Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2009

31. Valtionavustus kunnille sosiaali- ja terveydenhuollon hankkeisiin(siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 25 900 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

4) valmiustoiminnan ylläpidosta, valmiuskoulutuksesta ja katastrofitilanteissa avustustoimintaan osallistumisesta valtakunnallisille toimijoille aiheutuvien ylimääräisten kustannusten korvaamiseen.

Selvitysosa:Päätösosan ensimmäinen kappale korvaa talousarvioesityksen momentin päätösosan ensimmäisen kappaleen ja päätösosan toisen kappaleen kohta neljä lisätään talousarvioesityksen momentin päätösosan toisen kappaleen kohdaksi neljä.

Lisäys 100 000 euroa talousarvioesityksen 25 800 000 euroon nähden aiheutuu sosiaali- ja terveydenhuollon hankkeisiin suoritettavan valtionavustuksen lisäämisestä.

Tarkoituksena on, että sosiaali- ja terveysministeriö nimeää ja valtuuttaa sellaiset tahot, jotka voivat olla valmiustilassa poikkeuksellisten onnettomuuksien tai katastrofien varalta. Sosiaali- ja terveysministeriö määrittelee myös korvausperusteet. Korvauksiin arvioidaan käytettävän 130 000 euroa.


2009 talousarvio 25 900 000
2008 talousarvio 24 800 000
2007 tilinpäätös 44 500 000