Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2010

60. MetsätalousPDF-versio

41. Metsäpuiden siemenhuolto (siirtomääräraha 2 v)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa ja edelliseltä vuodelta siirtynyttä määrärahaa saa käyttää myös Pohjois-Suomen metsäpuiden siemenhankinnasta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Pohjois-Suomessa on ollut pitkään puute hyvälaatuisesta kuusensiemenestä. Saatujen siemennäytteiden perustella Pohjois-Suomeen on nyt tulossa hyvä kuusen siemensato. Määrärahan avulla on tarkoitus täydentää tulevana talvena kuusen siemenvarastoja kriittisimmillä alueilla kaikkein pohjoisimmassa Suomessa. Pohjois-Suomen metsäpuiden siemenhuolto on Metsähallituksen yhteiskunnallista toimintaa. Käytettävissä on 360 000 euroa edelliseltä vuodelta siirtynyttä määrärahaa. Määräraha on tarkoitus myöntää Metsähallituksen käyttöön.

Momentille ei edellä oleva johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2010 IV lisätalousarvio
2010 talousarvio 699 000
2009 tilinpäätös 1 063 000
2008 tilinpäätös 1 169 000

44. Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen(arviomääräraha)

Momentille myönnetään lisäystä 8 000 000 euroa.

Valtuus

Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2010 saa tehdä kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain (1094/1996) ja kestävän metsätalouden rahoituslain (544/2007) mukaisia tukipäätöksiä enintään 84 530 000 eurolla.

Selvitysosa:Lisämääräraha ja myöntämisvaltuuden lisäys 8 000 000 euroa käytetään valtion tukemiin yksityismetsien metsänhoito- ja perusparannustöihin, energiapuun korjuuseen ja haketukseen sekä myrskytuhoista kärsineiden yksityismetsien uudistamiseen.


2010 IV lisätalousarvio 8 000 000
2010 talousarvio 72 280 000
2009 tilinpäätös 79 470 229
2008 tilinpäätös 63 762 587