Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
       23. Valtioneuvosto
         10. Yleissivistävä koulutus
         20. Ammatillinen koulutus
         40. Ammattikorkeakouluopetus
         60. Tiede
         70. Opintotuki
         80. Taide ja kulttuuri
         90. Liikuntatoimi
         91. Nuorisotyö
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2008

50. Yliopisto-opetus ja -tutkimusPDF-versio

Selvitysosa:Yliopistojen rahoitusmallissa vuosille 2007—2009 painopistettä on siirretty siten, että vahvistetaan tutkimuksen, tutkijakoulutuksen sekä kansainvälistymisen edellytyksiä. Toimintamenoista perusrahoituksen osuus on noin 70 %, hankerahoituksen 7 % ja tuloksellisuusrahoituksen 23 %. Hankerahoituksella tuetaan erityisesti rakenteellista kehittämistä, kansainvälistymistä ja opiskeluprosessien kehittämistä. Yliopistolain ja siihen liittyvien muiden säädösten kokonaisuudistus valmistellaan siten, että hallituksen esitykset voidaan antaa eduskunnalle kevätistuntokaudella 2009. Tässä yhteydessä yliopistojen taloudellista autonomiaa lisätään mahdollistamalla yliopistoille julkisoikeudellisen oikeushenkilön tai yksityisoikeudellisen säätiön asema.

Yhteiskunnallinen vaikuttavuus

  • Yliopistot vahvistavat toiminnallaan yhteiskunnan kestävää taloudellista ja kulttuurista kehitystä, hyvinvointia sekä kansainvälistä kilpailukykyä. Tavoitteena on toiminnan korkea kansainvälinen taso ja laatu.
  • Korkeasti koulutetun työvoiman ja tutkijakunnan saatavuus turvataan.
  • Yliopistokoulutuksen ja -tutkintojen sisältöä kehitetään määrällisesti ja laadullisesti paremmin yhteiskunnan muuttuvia tarpeita vastaaviksi.
  • Tutkimustulosten ja osaamisen liiketoiminnallista ja muuta yhteiskunnallista hyödyntämistä sekä innovaatiopalveluita tehostetaan maan eri osissa.

Toiminnallinen tuloksellisuus

Yliopistojen rooli kansainvälisinä toimijoina vahvistuu. Yliopistot lisäävät yhteistyötä Venäjän kanssa ja vahvistavat suomalaista Venäjä-asiantuntemusta. Yliopistot osallistuvat valtakunnallisen Aasia-ohjelman toteuttamiseen. Yliopistot lisäävät vieraskielistä opetusta ja ulkomaisten opiskelijoiden sekä opetus- ja tutkimushenkilöstön rekrytointia.

Yliopistot kehittävät opetuksen laatua ja opintojen suunnittelu-, ohjaus- ja seurantajärjestelmiä niin, että opintojen läpäisy tehostuu ja tutkintojen suorittamisajat lyhenevät. Tavoitteena on, että kaikilla koulutusaloilla vähintään 75 prosenttia aloittaneista opiskelijoista suorittaa ylemmän korkeakoulututkinnon tavoiteajassa. Työelämässä toimiville kehitetään täydennyskoulutusta, soveltuvaa tutkintoon johtavaa koulutusta ja avoimen yliopisto-opetuksen tarjontaa.

Toiminnallisen tuloksellisuuden tunnuslukuja
  2002 2004 2006 2008
  toteutuma toteutuma toteutuma arvio
         
Tieteelliset julkaisut/opetus- ja tutkimushtv:t 1,68 1,76 1,781) 1,82
Tohtorintutkinnot/professorit 0,56 0,62 0,62 0,64
Ylemmät kk-tutkinnot/opetushenkilökunta 1,54 1,59 1,67 1,75
Perustutkinto-opiskelijat (FTE)/opetushenkilökunta ... 13,4 14,01) 14,0
Yliopisto-opintojen laskennallinen läpäisy, % 69,3 68,6 69,5 69,5

1) Vuoden 2006 toteutuma. FTE = kokoaikaiseksi muutettu opiskelija

Yliopistot kehittävät toimintaansa ja rakenteitaan vapauttaen voimavaroja ydintehtäviensä hoitamiseen ja painoalojensa vahvistamiseen. Valtion tuottavuusohjelmaa tarkistetaan siten, ettei se heikennä yliopistokoulutuksen laatua sekä tieteen ja tutkimuksen vaikuttavuutta. Tutkimuksen ja koulutuksen innovaatioyliopisto (Teknillinen korkeakoulu, Helsingin kauppakorkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu) toteutetaan.

Yliopistot kehittävät työyhteisöjään siten, että niiden kilpailukyky työnantajina sekä henkilöstön työkyky ja -tyytyväisyys ovat hyvällä tasolla. Yliopistot edistävät tasa-arvoisen työ- ja tiedeyhteisön kehittymistä. Tutkijankoulutuksen ja -uran kehittämiseen suunnataan erityistoimia.

Yliopistot laajentavat toimintansa rahoituspohjaa suoran budjettirahoituksen lisäksi hankkimallaan täydentävällä rahoituksella. Yliopistojen täydentävän rahoituksen osuus on vähintään 36 prosenttia kokonaisrahoituksesta. Täydentävän rahoituksen tulee tukea yliopistojen perustehtäviä ja niihin liittyviä tavoitteita.

Yliopistojen kustannusten kohdentuminen eri tulosalueille
  2005 2006 2008
  toteutuma toteutuma arvio
       
Kokonaiskustannukset, milj. euroa 1 975 2 037 ..
Koulutus, % 37,3 38,6 38,0
Tutkimus ja jatkotutkintokoulutus, % 51,7 51,2 51,5
Yhteiskunnalliset palvelut ja taiteellinen toiminta, % 11,0 10,2 10,5
       
Budjettirahoitteisen toiminnan kustannukset, milj. euroa 1 281 1 328 ..
Koulutus, % 48,6 50,0 49,5
Tutkimus ja jatkotutkintokoulutus, % 39,9 39,6 40,1
Yhteiskunnalliset palvelut ja taiteellinen toiminta, % 11,5 10,4 10,4

Yliopistoilla arvioidaan olevan käytössä EU:n maataloustuotannon tukia noin 336 000 euroa.

Yliopistoilla säilytetään oikeus luovuttaa tiloja opiskelijaruokaloille sekä opinala- ja harrastejärjestöille vastikkeetta siitä huolimatta, että Senaatti-kiinteistöt perii yliopistoilta vuokraa näistä tiloista.

01. (29.50.21) Yliopistojen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 358 388 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) enintään 1 065 000 euroa täydennyskoulutuksen hintojen alentamiseen yliopistojen omien päätösten mukaisesti,

2) enintään 500 000 euroa muun liiketaloudellisen maksullisen palvelutoiminnan tukemiseen,

3) enintään 650 000 euroa yliopiston yksin tai yhdessä muiden kanssa perustamien valtion talousarviosta annetun lain (423/1988) 3 a §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitettujen yliopistoyhtiöiden perustamisesta ja valtiolle kuuluvien osakkeiden merkitsemisestä ja muista omistusjärjestelyistä sekä yhtiöiden toiminnan käynnistämisestä aiheutuviin menoihin ja

4) yliopistojen opettajille, tutkijoille ja opiskelijoille myönnettäviin tutkimusta ja koulutusta edistävien apurahojen maksamiseen, opiskelijoille opintoihin liittyvän harjoittelun järjestämiseen sekä yliopistojen toimintaan liittyvien kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuista ja rahoitusosuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Kohdassa 3 tarkoitetut yliopistoyhtiöt perustetaan yliopiston esityksestä opetusministeriön päätöksellä. Perustetuissa yliopistoyhtiöissä valtiolle kuuluvia osakkeita hallinnoi asianomainen yliopisto. Yliopistot oikeutetaan hyväksymään tässä tarkoitettujen yliopistoyhtiöiden osakkeiden luovutus, merkitsemättä jättäminen tai vastaava osakejärjestely, joka aiheuttaa valtion määräysvallan tai määräenemmistövallan menetyksen taikka, muussa kuin valtionyhtiössä, määrävähemmistön hallinnan menetyksen.

Määrärahan käytön edellytyksenä kohdan 3 käyttötarkoitukseen on, että

a) perustettava yliopistoyhtiö toteuttaa välittömästi yliopistolain 4 §:ssä yliopiston tehtäväksi säädettyä yhteiskunnallista vuorovaikutusta sekä tutkimustulosten tai taiteellisen toiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämistä; tai

b) perustettava yliopistoyhtiö vahvistaa mahdollisuuksia hyödyntää yliopistojen toimintaa ja sen tuloksia liiketoiminnassa kotimaassa tai kansainvälisesti;

c) perustettavan yliopistoyhtiön toimialaksi on määritelty tämän kappaleen a tai b kohdan mukainen liiketoiminta.

Osakkeiden hallinnoinnista ja myynnistä saatavat tulot otetaan 5 000 000 euroon saakka nettobudjetoinnissa huomioon asianomaisen yliopiston tuloina. Yliopistot oikeutetaan luovuttamaan hallinnassaan olevia valtiolle kuuluvia immateriaalioikeuksia ja muuta irtainta omaisuutta apporttina perustettaville yliopistoyhtiöille enintään 1 500 000 euron arvosta.

Selvitysosa:Kohdassa 3 tarkoitettujen osakkeiden hallinnoinnissa noudatetaan muutoin mitä laissa valtion osakasvallan käytöstä eräissä taloudellista toimintaa harjoittavissa osakeyhtiöissä (740/1991) säädetään.

Tulot maksullisesta palvelutoiminnasta perustuvat opetusministeriön asetukseen yliopistojen suoritteista perittävistä maksuista (1200/2006).

Momentin mitoituksessa on otettu huomioon 250 henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimien vuoksi.

Määrärahan arvioitu käyttö
   
Helsingin yliopisto, mistä vähintään 2 765 000 euroa Svenska social- och kommunalhögskolanille 305 198 000
Jyväskylän yliopisto 108 656 000
Oulun yliopisto 130 418 000
Joensuun yliopisto 62 448 000
Kuopion yliopisto 57 502 000
Turun yliopisto 123 435 000
Tampereen yliopisto 89 255 000
Åbo Akademi 53 140 000
Vaasan yliopisto 21 943 000
Lapin yliopisto 31 023 000
Teknillinen korkeakoulu 125 268 000
Tampereen teknillinen yliopisto 68 376 000
Lappeenrannan teknillinen yliopisto 39 417 000
Helsingin kauppakorkeakoulu 25 876 000
Svenska handelshögskolan 13 933 000
Turun kauppakorkeakoulu 14 959 000
Sibelius-Akatemia 27 529 000
Teatterikorkeakoulu 10 893 000
Taideteollinen korkeakoulu, mistä vähintään 2 800 000 euroa elokuva- ja lavastustaiteen osaston toimintamäärärahaa 29 200 000
Kuvataideakatemia 5 052 000
Opetusministeriön käytettäväksi 14 867 000
Yhteensä 1 358 388 000

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
      2008
  2006 2007 varsinainen
  toteutuma budjetoitu talousarvio
       
Bruttomenot 1 781 088 1 831 263 1 926 388
Bruttotulot 518 300 535 000 568 000
Nettomenot 1 262 788 1 296 263 1 358 388
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 258 165    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 264 890    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)
    2008
  2007 varsinainen
  budjetoitu talousarvio
     
Maksullisen toiminnan tuotot    
— suoritteiden myyntituotot 225 784 222 592
     
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset 219 822 213 013
     
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 5 962 9 579
Kustannusvastaavuus, % 102,8 104,5
     
Hintatuki 965 1 565
     
Kustannusvastaavuus tuen jälkeen 6 927 11 144

Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)
    2008
  2007 varsinainen
  budjetoitu talousarvio
     
Yhteisrahoitteisen toiminnan tulot    
— muilta valtion virastoilta saatava rahoitus 164 031 196 992
— EU:lta saatava rahoitus 59 797 65 748
— muu valtionhallinnon ulkopuolinen rahoitus 92 595 105 107
Tulot yhteensä 316 423 367 847
     
Hankkeiden kokonaiskustannukset 364 590 427 484
     
Kustannusvastaavuus (tulot - kustannukset) -48 167 -59 637
Kustannusvastaavuus, % 86,8 86,0

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Virka- ja työehtosopimus 46 300
Valtion palkkausjärjestelmä 3 536
Yliopistojen toimintaedellytysten turvaaminen (tasokorotus) 20 000
Yliopistojen täydennyskoulutuksen tukeminen 500
Tuottavuustoimet (-250 htv) -1 000
Yhteensä 69 336

Täydentävän esityksen (HE 157/2007 vp) selvitysosa:Lisäys talousarvioesityksen 1 302 088 000 euroon nähden on 51 300 000 euroa, mistä 46 300 000 euroa aiheutuu valtion virka- ja työehtosopimuksesta ja 5 000 000 euroa tuottavuustoimenpiteistä aiheutuvien kustannussäästöjen aiemmin päätettyä suuremmasta palauttamisesta yliopistoille. Tuottavuushyödyn palautuksen korotus on tarkoitus tehdä kahtena vuonna ennen yliopistolaitoksen organisaatiouudistusta.

Valtiovarainvaliokunta:

Valiokunnan mielestä on keskeistä toteuttaa hallitusohjelmassa yliopistoille koulutukseen ja tutkimukseen sekä innovaatiokyvyn parantamiseen kohdistetut tavoitteet. Varsinaisessa hallituksen talousarvioesityksessä ehdotettu 20 miljoonan euron lisäys ei valiokunnan näkemyksen mukaan kuitenkaan riitä, kun otetaan huomioon muun muassa yliopistojen toimintamenojen huono reaalikasvu pidemmällä aikavälillä, kustannustason nousu ja erityisesti tilakustannusten nousupaineet, sekä valtion tuottavuushankkeen edellyttämät määrärahan supistukset 11 miljoonaa euroa. Hallituksen esityksen perusteluissa todetaan, että valtion tuottavuusohjelmaa toteutetaan siten, ettei se heikennä yliopistokoulutuksen laatua sekä tieteen ja tutkimuksen vaikuttavuutta. Hallitusohjelman mukaisesti kuitenkin jatketaan edellisen hallituksen aloittaman tuottavuusohjelman toteuttamista ja vähennetään puolet 250 henkilötyövuotta vastaavasta määrärahasta. Asiantuntijakuulemisessa on kuitenkin tullut selkeästi esille tuottavuusohjelman vaaralliset vaikutukset yliopistojen tutkimukselle ja opetukselle. Sen vuoksi valiokunta pitää tärkeänä, että täydentävässä talousarvioesityksessä yliopistojen perusrahoitukseen lisätään 5 miljoonaa euroa. Tällä lisämäärärahalla kompensoidaan tuottavuustoimenpiteiden vaikutuksia ja tuetaan yliopistojen rakenteellista uudistamista. Korotus on hallituksen mukaan tarkoitus tehdä kahtena vuonna ennen yliopistolaitoksen organisaatiouudistusta.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että opiskelijamäärä opettajaa kohti on yksi indikaattori, jolla arvioidaan yliopiston laatua. Suomen yliopistoissa opettaja/opiskelijasuhdeluku on meillä kilpailijamaihin verrattuna huono. Suomessa suhdeluku on eräissä vertailuissa lähes 20, kun se kansainvälisissä huippuyliopistoissa on jopa alle kymmenen. Asiantuntijakuulemisen perusteella 250 henkilötyövuoden vähentäminen vaikuttaisi väistämättä myös opettaja/opiskelijasuhteeseen. Se haittaisi myös tutkijanuran kehittämistä lisäämällä entisestään määräaikaisten, kilpailtuihin tutkimusvaroihin perustuvien lyhyiden työsuhteiden merkitystä nuorille tutkijoille. Talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätöksen mukaan tuottavuusvähennyksiä ei kohdenneta opetukseen eikä tutkimukseen.

Valiokunnan mielestä on välttämätöntä varmistaa yliopistojen toimintaedellytyksiä kehittävien toimien käyttöönotto ja niiden edellyttämä riittävä resursointi. Valiokunta painottaa, ettei innovaatioyliopiston perustaminen saa missään vaiheessa heikentää muiden yliopistojen perusrahoitusta ja mahdollisuuksia laadukkaan koulutuksen järjestämiseksi eri puolilla maata.

Edellä olevan perusteella momentille lisätään 5 000 000 euroa yliopistojen toimintamenoihin. Ottaen huomioon täydentävän talousarvioesityksen lisäys ja valiokunnan lisäämä määräraha yliopistojen toimintamenomäärärahat lisääntyvät yhteensä 10 miljoonalla eurolla verrattuna hallituksen varsinaiseen talousarvioesitykseen.


2008 talousarvio 1 358 388 000
2007 IV lisätalousarvio 7 211 000
2007 talousarvio 1 289 052 000
2006 tilinpäätös 1 269 512 999

02. (29.50.23) Kansalliskirjaston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 13 500 000 euroa.

Selvitysosa:Kansalliskirjasto toimii Helsingin yliopiston yhteydessä. Kansalliskirjaston tehtävistä säädetään yliopistolaissa (645/1997) ja vapaakappalelaissa (420/1980). Kansalliskirjasto vastaa toimialallaan kansallisen kulttuuriperinnön ja muiden kokoelmien ylläpidosta sekä niihin liittyvästä tiedonvälityksestä ja tietopalvelusta. Kansalliskirjaston tehtävänä on kehittää ja tarjota kansallisia palveluja yliopistojen kirjastoille, yleisille kirjastoille, ammattikorkeakoulukirjastoille ja erikoiskirjastoille sekä edistää kirjastoalan kotimaista ja kansainvälistä yhteistyötä.

Toiminnallinen tuloksellisuus

Tavoitteena on vahvistaa Kansalliskirjaston roolia kirjastoalan kansallisena kehittäjänä ja kirjastoverkon peruspalvelujen tarjoajana. Kansalliskirjasto

  • kehittää ja vahvistaa suomalaisen kirjastolaitoksen palvelutasoa,
  • tuottaa kirjastoverkolle tietokantapalveluja, digitaalisen kirjaston sovelluspalveluja, elektronisen aineiston hankintapalveluja, standardointi- ja yhteistilastopalveluja,
  • kehittää tutkimuskirjastoa tieteellisenä tutkimusympäristönä,
  • modernisoi kirjaston asiantuntijapalveluja kansallisista kokoelmista ja humanistis-yhteiskuntatieteellisiltä tieteenaloilta vastaamaan tutkimusyhteisön uusia tarpeita sekä
  • digitoi kustannustehokkaasti kansalliset lähdeaineistot verkon kautta laajaan käyttöön.
Määrälliset tavoitteet
  2004 2006 2008
  toteutuma toteutuma tavoite
       
Kulttuuriperinnön turvaaminen      
— digitoidut sivut 189 150 410 000 170 000
— mikrokuvaus / valotusmäärä 1 240 176 1 326 332 1 250 000
Kansalliset tietoverkkopalvelut      
— kansallisten tietokantojen koko, milj. 8,06 9,6 10,2
— kansallisten tietokantojen hakukäyttö, milj. .. 2,95 3,1
— FinElib -aineistojen käyttö (haut), milj. 20,0 43,0 80,0
Kansalliset tutkimuskirjastopalvelut      
— lainat (paikallis+kauko) 525 500 553 200 530 000
— paikalliskävijät 336 485 220 000 300 000

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
    2008
  2007 varsinainen
  budjetoitu talousarvio
     
Bruttomenot 15 043 15 190
Bruttotulot 1 766 1 690
Nettomenot 13 277 13 500

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Siirto momentilta 29.50.20 (e-aineistojen saattaminen avoimen korkeakouluopetuksen opiskelijoiden käyttöön) 213
Siirto momentilta 29.40.20 (e-aineistojen saattaminen avoimen korkeakouluopetuksen opiskelijoiden käyttöön) 10
Yhteensä 223


2008 talousarvio 13 500 000
2007 talousarvio 13 277 000

03. (29.50.24) Harjoittelukoulujen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 75 903 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) oppilasavustuksiin ja

2) maksullisen kouluruokailun tarjoamisesta henkilökunnalle ja opetusharjoittelijoille aiheutuvien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Harjoittelukoulujen tavoitteena on opettajankoulutusta palvelevan toiminnan korkea taso ja läheinen vuorovaikutus yliopiston kanssa. Harjoittelukoulut huolehtivat opetussuunnitelmatyön ja opetuksen laadusta sekä kehittävät monipuolista ohjattua harjoittelua. Ohjatun harjoittelun määrällisenä tavoitteena on vähintään 41 700 opintopistettä. Opettajankoulutuksen määrällisten muutosten vaikutukset harjoittelutarpeeseen ja koulujen toiminnan laajuuteen arvioidaan.

Tuottavuusohjelman tavoitteena on vuosina 2007—2011 yhteensä 81 henkilötyövuoden vähennys vuotuisin määrärahavaikutuksin.

Momentin mitoituksessa on otettu huomioon 16,2 henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimien vuoksi.

Määrälliset tavoitteet
  2004 2006 2008
  toteutuma toteutuma tavoite
       
Oppilaita 7 946 7 854 7 900
— peruskoulu 5 742 5 660 5 700
— lukio 2 204 2 194 2 200

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
      2008
  2006 2007 varsinainen
  toteutuma budjetoitu talousarvio
       
Bruttomenot 73 437 74 984 78 126
Bruttotulot 1 961 1 800 2 223
Nettomenot 71 476 73 184 75 903
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 3 790    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 4 670    

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Virka- ja työehtosopimus 2 561
Valtion palkkausjärjestelmä 217
Tasokorotus 1 000
Tuottavuustoimet (-16,2 htv) -352
Yhteensä 3 426

Kuntien rahoitusosuus harjoittelukouluissa annettavan opetuksen kustannuksiin, 27 752 000 euroa, on otettu huomioon momentin 29.10.30 mitoituksessa.

Täydentävän esityksen (HE 157/2007 vp) selvitysosa:Lisäys 2 561 000 euroa talousarvioesityksen 72 342 000 euroon nähden aiheutuu valtion virka- ja työehtosopimuksesta.

Valtiovarainvaliokunta:

Harjoittelukoulujen määrärahakehityksen vuoksi opetusministeriö on joutunut supistamaan tulos- ja hankerahoituksen osuutta perusrahoituksen hyväksi. Hallituksen varsinainen talousarvioesitys olisi johtanut siihen, että harjoittelukoulujen kokonaisrahoitus olisi vähentynyt tuntuvasti. Samanaikaisesti harjoittelukouluille on tullut lisää velvoitteita. Lisäksi yliopistojen uudet kehittämislinjaukset ja valtionhallinnon tuottavuusohjelma koskevat myös harjoittelukouluja. Tuottavuusohjelman ja palkkausjärjestelmän uudistuksen yhteisvaikutus harjoittelukoulujen talouteen vuonna 2008 on 3,6 milj. euroa. Ilman lisämäärärahoja vaarana olisi ollut muun muassa, että opetuksen ja koulutuksen laatu heikkenee, oppilashuollon, maahanmuuttajien ja erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden tukeminen vaikeutuu ja harjoittelukoulujen mahdollisuudet toimia yliopistollisena tutkimus- ja kokeilukouluina heikkenevät. Hallituksen täydentävässä talousarvioesityksessä ehdotetaan harjoittelukouluille 2,561 miljoonan euron lisämäärärahaa valtion virka- ja työehtosopimuksen johdosta. Saamansa selvityksen perusteella valiokunta lisää momentille tämän lisäksi 1 000 000 euroa.

Lisämäärärahoja tarvitsee muun muassa Savonlinnan harjoittelukoulu.

Valiokunnan mielestä on tärkeää säilyttää opettajankoulutuslaitosten verkosto maan kattavana ja turvata harjoittelukoulujen rahoitus niin, että opetuksen laatu voidaan säilyttää korkealla tasolla.


2008 talousarvio 75 903 000
2007 IV lisätalousarvio 683 000
2007 II lisätalousarvio 24 000
2007 talousarvio 72 477 000
2006 tilinpäätös 72 356 000

04. Yliopistojen palvelukeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 5 000 000 euroa.

Selvitysosa:Yliopistojen talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus perustetaan Vaasaan ja sen sivutoimipisteet sijoitetaan Joensuuhun ja pääkaupunkiseudulle. Palvelukeskus aloittaa toimintansa vuonna 2008 siten, että yliopistot siirtyvät vaiheittain palvelukeskuksen asiakkaiksi vuoden 2009 loppuun mennessä. Palvelukeskus toimii budjettirahoitteisena siirtymäkauden 2008—2010 ajan, jonka jälkeen se siirtyy nettobudjetoiduksi maksullista palvelutoimintaa harjoittavaksi virastoksi.


2008 talousarvio 5 000 000

20. (29.50.22) Yliopistolaitoksen yhteiset menot (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 32 699 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) yliopistoja koskevan tutkimus-, arviointi-, selvitys- ja kehittämistoiminnan, näihin liittyvän kansainvälisen yhteistyön sekä työllistymistä edistävän toiminnan, tuottavuusohjelman mukaisten toimenpiteiden ja opettajien kouluttajien täydennyskoulutuksen menojen maksamiseen sekä opetuksen ja tutkimuksen toimintaedellytysten turvaamiseksi tarvittavien menojen ja avustusten maksamiseen ja potilasvakuutusmaksujen maksamiseen,

2) yliopistojen yhteisen atk-toiminnan ja tietoliikenneyhteyksien kehittämistoiminnasta aiheutuviin kustannuksiin,

3) yliopistokeskusten kehittämisestä aiheutuvien kustannusten maksamiseen,

4) yliopistolaitoksen rakenteellisesta kehittämisestä aiheutuviin kustannuksiin ja

5) enintään 206 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin.

Käyttösuunnitelma
     
1. Tutkimus-, kehittämis- ja julkaisutoiminta 6 410 000
2. Yliopistojen yhteinen atk-toiminta ja tietoliikenneyhteydet 16 289 000
3. Yliopistokeskusten kehittäminen 3 000 000
4. Yliopistolaitoksen rakenteellinen kehittäminen (kertameno) 7 000 000
Yhteensä 32 699 000

Selvitysosa:

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Virka- ja työehtosopimus 476
Uusi palkkausjärjestelmä 8
Kertaluonteiset erät -600
Funet 1 000
Innovaatioyliopiston toteuttamisen suunnittelu 1 000
Yliopistolaitoksen rakenteellinen kehittäminen (kertameno, josta 3 500 000 euroa siirtoa momentilta 28.40.21) 7 500
Siirto momentille 29.01.02 -65
Siirto momentille 29.30.21 -3 050
Siirto momentille 29.50.02 -213
Yhteensä 6 056

Täydentävän esityksen (HE 157/2007 vp) selvitysosa:Lisäys 476 000 euroa talousarvioesityksen 31 723 000 euroon nähden aiheutuu valtion virka- ja työehtosopimuksesta.

Valtiovarainvaliokunta:

Hallitusohjelman mukaan yliopistokeskuksia kehitetään. Saadun selvityksen perusteella momentille lisätään 500 000 euroa käyttösuunnitelman kohtaan Yliopistokeskusten kehittäminen.

Valiokunta huomauttaa samalla, että yliopistokeskuksille tarkoitetut määrärahat ovat useana vuonna olleet talousarvioesityksessä riittämättömät ja määrärahoja on eduskuntakäsittelyssä lisätty. Valiokunta katsoo, että hallituksen tulee jatkossa varata talousarvioesityksessä riittävät määrärahat yliopistokeskusten kehittämiseen.


2008 talousarvio 32 699 000
2007 IV lisätalousarvio 74 000
2007 II lisätalousarvio 100 000
2007 talousarvio 26 643 000
2006 tilinpäätös 24 619 000