Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2009

01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verotPDF-versio

01. Tulovero

Momentilta vähennetään 2 231 000 000 euroa.

Selvitysosa:Tuloveron aleneminen johtuu sekä ansio- ja pääomatuloverojen että yhteisöveron supistumisesta. Ansio- ja pääomatuloverojen tuottoarvio pienenee 789 000 000 eurolla. Tuottoarvion heikkeneminen on seurausta palkkasumma-arvion alenemisesta verrattuna helmikuun alussa annetun lisätalousarvioesityksen oletuksiin, vuoden 2009 pääomatuloarvion alenemisesta heikentyneen taloustilanteen johdosta sekä vuoden 2008 verotuksesta loppukesällä saaduista ennakkotiedoista. Lisäksi arviossa on huomioitu alkuvuoden kertymätiedot. Palkkasumman arvioidaan supistuvan 2,8 % vuonna 2009 (helmikuun arvio palkkasumman muutoksesta oli +1,3 %). Vuoden 2009 pääomatulojen arviota on alennettu -14 prosentista -25 prosenttiin. Vuoden 2008 verotuksesta saatujen ennakkotietojen perusteella käsitys vuoden 2008 pääomatuloista on muuttunut heikommaksi siten, että pääomatulojen arvioidaan alenevan 14,5 % kun helmikuun alussa tulojen arvioitiin supistuvan vajaat 8 %. Tämä alentaa myös vuoden 2009 pääomatuloarvion tasoa.

Yhteisöveron tuottoarvio alenee 1 442 000 000 eurolla johtuen yritysten vuoden 2008 lopulta alkaneesta heikentyneestä tuloskehityksestä. Yhteisöveron tuotto kääntyi laskuun jo vuonna 2008 ja valtion yhteisöveron kertymän arvioidaan supistuvan edelleen vuonna 2009 alle puoleen edellisvuotiselta tasoltaan. Valtion yhteisöverotuottoa alentaa osaltaan valtion yhteisöveron jako-osuuden alentaminen väliaikaisesti 10,8 prosenttiyksiköllä verovuosille 2009—2011. Budjettitalouden yhteisöverokertymä koostuu useammalta verovuodelta valtiolle tilitettävistä veroista, mutta suurin merkitys on samalta vuodelta kertyvillä ennakoilla ja edelliseltä vuodelta kertyvillä suorituksilla. Vuonna 2009 yhteisöille on palautettu poikkeuksellisen paljon verovuoden 2008 ennakoita ennen verotuksen valmistumista ja verovuodelta 2008 oma-aloitteisesti maksettujen ennakontäydennysmaksujen kertymä jäi puolestaan aikaisempia vuosia pienemmäksi.

Seuraavassa taulukossa on ennuste verovuoden lopullisen veron määrästä, eri verovuosien kertymistä sekä valtion osuus yhteisöveron tuotosta.

Ennuste yhteisöveron tuotosta ja valtion osuus siitä, mrd. euroa
Vuosi 2007 2008
(arvio)
2009
(arvio)
       
Verovuoden lopullinen vero 7,2 5,4 3,8
   muutos % 20 -25 -29
       
Kalenterivuoden kertymät eri verovuosilta (valtion kirjanpidon mukaan)      
   verovuosi=kalenterivuotta seuraava vuosi 0,4 0,5 0,3
   verovuosi=kalenterivuosi 5,8 5,1 3,2
   verovuosi=kalenterivuotta edeltävä vuosi 0,7 0,9 -0,3
Yhteensä 7,0 6,5 3,3
       
Valtion osuus yhteisöveron tuotosta 5,3 4,9 2,1
       
Valtion osuus yhteisöveron tuotosta, % 76,22 76,22 65,42


2009 II lisätalousarvio -2 231 000 000
2009 I lisätalousarvio -1 620 000 000
2009 talousarvio 13 332 000 000
2008 tilinpäätös 13 997 987 748
2007 tilinpäätös 14 360 508 445

02. Korkotulojen lähdevero

Momentilta vähennetään 80 000 000 euroa.

Selvitysosa:Korkotulojen lähdeveron tuottoarviota alennetaan korkotason laskun sekä alkuvuoden kertymätietojen johdosta.


2009 II lisätalousarvio -80 000 000
2009 talousarvio 600 000 000
2008 tilinpäätös 431 932 172
2007 tilinpäätös 253 586 420

03. Perintö- ja lahjavero

Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 55 000 000 euroa.

Selvitysosa:Perintö- ja lahjaveron tuottoarviota korotetaan kertymätietojen perusteella.


2009 II lisätalousarvio 55 000 000
2009 talousarvio 365 000 000
2008 tilinpäätös 651 415 665
2007 tilinpäätös 458 797 023