Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2010

01. HallintoPDF-versio

40. Bioenergiatuotannon avustukset(siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään lisäystä 3 069 000 euroa.

Vuoden 2008 talousarviossa budjetoidusta 5 000 000 euron kolmevuotisesta siirtomäärärahasta käyttämättä oleva osa 3 069 000 euroa peruutetaan.

Selvitysosa:Kysymys on aiemmin budjetoidun määrärahan osittaisesta uudelleenbudjetoinnista. Vuosien 2008 ja 2009 yhteensä 10 milj. euron määrärahasta myönnettiin vuoden 2009 alkupuolella 8 milj. euroa investointiavustusta 16 maatilakokoluokkaa suuremman biokaasulaitoksen rakentamiseen. Momentilta on osoitettu lisäksi noin 2 milj. euroa maatilojen energiaohjelmaan, joka käynnistyi vasta vuoden 2009 loppupuolella. Avustusta maksetaan hankkeiden edistymisen mukaisesti. Syöttötariffin valmistelun epäselvä tilanne on hidastanut investointien käynnistämistä ja vasta muutama hanke on edennyt maksatukseen. Myöskään energiaohjelmaan varattua määrärahaa ei ole vielä ehditty maksaa suunniteltua määrää. Uudelleenbudjetoitava määräraha tarvitaan avustuspäätöksen saaneiden hankkeiden maksatuksiin. Määrärahan peruuttaminen on huomioitu momentin 12.39.04 tulokertymässä.


2010 IV lisätalousarvio 3 069 000
2010 talousarvio 5 000 000
2009 tilinpäätös 5 000 000
2008 tilinpäätös 5 000 000