Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2009

40. Kala-, riista- ja porotalousPDF-versio

50. Metsästyksen ja riistanhoidon edistäminen(siirtomääräraha 2 v)

Momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös enintään viittä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen ja muiden kulutusmenojen maksamiseen.

Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisesti.

Selvitysosa:Momentilta rahoitettavien tutkimushankkeiden toteuttaminen edellyttää sitä, että määrärahaa voi käyttää myös henkilöstön palkkaamisesta aiheutuviin menoihin.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2009 lisätalousarvio
2009 talousarvio 8 538 000
2008 talousarvio 8 456 000
2007 tilinpäätös 7 194 000

62. Elinkeinokalatalouden markkinoinnin ja rakennepolitiikan edistäminen(siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään lisäystä 800 000 euroa.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää EU:n komission elinkeinokalatalouden rakenneohjelman vuosien 2000—2006 (EU:n kalatalouden ohjauksen rahoitusvälineen KOR) mukaisten tukipäätösten EU:n ja valtion rahoitusosuuden maksamiseen.

Selvitysosa:Lisämäärärahasta 600 000 euroa aiheutuu Suomen elinkeinokalatalouden toimintaohjelman vuosien 2000—2006 ohjelmakauden tukikelpoisuusajan ja maksatuskauden pidentymisestä 30.6.2009 saakka. Lisäyksestä 300 000 euroa on EU:n rahoitusosuutta ja 300 000 euroa kansallista rahoitusosuutta. Ohjelmakauden 2000—2006 maksatukset eivät kohdistu Kainuun maakunnan alueelle. Lisäksi lisämäärärahasta 200 000 euroa aiheutuu valtion rahoitusosuudesta hoitokalastussaaliin vastaanotto- ja alkukäsittelypisteen rakentamiskustannuksista Lahden kaupungin Niemen satamaan. Toisen puolen rahoitusosuudesta muodostaa Vesijärvi-säätiön (alueen kunnat ja elinkeinoelämä) oma rahoitus. Rakennushankkeen työllistävä vaikutus on arvioitu rakentamisvaiheessa kahdeksi henkilötyövuodeksi. Hankkeesta on arvioitu syntyvän yksi pysyvä työpaikka sekä välillisiä työllistäviä vaikutuksia kalanjalostusketjun jatkovaiheissa.


2009 lisätalousarvio 800 000
2009 talousarvio 13 878 000
2008 talousarvio 13 635 000
2007 tilinpäätös 13 397 000