Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2009

Ansio- ja pääomatuloverot

Talousarvioesityksen ansio- ja pääomatuloverojen kertymäksi arvioidaan 8 814 milj. euroa, eli 5,1 % vähemmän kuin vuodelle 2008 on budjetoitu. Veronalaisten ansio- ja pääomatulojen arvioidaan kasvavan 5 % v. 2009. Veronalaisista tuloista palkkatulojen osuus on yli 60 %, joten palkkojen ja työllisyyden kehityksellä on keskeinen merkitys verotulojen kannalta. Palkkatulojen arvioidaan kasvavan 5 %. Eläketulojen kasvuksi arvioidaan 7½ %, kun taas työttömyysetuuksien arvioidaan alenevan työttömyyden edelleen vähentyessä. Kokonaisuudessaan eläketulojen ja muiden sosiaalietuuksien kasvuksi ennustetaan 6½ %.

Veronalaisten pääomatulojen, joista merkittävimmät erät ovat luovutusvoitot, osinkotulot ja puun myyntitulo, ennustetaan kokonaisuudessaan kasvavan 2 %. Vaikka pääomatulojen osuus veropohjasta on alle 10 %, niiden suhteellinen merkitys tuloarvioiden osuvuuden kannalta on suuri, koska valtio on pääomatuloveron ainoa veronsaaja. Pääomatulojen määrästä saadaan luotettava tieto vasta verovuotta seuraavan vuoden loppupuolella verotuksen valmistuessa. Näin ollen talousarvioesityksen tuloarvioiden pohjana käytettävä vuoden 2007 taso on pääomatulojen osalta vielä ennuste.

Luovutusvoitot ovat kotitalouksien saamien pääomatulojen merkittävin erä. Niitä syntyy mm. arvopaperien ja kiinteistöjen myynnistä. Vuosina 2003—2007 luovutusvoittojen kasvun arvioidaan olleen keskimäärin 25 % vuodessa varallisuusarvojen ja erityisesti pörssikurssien nousun seurauksena. Oman asunnon myyntivoitto on sen sijaan useimmiten verovapaata tuloa, ja näin ollen asuntokauppa on suurelta osin tuloverotuksen ulkopuolella.

Luovutusvoittojen kehitystä on vaikea ennustaa, koska luovutusvoittojen määrä riippuu voimakkaasti vaikeasti ennakoitavasta arvopaperi- ja kiinteistömarkkinoiden hintakehityksestä.

Osakemarkkinoilla neljä vuotta jatkunut kurssien nousu on taittunut kuluvana vuotena. Kurssit laskisivat tänä vuonna n. 19 %, jos osakekurssit pysyisivät heinäkuun mukaisella tasolla loppuvuoden. Talousarvioesityksen tuloarvio pohjautuu oletukseen, että arvopapereista saatavat luovutusvoitot pysyisivät tänä vuonna edellisvuoden tasolla ja alenisivat v. 2009 5 %. Koska varallisuusarvojen voimakas nousu kesti verrattain pitkään, luovutusvoitot voivat kuitenkin edelleen lisääntyä kurssikehityksen heikentymisestä huolimatta. Varallisuusarvojen alenemisen vaikutukset verokertymään näkyvät viiveellä. Riskit luovutusvoittojen ja sen seurauksena niistä maksettavien verojen supistumisesta ovat kuitenkin selvästi kasvaneet.

Ansio- ja pääomatulojen verotusta ehdotetaan kevennettäväksi yhteensä n. 1,8 mrd. eurolla sisältäen työn verotuksen kevennyksen ja inflaatiotarkistuksen sekä eläketulon, puun myyntitulon ja osinkotulojen verotuksen keventämisen. Kevennyksistä aiheutuu verotuottomenetyksiä valtiolle vajaat 1,4 mrd. euroa ja muille veronsaajille n. 0,4 mrd. euroa.

Työn verotusta kevennetään 870 milj. eurolla, minkä lisäksi kompensoidaan ansiotason nousun verotusta kiristävää vaikutusta 160 milj. eurolla. Lisäksi tehdään vuoden 2009 inflaatioennusteeseen (2,8 %) sekä vuoden 2008 inflaatiotarkistuksen jälkeenjääneisyyden oikaisemiseen perustuva neljän prosentin inflaatiotarkistus valtion tuloveroasteikkoon, minkä arvioidaan vähentävän veron tuottoa vuositasolla n. 340 milj. euroa verrattuna 2008 voimassa oleviin veroperusteisiin. Verokevennykset toteutetaan alentamalla tuloveroasteikon marginaaliveroprosentteja ja ottamalla käyttöön uusi valtionverotuksen ansiotulovähennyksen korvaava työtulovähennys. Muutokset vähentävät valtion verotuloja n. 1,2 mrd. eurolla ja muiden veronsaajien verotuloja n. 150 milj. eurolla.

Kotitalousvähennyksen enimmäismäärän korotus 3 000 euroon vähentää verotuloja arviolta 70 milj. euroa, josta valtion tuloveron osuus on 43 milj. euroa. Matkavähennyksen omavastuun korottaminen 600 euroon lisää verotuloja n. 31 milj. euroa, josta valtion osuus on 12 milj. euroa. Komennusmiesten verovapaiden matkakustannusten korvausten laajentamisen arvioidaan vähentävän verotuloja 5 milj. eurolla, josta valtion osuus on 3 milj. euroa. Kulttuurisetelin verovapaus 400 euroon saakka vähentää verotuloja arviolta 10 milj. euroa, josta valtion osuus on n. 6 milj. euroa.

Eläketulon verotusta kevennetään siten, että siitä ei muodostu työtulojen verotusta kireämpää. Samalla saatetaan myös eläkeläispuolisoiden veroaste korkeintaan palkansaajan veroasteen tasolle. Näiden toimien arvioidaan vähentävän verotuloja n. 225 milj. euroa, josta valtion tuloveron osuus on n. 80 milj. euroa.

Puun myyntitulon verotusta ehdotetaan huojennettavaksi siten, että 50 % puun myyntitulosta on verovapaata tuloa. Ensiharvennushakkuista saatavalle puun myyntitulolle ehdotetaan verovapautta koskien 1.4.—31.8.2008 tehtyjä metsänhakkuu- tai puun hankintasopimuksia, joiden perusteella maksettava puun myyntitulo on saatu vuoden 2009 loppuun mennessä. Lisäksi metsävähennystä korotetaan. Näiden toimenpiteiden arvioidaan alentavan pääomatuloveron määrää 110 milj. eurolla.

Euroopan yhteisön säännösten takia rajoitetusti verovelvollisille yhteisöille ja luonnollisille henkilöille maksettavan osingon lähdeveron perinnästä ehdotetaan osittain luovuttavaksi. Tämän arvioidaan vähentävän lähdeveron määrää 15 milj. euroa.