Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
       23. Valtioneuvosto
         30.  (25.60) Syyttäjät
         50.  (25.70) Vaalimenot
            (60.) Syyttäjälaitos
            (70.) Vaalimenot
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2008

40. (25.50) Rangaistusten täytäntöönpanoPDF-versio

Selvitysosa:Kuluvan vuosikymmenen alkupuoliskon jatkunut vankimäärän kasvu on pysähtynyt ja vankien määrä on vuodesta 2006 lähtien vähentynyt. Vuonna 2006 vankeja oli keskimäärin 3 778. Vuonna 2007 määrän arvioidaan olevan 3 650 ja vuonna 2008 keskimäärin 3 600.

Oikeusministeriö asettaa rangaistusten täytäntöönpanolle seuraavat alustavat tulostavoitteet.

Vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanossa huolehditaan täytäntöönpanon varmuudesta, luotettavuudesta ja turvallisuudesta. Vankien terveydenhuolto, muu perushuolto ja vankien toiminnot järjestetään kustannustehokkaasti ja siten, että rangaistusta suorittavan edellytykset rikoksettoman elämäntapaan paranevat. Vankien toimintakyvyn kehitystä rangaistusaikana seurataan järjestelmällisesti. Tarkoitus on, että voidaan seurata muun muassa vankien terveydentilan ja työkyvyn muuttumista rangaistuksen suorittamisen aikana. Vaikuttavuuden parantamiseksi lisätään osallistumismahdollisuuksia uusimisriskiä vähentäviin toimintoihin, niin että rangaistusajan sisällössä tulevat entistä paremmin huomioonotetuksi yksilölliset, rikoksiin vaikuttavat tekijät. Vankitilojen kunnostamiseksi asumistiloille asetettuja vaatimuksia ja toiminnallisia tarpeita vastaavaksi aloitetaan Kuopion vankilan ja Mikkelin vankilan peruskorjaus- ja lisärakennustyöt. Näiden hankkeiden toteutumisen jälkeen on peruskorjaamatta 512 vankipaikkaa. Valtion viranomaisten sekä valtion ja kuntien yhteistyötä lisäämällä kytketään rangaistusaikaiset toimenpiteet yhteiskunnan eri palvelujärjestelmiin. Kehitetään vuoden 2008 aikana suunnittelu- ja seurantajärjestelmä, jonka avulla seurataan ja arvioidaan rangaistusajan suunnitelmien toteutumista. Luodaan valmiudet Vankeinhoitolaitoksen ja Kriminaalihuoltolaitoksen hallinnon yhdistämiselle niin, että se on toteutettavissa vuonna 2009.

Toiminnan laajuus
  2006
toteutuma
2007
arvio
2008
arvio
       
Vankeja keskimäärin 3 778 3 650 3 600
— heistä koevapaudessa   25 75
Vapaudesta vankilaan tulleet 7 292 7 300 7 300
Yhdyskuntaseuraamuksia suorittavia keskimäärin 4 593 4 600 4 700
Täytäntöönpantaviksi tulevat yhdyskuntaseuraamukset 5 661 5 700 5 800

Tietoja henkilöstöstä
  2006
toteutuma
2007
arvio
2008
arvio
       
Rangaistusten täytäntöönpano      
Henkilöstömäärä, htv 3 133 3 120 3 067
Keski-ikä 43,4 43,5 43,5
Sairauspoissaolot, työpäivää/htv 13,8 13,5 13,0

Tuottavuusohjelman mukainen säästövelvoite rangaistusten täytäntöönpanon osalta on 36 henkilötyövuotta vuonna 2008.

01. (25.50.21) Rangaistusten täytäntöönpanon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 213 558 000 euroa.

Määrärahasta saa käyttää Vankeinhoitolaitoksen toiminnallisista tarpeista aiheutuvien henkilökunnan asuntojen vuokraosuuksien alentamiseen enintään 2 000 000 euroa.

Nettobudjetoinnissa on otettu huomioon laitosmyymälöiden myyntitulot, Satakunnan vankilan toiminnan tulot, Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen tulot, tulot mielentilatutkimuksista ja vaarallisuusarvioinneista sekä EU:lta saatavat tulot lukuun ottamatta maataloustukia.

Selvitysosa:Oikeusministeriö asettaa talousarvioesityksen valmisteluun liittyen seuraavat alustavat toiminnalliset tulostavoitteet vuodelle 2008:

Vankeinhoitolaitos
  2006
toteutuma
2007
tavoite
2008
tavoite
       
Vankeusvangeista toiminnoissa (keskimäärin), % 59 63 63
Toiminta- ja päihdeohjelmien osuus rangaistusta suorittavien vankien työajankäytöstä, % 6,8 5,7 7,0
Rangaistusta suorittavista avolaitoksissa (keskimäärin), % 26 27 27
Valvotun koevapauden onnistuneesti suorittaneet, %   85 85
Vankilaturvallisuus      
— karkaamiset ja luvatta poistumiset/vuoden aikana vankilassa olleet, % 0,5 0,5 0,4
— poistumisluvalta palaamatta jääneet/vuoden aikana vankilassa olleet, % 2,8 2,1 2,1
Vankien terveyshuolto      
— terveystarkastus 3 päivän kuluessa saapumisesta, % vangeista     90
Taloudellisuus (kustannukset/vanki, €) 45 772 46 000 48 000
Tuottavuus (vangit/henkilötyövuosi) 1,40 1,42 1,40
Henkilöstön koulutustasoindeksi 3,9 4,1 4,0

Kriminaalihuoltolaitos
  2006
toteutuma
2007
tavoite
2008
tavoite
       
Yhdyskuntapalvelun loppuun suorittaneet, % 81 85 85
Nuorisorangaistuksen loppuun suorittaneet, % 71 50 50
Rangaistusajan suunnitelma tehdään, % tuomituista 85 80 85
Taloudellisuus (toimintamenot/tuomitut, €) 2 662 2 766 2 850
Tuottavuus (tuomiota suorittavat+lausuntoasiakkaat/htv) 54 60 60
Henkilöstön koulutustasoindeksi 5,4 5,5 5,5

Rikosseuraamusalan koulutuskeskus
  2006
toteutuma
2007
tavoite
2008
tavoite
       
Koulutuspäivät 26 470 25 060 25 700
Taloudellisuus (kustannukset/koulutettavapäivä, €) 104 110 110
Tuottavuus (koulutuspäivät/opetushenkilöstön htv:t) 1 613 1 600 1 600

Määrärahan arvioitu käyttö
   
Vankeinhoitolaitos 188 518 000
Kriminaalihuoltolaitos 14 420 000
Rikosseuraamusvirasto 7 420 000
Rikosseuraamusalan koulutuskeskus 3 200 000
Yhteensä 213 558 000

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
  2006
toteutuma
2007
budjetoitu
2008
varsinainen
talousarvio
       
Bruttomenot 201 196 210 000 221 808
Bruttotulot 7 235 7 300 8 250
Nettomenot 193 961 202 700 213 558
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 5 482    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 5 251    

Vankeinhoitolaitoksen työtoiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa)
  2006
toteutuma
2007
budjetoitu
2008
varsinainen
talousarvio
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 6 720 7 000 6 700
— muut tuotot 1 583 1 400 1 100
Tuotot yhteensä 8 302 8 400 7 800
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset 13 559 15 600 14 600
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) -5 257 -7 200 -6 800
Kustannusvastaavuus, % 61 54 53
       
Hintatuki 3 658 5 7001) 6 000
       
Kustannusvastaavuus hintatuen jälkeen -1 599 -1 500 -800

1) Hintatuen määrän muutos 2005/2006 johtuu pääosin kustannusten kirjaamiskäytännön oikaisemisesta.

Työtoiminnan arvioitu henkilötyövuosimäärä on 187 henkilötyövuotta.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Virka- ja työehtosopimus 6 332
Uusi palkkausjärjestelmä 142
Tasokorotus 4 500
Vuokramenojen lisäys 2 600
Vankien määrän vähentyminen -805
Tuottavuustoimet -472
Kertamenon vähennys -100
Palvelukeskuksen maksut, siirto momentilta 25.01.02 2 967
Siirto momentille 29.20.30 -96
Muut muutokset -90
Yhteensä 14 978

Täydentävän esityksen (HE 157/2007 vp) selvitysosa:Muutos talousarvioesityksen 206 817 000 euroon nähden on 6 241 000 euroa, missä on otettu huomioon lisäyksenä 5 000 euroa uuteen palkkausjärjestelmään siirtymisestä ja 6 332 000 euroa valtion virka- ja työehtosopimuksesta sekä vähennyksenä 96 000 euroa alkuperäiskarjan hoitoon liittyvien tehtävien momentille 29.20.30 siirrosta.

Hallitus on antanut eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen (HE 89/2007 vp) rangaistusten täytäntöönpanon hallinnosta annetun lain (135/2001) muuttamiseksi siten, että Vankeinhoitolaitoksen työtoiminnan suoritteiden hinnoitteluperusteet eivät enää perustuisi valtion maksuperustelakiin (150/1992), vaan niistä säädettäisiin rangaistusten täytäntöönpanon hallinnosta annetussa laissa. Tämä merkitsee, että maksuperustelain mukaisesta hintatukijärjestelmästä luovuttaisiin, mistä syystä hintatukea koskeva kohta on poistettu talousarvioesityksen momentin päätösosan toisesta kappaleesta. Muutoksella ei ole vaikutusta momentin määrärahaan. Hintatukijärjestelmästä luopuminen on tekninen muutos eikä vaikuta itse toimintaan millään tavalla. Muutos ei vaikuta todellisiin tuottoihin tai kustannuksiin.

Talousarvioesityksen momentin päätösosan kolmannen kappaleen muutos merkitsee, että nettobudjetoinnissa otetaan huomioon myös tulot Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tilaamista vaarallisuusarvioinneista, jotka koskevat koko rangaistusaikansa suorittamaan määrättyjä vankeja.

Valtiovarainvaliokunta:

Vankiluku on alentunut kahden viime vuoden aikana. Tämä johtuu pääosin sakon muuntorangaistuksen vähentämisestä uusilla laeilla, uusista ehdonalaista vapauttamista koskevista säännöksistä ja rikosten vähenemisestä monissa rikoslajeissa. Vuonna 2005 keskivankiluku oli 3 888, viime vuonna 3 788 ja kuluvana vuonna sen arvioidaan jäävän alle 3 600:n.

Vankien määrän arvioidaan pienentyvän suhteessa henkilökuntaan 1,33:een tänä vuonna viime vuoden 1,40:stä. Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että luku on edelleen tavoitetasoa korkeampi ja parhaimmillaan se on ollut 1,0:n luokkaa.

Sairauspoissaolojen määrä on vankeinhoitolaitoksessa edelleen selvästi korkeampi kuin muualla valtionhallinnossa, vaikka sen ennustetaankin hieman pienentyvän kuluvana vuonna. Valiokunta on myös huolissaan ylitöiden määrästä, joka nousi vuosina 2000—2005 noin kaksinkertaiseksi ja on edelleen korkea.

Valiokunnan saaman tiedon mukaan huolimatta vuoden 2008 talousarviossa ehdotetusta 4 miljoonan euron tasokorotuksesta ja vankilavuokrien nousuun liittyvästä 2,6 miljoonan euron lisäyksestä vankeinhoitolaitoksen määrärahatilanne pysyy edelleen kireänä. Esityksen mukainen määrärahataso edellyttää vankeinhoitolaitoksessa menojen sopeuttamista 2—3 miljoonalla eurolla.

Valiokunta on useasti kiinnittänyt huomiota vankeinhoidon vaikeaan tilanteeseen (esim. VaVM 41/2006 vp, VaVM 45/2005 vp, VaVM 41/2004 vp) ja pitkään jatkuneeseen aliresursointiin sekä korkeisiin sairauspoissaoloihin. Myös oikeusministeriön asettama selvitysmies kiinnitti raportissaan huomiota samoihin asioihin. Valiokunta edellytti mietinnössään VaVM 41/2006 vp, että hallitus tekee arvion vankeinhoidon resurssitilanteesta heti selvitysmiehen raportin valmistuttua. Valtiovarainvaliokunta pitää antamaansa lausumaa ja sen toteutumisen seuraamista edelleenkin erittäin tärkeänä.

Valiokunta toteaa tyytyväisenä, että ministeriö on käynnistänyt vankeinhoidon kehittämisohjelman, jonka puitteissa käydään läpi vankeinhoitolaitoksen johtamista, hallintoa, taloushallintoa ja laajasti vankeinhoidon henkilöstökysymyksiä.

Valiokunta lisää momentille 500 000 euroa käytettäväksi vankeinhoitolaitoksen toimintamenoihin.


2008 talousarvio 213 558 000
2007 IV lisätalousarvio 1 220 000
2007 II lisätalousarvio 2 900 000
2007 talousarvio 198 580 000
2006 tilinpäätös 193 730 000

74. (25.50.74) Avolaitostyöt (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 5 400 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös maarakennustöihin. Määrärahasta saa käyttää enintään 1 000 000 euroa työsiirtolatöihin kunnan omistuksessa oleviin työkohteisiin, jotka ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaita tai joihin voidaan liittää kuntouttavaa toimintaa, jonka kustannuksiin kunta osallistuu.

Selvitysosa:Tavoitteena on työllistää työsiirtolatyyppisissä avolaitoksissa keskimäärin 180 avolaitosvankia, minkä lisäksi kyseisiin laitoksiin sijoitetaan arviolta keskimäärin 30 laitoksen ulkopuolella siviilityössä tai opiskelemassa käyvää. Työllistämis- ja ylläpitomenot ovat 26 000 euroa vankia kohti vuodessa.


2008 talousarvio 5 400 000
2007 talousarvio 5 400 000
2006 tilinpäätös 5 400 000