Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2009

Maatilatalouden kehittämisrahasto (MAKERA)

Maatilatalouden rakenteen kehittämisen tavoitteena on maatalouden kannattavuuden sekä maatilojen elin-, työ- ja tuotanto-olosuhteiden parantaminen. Maatilojen investointeihin ja omistajanvaihdoksiin myönnetään rahoitustukea talousarviosta lainojen korkotukena sekä MAKERAsta avustuksina ja eräinä lainoina. MAKERAn käytettävissä olevat varat, edelliseltä vuodelta siirtyvä erä mukaan lukien, arvioidaan olevan v. 2009 n. 120,4 milj. euroa. Talousarviosta ehdotetaan siirrettäväksi rahastoon 30 milj. euroa. EU:lta rahastoon tuloutuvaa rahoitusosuutta on arviolta 8,7 milj. euroa. Avustuksia arvioidaan myönnettävän n. 94 milj. euroa.

Rahaston menot muodostuvat mm. avustuksista, hoitopalkkioista, velkajärjestely- ja vakuustoiminnan menoista, tutkimustoiminnan tukemisesta sekä sijoitusmenoista. MAKERAn varoista myönnetään uusia valtionlainoja vain eräisiin porotalouden, luontaiselinkeinojen ja kolttien investointeihin. Rahaston varoin toteutetaan osaltaan uuden ohjelmakauden Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa.