruskorkotukena ja lisäkorkotukena.

Alueellisen korkotuen ja erityiskorkotuen piiriin kuuluvien luottojen myöntämisvaltuudet koskevat myös sitä osaa myönnetyistä luotoista, joita rahoitetaan osana Euroopan aluekehitysrahoitusta. Euroopan aluekehitysrahaston osarahoittamasta rahoitustoiminnasta EU-ohjelmakaudella 2000—2006 kertyvät korkotuet maksetaan 1.1.2009 lähtien erilliseltä sulkutililtä. Ohjelmakauden 2007—2013 osalta korkotuen valtion rahoitusosuus ja Euroopan aluekehitysrahaston osuus on budjetoitu momentille 32.50.64.

Vuonna 2002 ja sen jälkeen myönnetyistä luotoista korkotuki maksetaan Finnvera Oyj:lle samana vuonna kuin yhtiö hyvittää sen asiakkaalle. Tätä aiemmin myönnettyihin luottoihin kohdistuva korkotuki maksetaan yhtiölle luotonsaajille siirtämistä seuraavana vuonna.

Tappiokorvaukset

Luottotappiokorvaukset mahdollistavat sen, että Finnvera Oyj voi myöntää riskilainoja ja -takauksia silloinkin, kun yrityksen vakuudet ovat riittämättömiä. Kasvuyritysten ja alkavien yritysten osalta riskitasoa pidetään keskimääräistä korkeampana.

Valtioneuvosto on antanut valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain 8 §:n nojalla sitoumuksen siitä, että valtio korvaa Finnvera Oyj:n luottotappioita sitoumuksen ehtojen mukaisesti niistä luotoista ja takauksista, jotka yhtiö myöntää 1.1.1999 alkaen. Tätä ennen myönnetyistä luotoista ja takauksista, jotka Kera Oyj on myöntänyt, korvataan luotto- ja takaustappiot Kera Oyj:stä annetun lain mukaan annettujen valtioneuvoston sitoumusten mukaisesti.

Finnvera Oyj:n vuonna 2011 myöntämistä luotoista ja takauksista arvioidaan aiheutuvan valtiolle menoja ensimmäisen kerran vuonna 2012.

Finnvera Oyj:n ohjelmakaudella 2000—2006 myöntämien investointi- ja käyttöpääomalainoista syntyvien luottotappioiden korvaamiseen kohdistetaan myös Euroopan aluekehitysrahaston rahoitusta. Tappiokorvaukset (EAKR- ja kansallisen osuus) maksetaan EAKR-sulkutililtä niin kauan kuin takauksia ja lainoja on voimassa.

Tulostavoitteet

Finnvera Oyj:n tavoitteena on huolehtia elinkelpoisten yritysten rahoituksen saatavuudesta. Uudet Finnvera Oyj:n rahoitustuotteet eli suhdannerahoitustuotteet ovat käytössä vuosina 2009—2011, jolloin lainoja ja takauksia voidaan myöntää enintään 900 milj. euroa. Suhdannerahoitus on tarkoitettu yrityksille, joiden maksuvalmius tai kannattavuus on heikentynyt rahoituskriisiä seuranneen taloudellisen laskusuhdanteen takia, ja joiden rahoituksen saatavuus on suhdannetilanteessa vaikeutunut. Yrityksellä on kuitenkin oltava edellytykset kannattavaan toimintaan suhdannetilanteen parannuttua. Suhdannerahoituksen myöntämisen edellytyksenä on myös, että yrityksen muut rahoittajat vakauttavat saataviaan tai myöntävät lisärahoitusta.

Toiminnallinen tuloksellisuus ja vaikuttavuus

  2009
toteutuma
2010
tavoite
2011
tavoite
       
Rahoitusta saavien kasvuyritysten määrä, kpl 1 246 1 200 1 200
Aloittavien yritysten määrä, kpl 3 457 3 500 3 500
Rahoitus aluepoliittisille tukialueille 40 38 38
Myötävaikutetut uudet työpaikat 9 214 10 000 10 000

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)
  2011 2012 2013 2014 2015— Yhteensä
vuodesta
2011 lähtien
             
Ennen vuotta 2011 tehdyt sitoumukset 7 298 4 876 2 903 1 544 1 397 18 018
Vuoden 2011 sitoumukset 1 170 2 018 1 828 1 328 1 547 7 891
Yhteensä 8 468 6 894 4 731 2 872 2 944 25 909

Vuoden 2011 myöntämisestä aiheutuvat kokonaiskustannukset (nykyarvo) valtiolle ovat noin 7,6 milj. euroa.


2011 talousarvio 53 486 000
2010 talousarvio 51 146 000
2009 tilinpäätös 43 961 039

44. Alueellinen kuljetustuki (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 5 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustuslain (688/2001) nojalla annetun valtioneuvoston asetuksen alueellisesta kuljetustuesta (21/2009) mukaisen kuljetustuen maksamiseen Kainuun hallintokokeilualuetta lukuun ottamatta.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Määräraha on alueiden kehittämislaissa tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta.

Kuljetustukea maksetaan pienten ja keskisuurten yritysten Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun, Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon ja Pohjois-Savon maakunnissa sekä Saarijärven—Viitasaaren seutukunnan, Kaustisen seutukunnan ja entisen Ullavan kunnan alueella jalostamien tuotteiden jalostuspaikalta alkavista kuljetuksista kotimaassa tapahtuvan kuljetuksen osalta. Tukea voidaan maksaa myös satamatoiminnoista, jotka tapahtuvat Merikarvian kunnassa tai sen pohjoispuolella sijaitsevissa Pohjanlahden satamissa tai laivauspaikoissa taikka Saimaan vesistöalueen satamissa tai laivauspaikoissa.

Tukeen oikeuttava lyhin kuljetusmatka on 266 kilometriä. Kuitenkin niissä kuljetuksissa, joihin liittyy edellä mainittuja satamatoimintoja, lyhin tukeen oikeuttava matka on 101 kilometriä.

Kuljetustukea voidaan maksaa myös saaristokuljetusten tukena alueiden kehittämislain (1651/2009) perusteella 1 ja 2 tukialueeseen määrätyiltä muualla kuin Ahvenenmaan maakunnassa sijaitsevilta pysyvästi asutuilta, ilman kiinteää tieyhteyttä olevilta saarilta alkavista Suomessa suoritettavista tavarankuljetuksista.

Kuljetustukijärjestelmän tavoitteena on alentaa syrjäisten ja harvaan asuttujen alueiden yritystoiminnalle keskimääräistä pidemmistä kuljetusmatkoista aiheutuvia lisäkustannuksia ja siten ylläpitää ja lisätä yritystoimintaa näillä alueilla. Tuki on luonteeltaan toimintatukea, jota maksetaan tapahtuneiden kuljetusten perusteella.

Tuella edistetään noin 350 yrityksen tuotannon kehittymistä kuljetustuen ollessa yritystä kohden keskimäärin noin 15 000 euroa.


2011 talousarvio 5 000 000
2010 talousarvio 5 000 000
2009 tilinpäätös 5 000 000

45. Yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukeminen(arviomääräraha)

Momentille myönnetään 41 400 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) yritystoiminnan tukemisesta annetun lain (1068/2000) mukaisten avustusten maksamiseen Kainuun hallintokokeilualuetta lukuun ottamatta

2) valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi annetun lain (1336/2006) mukaisten avustusten maksamiseen Kainuun hallintokokeilualuetta lukuun ottamatta.

Valtuus. Vuonna 2011 saa Kainuun hallintokokeilualuetta lukuun ottamatta tehdä enintään 43 278 000 euron arvosta sitoumuksia valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi annetun lain mukaisiin avustuksiin.

Valtuudesta varataan

1) 12 000 000 euroa käytettäväksi valtioneuvoston nimeämillä äkillisen rakennemuutoksen alueilla

2) enintään 9 800 000 euroa käytettäväksi avustuksiin yksinyrittäjille ensimmäisen työntekijän palkkaamiseksi

3) enintään 1 000 000 euroa kyläkauppojen investointeihin myönnettäviin avustuksiin.

Mikäli vuoden 2010 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vielä vuonna 2011.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Selvitysosa:Momentin mukaisia avustuksia suunnataan aloittamisvaiheessa olevien pk-yritysten kilpailukyvyn parantamista, pk-yritysten kasvua, osaamista, verkostoitumista ja kansainvälistymistä edistäviin sekä pk-yritysten toimintaympäristöä parantaviin hankkeisiin.

Äkillisen rakennemuutoksen alueilla avustuksia suunnataan erityisesti uusia työpaikkoja sekä työllistämismahdollisuuksia luoviin hankkeisiin.

Yksinyrittäjille myönnettävillä avustuksilla edistetään ensimmäisen työntekijän palkkaamista myöntämällä yksinyrittäjille avustusta palkkamenoihin.

Kyläkauppojen investointeihin myönnettävien avustusten tavoitteena on kyläkauppojen kilpailukyvyn parantaminen. Avustusta suunnataan hankkeisiin, joilla parannetaan ja monipuolistetaan kyläkaupan palveluja.

Momentin mukaisilla avustuksilla arvioidaan myötävaikutettavan 2 500 uuden työpaikan ja 220 uuden yrityksen syntymiseen.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)
  2011 2012 2013 2014 Yhteensä
vuodesta
2011 lähtien
           
Ennen vuotta 2011 tehdyt sitoumukset 33 200 16 700 3 856 - 53 756
Vuoden 2011 sitoumukset 8 200 17 400 12 800 4 878 43 278
Yhteensä 41 400 34 100 16 656 4 878 97 034

Vuonna 2011 myönnettävien tukien aiheuttamat kokonaiskustannukset (nykyarvo) valtiolle ovat 42,3 milj. euroa.


2011 talousarvio 41 400 000
2010 III lisätalousarvio 3 170 000
2010 talousarvio 42 000 000
2009 tilinpäätös 23 987 090

(46.) Laivanrakennuksen innovaatiotuki

Selvitysosa:Momentti ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.


2010 I lisätalousarvio
2010 talousarvio

48. Korkotuki julkisesti tuetuille vienti- ja alusluotoille (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 13 400 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) julkisesti tuettujen vienti- ja alusluottojen korontasauksesta annetun lain (1137/1996) mukaisen korkotuen maksamiseen

2) Valtiokonttorille korontasaussopimuksista aiheutuvien korko- ja valuuttariskien suojaukseen tarvittavien toimenpiteiden ja kustannusten maksamiseen

3) julkisesti tuettujen vienti- ja alusluottojen korontasausyhtiöstä annetun lain (1136/1996) tarkoittamalle yhtiölle, Suomen Vientiluotto Oy:lle, maksettavan hallinnointipalkkion suorittamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena ja kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena.

Selvitysosa:Julkisesti tuettujen vienti- ja alusluottojen korontasauksesta annetun lain (1137/1996) nojalla työ- ja elinkeinoministeriöllä on oikeus antaa korontasausyhtiölle sitoumuksia siitä, että yhtiö voi tehdä korontasaussopimuksia vuosina 2011—2015 enintään 5 000 milj. euron pääoma-arvosta. Myöntämisvaltuuden käyttöastetta laskettaessa otetaan huomioon korontasaussopimusten erääntymätön pääoma täysimääräisenä ja korontasaustarjousten pääoma-arvosta 30 prosenttia.

Vientiluottoja koskevia korontasaussopimuksia arvioidaan tehtävän 620 milj. euron arvosta vuonna 2011 ja sen jälkeen vuosittain 500 milj. euron arvosta. Alusluottoja koskevia korontasaussopimuksia ei arvioida tehtävän vuosina 2011—2015. Sopimuskannan arvioidaan kasvavan noin 2 miljardiin euroon vuoden 2010 loppuun mennessä ja pysyvän saman suuruisena vuosina 2011—2015. Suojaussopimuksista arvioidut menot perustuvat maaliskuun 2010 alussa voimassa oleviin suojaussopimuksiin. Mahdollisista uusista suojaussopimuksista koituvia menoja ei sisälly arvioon.

Yhteiskunnallinen vaikuttavuus

  • Suomalaisilla yhtiöillä on käytössään kansainvälisesti kilpailukykyinen viennin ja alusrahoitusjärjestelmä.
  • Suomen pääomatavaravienti- ja alustoimitukset lisääntyvät.
  • Edistää viejien, kotimaisten telakoiden sekä niiden alihankkijoiden työllisyyttä.
Korontasaussopimuksista valtiolle aiheutuvat menot (1 000 euroa)
  2011 2012 2013 2014 2015 Yhteensä
vuodesta
2011 lähtien
             
Vientiluottojen korkotuki 1 700 12 300 15 000 17 100 18 100 64 200
Alusluottojen korkotuki - 100 400 800 1 100 2 400
Suojausmenot 11 700 3 600 200 - - 15 500
Yhteensä 13 400 16 000 15 600 17 900 19 200 82 100

Korontasaussopimuksista sekä korko- ja valuuttariskien suojaamisesta aiheutuvien menojen lisäksi tuloutuu valtiolle korkohyvityksiä ja suojaustuloja. Vuonna 2009 valtio sai korkohyvityksiä ja suojaustuloja yhteensä 21,6 milj. euroa, joten korontasaustoiminnan ylijäämä oli 8,5 milj. euroa. Korontasaustoiminnasta vuonna 2011 valtiolle tulevien korkohyvitysten ja suojaustulojen arvioidaan olevan yhteensä 23,5 milj. euroa.


2011 talousarvio 13 400 000
2010 talousarvio 8 600 000
2009 tilinpäätös 13 039 339

50. Palkkaturva (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 29 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) palkkaturvalain (866/1998) ja merimiesten palkkaturvalain (1108/2000) mukaisten menojen maksamiseen

2) takaisinperittyjen saatavien palautusten ja niistä kertyvien korkojen maksamiseen

3) enintään 673 000 euroa palkkaturvamenettelyyn liittyviin viranomaismaksuihin ja oikeudenkäyntikuluihin sekä konkurssikustannusten maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenoihin.

Selvitysosa:Palkkaturvajärjestelmä turvaa työntekijän työsuhteesta johtuvien saatavien maksamisen työnantajan konkurssin ja muiden maksukyvyttömyystilanteiden varalta. Palkkaturvana voidaan maksaa sellaiset työsuhteesta johtuvat saatavat, jotka työnantaja olisi ollut velvollinen työntekijälle maksamaan.

Palkkaturvamenoja vastaavat tulot 28 827 000 euroa on merkitty momentille 12.32.31.

Palkkaturvapalautusten arvioidut 1 000 000 euron korot on budjetoitu momentille 12.32.99.

Palkkaturvan tunnuslukuja
  2009
toteutuma
2010
arvio
2011
arvio
       
Palkkaturvaa maksettu (1 000 euroa) 35 407 29 500 29 500
Palkkaturvaa peritty takaisin työnantajilta (1 000 euroa) 6 490 6 000 6 000
Palkkaturvaa saaneiden työntekijöiden lukumäärä 9 253 8 900 8 900
Palkkaturvapäätöksen saaneiden työnantajien lukumäärä 2 965 2 800 2 800
Hakemusten keskimääräinen käsittelyaika (pv) 48 50 50
Hakemuksista käsitelty alle 2 kuukaudessa (%) 69 70 70


2011 talousarvio 29 500 000
2010 talousarvio 29 500 000
2009 tilinpäätös 35 479 333

51. Työllistämis-, koulutus- ja erityistoimet (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 530 338 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002) 6 luvun 1 §:n mukaisen työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen hankintaan ja julkiseen työvoimapalveluun kuuluvista etuuksista annetun valtioneuvoston asetuksen (1346/2002) 1 luvun 3 §:n ja 2 luvun 7 §:n mukaisten ennen koulutuksen alkua myönnettävien ylläpitokustannusten korvausten maksamiseen

2) työvoimakoulutuksen opiskelijavalinnasta, tiedottamisesta, tarjouspyyntö- ja hankintailmoittelusta aiheutuvien menojen maksamiseen, työvoimakoulutuksen suunnittelua ja hankintatoimintaa tukevasta kehittämis-, kokeilu- ja selvitystyöstä ja koulutus- ja konsulttipalvelujen hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen sekä enintään yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen työvoimakoulutukseen liittyviin tehtäviin

3) koulutuksen ja majoituksen hankkimiseen Pohjoiskalotin koulutussäätiöltä

4) julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 4 §:n mukaiseen työttömien työllistämiseen valtion virastoille ja laitoksille sekä kohdassa 16 säädetyssä tarkoituksessa yliopistoille enintään 1 840 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen enintään 2 500 euron suuruisen kuukausipalkan mukaisesti sekä työn järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin

5) palkkatuen perustuen osuuden maksamiseen työnantajalle sen työllistäessä työttömyyspäivärahalla olevan henkilön tai muun työmarkkinatukeen oikeutetun henkilön kuin julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 1 luvun 7 §:n mukaisen vaikeasti työllistyvän tai vähintään 130 päivää työmarkkinatukea saaneen työttömän, joka täyttää mainitun lain 7 luvun 12 a §:n edellytykset, tai yhdenjaksoisesti vähintään 65 päivää työmarkkinatukea saaneen nuoren työttömän

6) työllistämistuen perustuen osuuden maksamiseen toimeentulon turvaamiseksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 5 §:n mukaisesti starttirahana muulle kuin työmarkkinatukeen oikeutetulle henkilölle

7) työllistämistuen lisäosien maksamiseen julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 9 §:n mukaisesti

8) lisätukien maksamiseen kunnille julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 12 §:n mukaisesti

9) eräiden työllisyysmäärärahojen käytöstä annetun valtioneuvoston asetuksen (1345/2002) mukaisesti työllisyyspoliittisiin avustuksiin kunnalle, kuntayhtymälle ja muulle yhteisölle, säätiölle sekä sosiaaliselle yritykselle

10) starttirahan hakijoiden yritystoiminnan edellytysten selvittämisestä aiheutuviin menoihin

11) julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 6 luvun 11 §:n 2 momentin ja 13 §:n 1 momentin 1 ja 4 kohdan mukaisista ammatinvalinnan, urasuunnittelun ja ammatillisen kuntoutuksen toimenpiteistä aiheutuvien palvelujen tuottajan palvelumaksujen maksamiseen, julkiseen työvoimapalveluun kuuluvista etuuksista annetun valtioneuvoston asetuksen 7 luvun mukaisen työolosuhteiden järjestelytuen maksamiseen, julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 10 luvun 2 §:n 2 ja 3 momenttien ja julkiseen työvoimapalveluun kuuluvista etuuksista annetun valtioneuvoston asetuksen 4 luvun mukaisten ylläpitokustannusten korvausten ja toimeentulon turvaamiseksi tarkoitetun päivärahan maksamiseen sekä julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 10 luvun 6 §:n mukaisen harkinnanvaraisen ylläpitokorvauksen maksamiseen työpaikalla järjestettävään työkokeiluun osallistuvalle

12) julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 3 luvun 1 §:n mukaisten täydentävien palvelujen hankintaan ja lain 10 luvun 6 §:n mukaisen harkinnanvaraisen ylläpitokorvauksen maksamiseen täydentävään palveluun osallistuvalle

13) julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 6 luvun 14 §:n mukaisen vakuutusturvan kustannuksiin

14) julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 10 luvun 1 §:n mukaisen liikkuvuusavustuksen maksamiseen

15) enintään 437 000 euroa Venäjän lähialueiden työvoiman ammatillisesta kehittämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen työ- ja elinkeinoministeriön tarkemmin päättämällä tavalla

16) ennen työllisyyslain (275/1987) voimaantuloa palkattujen ja edelleen samassa työsuhteessa olevien vajaakuntoisten henkilöiden palkkaamisesta aiheutuviin menoihin.

Kainuun hallintokokeilualueella määrärahaa saa käyttää vain kohdan 1 mukaisten ennen koulutuksen alkua myönnettävien ylläpitokustannusten korvausten maksamiseen sekä kohtien 2 ja 10—15 menoihin.

Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenoihin.

Siirtomenot budjetoidaan suoriteperusteisena lukuun ottamatta Valtiokonttorin tapaturmavakuutusmaksuja, jotka budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

Valtuus

1) Vuonna 2011 saa julkisten työvoimapalvelujen ja niitä täydentävien palvelujen hankinnasta aiheutua valtiolle Kainuun hallintokokeilun piiriin kuuluvia työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen hankintoja lukuun ottamatta menoja vuoden 2011 jälkeen enintään 105 851 000 euroa.

2) Vuonna 2011 saa tehdä Venäjän lähialueiden työvoiman ammatillista kehittämistä koskevia hankintasopimuksia siten, että niistä saa aiheutua valtiolle menoja vuoden 2011 jälkeen enintään 100 000 euroa.

Selvitysosa:

Määrärahan arvioitu käyttö
   
Työvoimapoliittinen aikuiskoulutus  
Koulutuksen hankinta yhteensä (6 373 190 opiskelijatyöpäivää, otp * 39,0 €)  
— Ammatillisen koulutuksen hankinta (4 555 450 otp * 42,2 €) 192 240 000
(sis. muutosturvan toimintamallin mukaista koulutusta n. 924 000 otp)  
— Valmentavan työvoimakoulutuksen hankinta (1 817 740 otp * 31,0 €) 56 350 000
(josta maahanmuuttajien kotoutumiskoulutukseen 34 milj. euroa, n. 1 097 000 otp)  
Opiskelijavalinta sekä kehittämis-, tiedotus- ja ilmoitustoiminta 2 560 000
Etuudet ennen työvoimakoulutuksen alkua 700 000
Pohjoiskalotin koulutussäätiöstä hankittava koulutus (80 vuosipaikkaa * 18 750 €) 1 500 000
Yhteensä 253 350 000
   
Työllistäminen  
Työllistäminen valtionhallintoon (1 600 htv * 23 600 €) 37 760 000
Työllistäminen kunnille ja kuntayhtymille (6 340 htv * 6 500 €) 41 200 000
Työllistäminen yksityiselle sektorille yhteensä 166 150 000
— palkkatuki (14 980 htv * 6 300 €) 94 400 000
— starttiraha (6 050 htv * 6 600 €) 39 950 000
— osa-aikalisä (760 htv * 6 300 €) 4 800 000
— työllisyyspoliittinen avustus 25 000 000
— starttiselvitykset 2 000 000
Yhteensä 245 110 000
   
Julkisen työvoimapalvelun erityistoimet  
Työhönsijoittumisen ja ammatinvalinta- ja urasuunnittelun erityismenot (29 400 toimenpidettä * 318 €) 9 350 000
Ryhmä- ja muiden palvelujen hankinta sekä täydentäviin palveluihin osallistuvien harkinnanvaraiset ylläpitokorvaukset 15 100 000
Pitkäaikaistyöttömien eläke-edellytysten selvittäminen (3 670 toimenpidettä * 600 €) 2 200 000
Liikkuvuusavustus/matkakustannusten korvaus (17 600 hlöä * 204 €) 3 590 000
Liikkuvuusavustus/muuttoavustus (715 hlöä * 700 €) 500 000
Yhteensä 30 740 000
   
Vakuutusturva 701 000
   
Lähialueyhteistyö  
Venäjän lähialueiden työvoiman ammatillinen kehittäminen (enintään) (pääasiassa koulutusta) 437 000
Kaikki yhteensä 530 338 000

Valtionhallintoon työllistämiseen varatusta määrärahasta on tarkoitus käyttää 2 000 000 euroa valtion ja pääkaupunkiseudun välisen aiesopimuksen jatkamiseen. Määräraha kohdennetaan yhteensä 40 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaukseen palkkatuettuun työhön työ- ja elinkeinotoimistoihin. Tämän myötä työ- ja elinkeinotoimistot kohdistavat pääkaupunkiseudun aiesopimukseen liittyen yhteensä 40 henkilötyövuotta vastaavan voimavaran maahanmuuttajien kotouttamisen ja työllistymisen nopeuttamiseen ja tehostamiseen. Maahanmuuttajien kotoutumiskoulutukseen varatusta 34 000 000 euron määrärahasta on tarkoitus kohdentaa 500 000 euroa Osallisena Suomessa -kokeiluhankkeen mukaisen kotoutumiskoulutuksen hankintaan.

Muutosturvan toimintamallin mukaiseen työvoimakoulutukseen, muuttoavustukseen ja starttirahaan arvioidaan käytettävän 39 000 000 euroa.

Työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen osallistuvien koulutusaikainen toimeentulo maksetaan sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan pääluokasta momenteilta 33.20.50, 33.20.51 ja 33.20.52. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan pääluokasta momentilta 33.20.52 maksetaan palkkatuen ja starttirahan perustukea tietyin edellytyksin työmarkkinatukea saavien osalta.

Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 6 §:n 1 momentti edellyttää huolehdittavan siitä, ettei minkään työmarkkina-alueen työttömyys olennaisesti ylitä maan keskimääräistä työttömyyden tasoa. Sovelletun määritelmän mukaisesti tämä tarkoittaa vuositasolla työmarkkina-alueen työttömyyden ylittymistä 80 prosentilla maan keskimääräisestä tasosta. Määrärahojen käyttö voidaan kuitenkin aloittaa työttömyyden tason ylittymisen estämiseksi, kun työmarkkina-alueen työttömyys ylittää vuositasolla vähintään 60 prosentilla maan keskimääräisen tason.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)
  2011 2012 2013 2014 Yhteensä
vuodesta
2011 lähtien
           
Työvoimakoulutus          
Ennen vuotta 2011 tehdyt sitoumukset 93 142 25 762 3 000 - 121 904
Vuoden 2011 sitoumukset - 76 850 24 000 4 800 105 650
Valtuus yhteensä 93 142 102 612 27 000 4 800 227 554
           
Ryhmä- ja muut palvelut          
Ennen vuotta 2011 tehdyt sitoumukset 100 100 - - 200
Vuoden 2011 sitoumukset - 101 100 - 201
Valtuus yhteensä 100 201 100 - 401
           
Venäjän lähialueiden työvoiman ammatillinen kehittäminen          
Ennen vuotta 2011 tehdyt sitoumukset 100 - - - 100
Vuoden 2011 sitoumukset - 100 - - 100
Valtuus yhteensä 100 100 - - 200
           
Valtuudet yhteensä 93 342 102 913 27 100 4 800 228 155

Vuonna 2011 myönnettävän rahoituksen kokonaiskustannukset (nykyarvo) valtiolle ovat 103,5 milj. euroa.

Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon vähennyksenä 22 062 000 euroa työllisyystilanteen paranemisesta johtuen.


2011 talousarvio 530 338 000
2010 III lisätalousarvio 4 330 000
2010 I lisätalousarvio 31 735 000
2010 talousarvio 552 400 000
2009 tilinpäätös 497 992 256

64. Työllisyysperusteiset siirtomenot investointeihin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 17 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain perusteella eräiden työllisyysmäärärahojen käytöstä annetun valtioneuvoston asetuksen 1 luvun mukaisiin investointiavustuksiin ja 2 luvun mukaiseen työllisyystyöohjelmaan lukuun ottamatta Kainuun hallintokokeilua

2) investoinneiksi katsottavista valtion hankinnoista aiheutuvien menojen maksamiseen lukuun ottamatta Kainuun hallintokokeilua.

Momentilta saa maksaa myös sijoitusmenoja, jotka budjetoidaan maksatuspäätösperusteisina.

Valtuus.Vuonna 2011 saa Kainuun hallintokokeilualuetta lukuun ottamatta tehdä enintään 13 000 000 euron arvosta uusia sitoumuksia työllisyysperusteisiin investointeihin. Vuoden 2010 valtuuden käyttämättä jäävästä osasta saa tehdä sitoumuksia vuonna 2011.

Valtuudesta varataan 5 000 000 euroa käytettäväksi valtioneuvoston nimeämille äkillisten rakennemuutosten alueille.

Selvitysosa:Työllisyysperusteisten investointien tavoitteena on tukea alueellista ja paikallista työllisyyttä sekä lieventää työttömyyttä ja äkillisten rakennemuutosten aiheuttamia ongelmia. Määrärahaa osoitetaan osarahoituksena kuntien, kuntayhtymien ja muiden yhteisöjen työllisyysperusteisiin investointeihin (investointiavustus) ja valtion rakennuttaville toimintayksiköille (työllisyystyöohjelma). Investointiavustuksilla pyritään edistämään uusien työpaikkojen syntymistä. Työllisyystyöohjelmaa käytetään toimintayksiköiden investointihankkeiden osarahoitukseen ja sillä pyritään aientamaan työllisyyden hoidon kannalta merkittäviä hankkeita. Päätettäessä rahoitettavista hankkeista käytetään apuna työllisyysvaikutusarviointia. Momentilta rahoitettavien investointien rakennusaikaiset työllisyysvaikutukset ovat arviolta 610 henkilötyövuotta.

Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa)
  2011 2012 2013 Yhteensä
vuodesta
2011 lähtien
         
Ennen vuotta 2011 tehdyt sitoumukset 13 360 7 082 4 000 24 442
Vuoden 2011 sitoumukset 3 640 6 524 2 836 13 000
Yhteensä 17 000 13 606 6 836 37 442

Vuonna 2011 myönnettävien tukien aiheuttamat kokonaiskustannukset (nykyarvo) valtiolle ovat 12,8 milj. euroa.

Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon 2 820 000 euroa ja valtuuden mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon 2 400 000 euroa kertaluonteisten erien poistumisen johdosta.


2011 talousarvio 17 000 000
2010 talousarvio 19 820 000
2009 tilinpäätös 21 529 092

80. Lainat Suomen Vientiluotto Oy:n jälleenrahoitustoimintaan (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 500 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) Suomen Vientiluotto Oy:lle viennin jälleenrahoitustoimintaa varten myönnettyjen lainojen maksamiseen

2) Valtiokonttorille jälleenrahoitustoimintaan myönnetyistä lainoista aiheutuvien korko- ja valuuttariskien suojaukseen tarvittavien toimenpiteiden aiheuttamien koron yhteydessä tai muuten lainan saajalta perittyjen kustannusten maksamiseen.

Selvitysosa:Vientihankkeiden ns. jälleenrahoitusmallissa, joka otettiin tilapäisesti käyttöön vuosiksi 2009—2010 Suomen Vientiluotto Oy on jälleenrahoittanut koti- ja ulkomaisen luotto- tai rahoituslaitoksen suomalaiseen pääomatavaravientiin järjestämiä ostajaluottoja OECD-ehdoin. Jälleenrahoitus on toteutettu Suomen Vientiluotto Oy:lle myönnetyillä lainoilla. Vuonna 2011 arvioidaan nostettavan vuonna 2010 myönnettyjä lainoja yhteensä 500 000 000 eurolla.


2011 talousarvio 500 000 000
2010 talousarvio 1 500 000 000
2009 tilinpäätös 280 373 832

(89.) Pääomalaina Finnvera Oyj:lle (siirtomääräraha 3 v)

Selvitysosa:Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta.


2010 talousarvio 30 000 000
2009 tilinpäätös 80 000 000