Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
     Tuloarviot
     Määrärahat
       21. Eduskunta
       23. Valtioneuvosto
            (07.) Työterveyslaitos
            (17.) Työttömyysturva
            (18.) Sairausvakuutus
            (19.) Eläkevakuutus
            (20.) Tapaturmavakuutus
         30.  (33.18) Sairausvakuutus
       36. Valtionvelan korot

Talousarvioesitys 2008

01. (33.01, osa, 03, 04, 12 ja 14) HallintoPDF-versio

Selvitysosa:Luvun menot koostuvat sosiaali- ja terveysministeriön, työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan, sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan, valtion mielisairaaloiden ja valtion koulukotien toimintamenoista sekä eräistä muista menoista.

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan pääluokkaperusteluissa on esitetty sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan toimintapoliittiset tavoitteet. Lähtökohtana on poliittisen tason ohjaus, joka on linjattu hallitusohjelmassa. Toimintaa ohjaa lisäksi Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategiat 2015 -asiakirja.

Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa ja ohjaa sosiaaliturvan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä ja toimintapolitiikkaa. Ministeriö määrittelee sosiaali- ja terveyspolitiikan suuntaviivat, valmistelee keskeiset uudistukset ja ohjaa niiden toteuttamista ja yhteensovittamista. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan ja sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan tavoitteena on tuottaa asiakkailleen kohtuullisessa ajassa oikeat, perustellut ja yhdenmukaiset päätökset. Valtion mielisairaalat tuottavat valtakunnallisia oikeuspsykiatrian erikoisalan hoito- ja tutkimuspalveluja. Valtion koulukotien tehtävänä on lastensuojelulain mukainen avo-, sijais- ja jälkihuolto.

Luvun nimike on muutettu.

01. (33.01.21) Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 38 763 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan järjestämiseen,

2) lääkinnällisen pelastustoimen ja poikkeusolojen valmiudesta sekä näihin liittyvien laitteiden ja kalusteiden hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen,

3) sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen sekä

4) terveyden edistämisen politiikkaohjelman palkkaus-, matka-, kokous-, koulutus- ja tiedotus- sekä muihin vastaaviin toimintamenoihin.

Määrärahasta saa käyttää enintään 350 000 euroa työterveydenhuollon koulutuksesta ja työterveyshenkilöstön kehittämiseen liittyvien hankkeiden toteuttamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut toiminnalleen seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2008:

Vaikuttavuus

  • Toimeenpannaan hallitusohjelman ja ministeriön strategisten linjausten tavoitteita käyttäen apuna virastojen ja laitosten asiantuntemusta tulossopimuksissa sovittujen tavoitteiden mukaisesti.
  • Kehitetään ja hyödynnetään tuloksellisuuden laskentatointa, muuta seurantajärjestelmää ja johdon laskentatointa.
  • Toteutetaan ja seurataan ministeriön vastuulla olevia merkittäviä ohjelmia ja muita hankkeita, kuten Terveyden edistämisen politiikkaohjelma, Sosiaalikomitea (SATA), Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (KASTE), Masennuksen ehkäisy -hanke (MASTO), ja suoritetaan niitä koskevat vaikutusarvioinnit hankkeiden päättyessä.
  • Valmistellaan kunta- ja palvelurakenneuudistushanketta sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta.
  • Otetaan huomioon alueellinen ja kuntien tasa-arvoinen kehittäminen.

Toiminnallinen tuloksellisuus

Viraston tulosalueittaiset menot (1 000 euroa)
  2006
toteutuma
2007
talousarvio
2008
talousarvio1)
       
Johto ja erillisyksiköt 6 286 6 443 6 506
Johdon tuki      
— hallinto-osasto 9 626 9 743 9 312
— talous- ja suunnitteluosasto 4 997 5 488 5 541
Vakuutusosasto 4 182 4 667 4 614
Perhe- ja sosiaaliosasto 3 474 4 642 6 050
Terveysosasto 4 473 5 276 5 081
Työsuojeluosasto 4 481 5 233 4 936
Muita      
— työterveyshuollon koulutus 236 270 350
eSTM-hanke 150 175 -
Yhteensä 37 905 41 937 42 391

1) Menojakaumassa ei ole otettu huomioon siirtyvien määrärahojen käyttöä vuonna 2008.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
  2006
toteutuma
2007
budjetoitu
2008
varsinainen
talousarvio
       
Bruttomenot 38 266 38 844 42 391
Bruttotulot 3 111 2 528 3 628
Nettomenot 35 155 36 316 38 763
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 10 650    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 10 552    

Sosiaali- ja terveysministeriön talousarvio perustuu maksullisen toiminnan osalta osittain nettobudjetointiin. Toimintamenomomentille tuloutettavat tulot ovat valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla sosiaali- ja terveysministeriön määräämien perusteiden mukaisia tuloja lääkkeiden hintalautakunnan maksullisista suoritteista ja tuloja työsuojeluhallinnon maksullisista suoritteista sekä raha-automaattiavustuksista annetun lain (1056/2001) 45 §:n mukaisia korvauksia Raha-automaattiyhdistyksen valvonnasta ja ohjauksesta sekä sosiaali- ja terveysministeriön peliriippuvuuden seurannan ja tutkimuksen kustannusten korvaamisesta antaman asetuksen (381/2002) nojalla rahapeliyhteisöiltä perittäviä korvauksia arpajaisiin osallistumisesta aiheutuvien ongelmien seuraamisesta ja tutkimisesta.

Maksullisen toiminnan, joka on suhteellisen vähäistä, tavoitteena on julkisoikeudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus ja liiketaloudellisten suoritteiden osalta kannattavuus.

Tuotoksille ja laadunhallinnalle on asetettu seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2008:

  • Selvitetään tukitoimintojen vaihtoehtoiset toteuttamismallit.
  • Uudistetaan talous- ja henkilöstöhallinnon prosessit samalla, kun tehtäviä siirretään palvelukeskukseen.
  • Lisätään tutkimus- ja kehittämislaitosten yhteistyötä alueellinen näkökulma huomioituna hallitusohjelman mukaisesti.
  • Vahvistetaan ja tehostetaan valvonnan ja lupa-asioiden viranomaistoimintaa.
  • Jatketaan tasa-arvon valtavirtaistamista.
  • Ministeriön toimintaa tehostetaan ja rakennetta kehitetään.
  • Vahvistetaan lainsäädännön vaikutusten arviointia.

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

  • Sosiaali- ja terveysministeriön henkilöstöä ja henkilöstörakennetta kehitetään ministeriön tuottavuuden kehittämiselle asetetut tavoitteet huomioon ottaen siten, että ministeriön ydintehtävissä tarvittavat voimavarat ja osaaminen varmistetaan.
  • Huolehditaan henkilöstön vaihtuvuuden suunnittelusta ja hallinnasta siten, että eläkkeelle siirtyvien asiantuntemus pystytään korvaamaan ja vaihtuvuutta hyödynnetään ministeriön tarvitseman uudenlaisen osaamisen hankkimiseksi.
  • Työhyvinvointia tukevia toimenpiteitä jatketaan.

EU-projektien tuloja sekä muilta kansainvälisiltä tahoilta saatavia tuloja arvioidaan kertyvän 5 000 euroa ja näitä vastaavien bruttomenojen arvioidaan olevan 5 000 euroa.

Naisten ja miesten välisten palkkaerojen kaventamiseen liittyen käynnistetään 3-vuotinen samapalkkaisuusohjelma. Ohjelman toimenpidekokonaisuus valmistellaan kolmikantaperiaatteella. Ohjelman toteuttamiseen varataan yhteensä enintään 800 000 euroa. Lisäksi ohjelman rahoittamiseen haetaan ESR-rahaa.

Momentin mitoituksessa on otettu huomioon viiden henkilötyövuoden vähentyminen tuottavuustoimien vuoksi.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Virka- ja työehtosopimus 1 245
Uusi palkkausjärjestelmä 80
Tuottavuustoimet -149
Eräiden toimeentuloturva-asioiden siirtoon liittyvät palkkaus- ja muut kustannukset, siirto momentilta 32.01.01 140
Valtioneuvoston tietohallintoyksikön tuottamien palvelujen osto, siirto momentilta 28.20.02 360
Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen toimialan laajentaminen, siirto momentille 33.02.01 -30
Elintarvikelainsäädäntöön liittyvien tehtävien siirtoon liittyvät palkkaus- ja muut kustannukset, siirto momentille 30.01.01 -70
Asumistuen siirtoon liittyvät palkkaus- ja muut kustannukset, siirto momentilta 35.01.01 120
Terveyden edistämisen politiikkaohjelman palkkaus- ja muut kustannukset (kertamenoa 300 000 euroa) 460
Samapalkkaisuusohjelman kustannukset 200
Sosiaaliturvan uudistamiskomitean palkkaus- ja muut menot 200
Lastensuojelulain toimeenpano 300
Kertaluonteiset muutokset -115
Yhteensä 2 741

Täydentävän esityksen (HE 157/2007 vp) selvitysosa:Lisäys talousarvioesityksen 37 018 000 euroon nähden on 1 445 000 euroa, mistä 1 245 000 euroa aiheutuu valtion virka- ja työehtosopimuksesta ja 200 000 euroa 15.6.2007 asetetun Sosiaaliturvan uudistamiskomitean menojen maksamisesta. Komitean määräaika on 15.6.2007—31.12.2009.

Valtiovarainvaliokunta:

Uuden lastensuojelulain täytäntöönpano. Valiokunta on jäljempänä momentin 33.60.30 kohdalla kiinnittänyt huomiota 1.1.2008 voimaantulevan lastensuojelulain toimeenpanoon liittyviin haasteisiin ja ongelmiin. Uudistuksen onnistumisen kannalta on erittäin tärkeää, että kuntien sosiaalitoimessa työskentelevillä sekä myös muilla lastensuojelulakia soveltavilla toimijoilla on riittävät perustiedot lain sisällöstä ja sen asettamista velvoitteista.

Valiokunta lisää momentille 300 000 euroa lastensuojelulain toimeenpanoon liittyvän koulutuksen järjestämiseen.


2008 talousarvio 38 763 000
2007 IV lisätalousarvio 294 000
2007 talousarvio 36 022 000
2006 tilinpäätös 35 057 000

02. (33.03.21) Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 2 020 000 euroa.

Selvitysosa:Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2008. Tavoitteet määritellään ministeriön ja viraston välisessä tulossopimuksessa.

Vaikuttavuus

Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta toimii toimialansa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena edistäen kansalaisten oikeusturvaa yhdenmukaisilla ja oikeudenmukaisilla päätöksillä. Tavoitteena on pitää kantelujen määrä mahdollisimman vähäisenä.

Toiminnallinen tuloksellisuus

  2006 2007 2008
  toteutuma ennakoitu arvio
       
Tuotokset ja laadunhallinta      
Vireille tulleet valitusasiat 7 467 8 500 9 000
Valitusten käsittelyaika (kk) 4,5 5,0 5,0
Muutosaste vakuutusoikeudessa 16 12 <12
       
Toiminnallinen tehokkuus      
Päätösten hinta (euroa/ratkaisu) 272 230 224
Työn tuottavuus (ratkaisut/htv) 214 265 281

Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan suoritteet eli valitusten ja poistohakemusten johdosta annetut päätökset ovat maksuttomia.

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

Henkilöstön osaamisesta huolehditaan. Lautakunnan johtamisjärjestelmän toimivuutta ja esimiesten johtamistaitoa seurataan määräajoin työtyytyväisyyskyselyin. Lautakunta osallistuu hallinnonalan tuottavuusohjelman toimeenpanoon.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Uusi palkkausjärjestelmä 5
Virka- ja työehtosopimus 64
Yhteensä 69

Täydentävän esityksen (HE 157/2007 vp) selvitysosa:Lisäys talousarvioesityksen 1 926 000 euroon nähden on 94 000 euroa, mistä 64 000 euroa aiheutuu valtion virka- ja työehtosopimuksesta ja 30 000 euroa yhden henkilötyövuoden palkkaus- ja muista menoista tuottavuustoimenpiteiden lykkääntymisen johdosta.


2008 talousarvio 2 020 000
2007 IV lisätalousarvio 10 000
2007 talousarvio 1 951 000
2006 tilinpäätös 1 837 000

03. (33.04.21) Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 3 060 000 euroa.

Selvitysosa:Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2008. Tavoitteet määritellään ministeriön ja viraston välisessä tulossopimuksessa.

Vaikuttavuus

Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta toimii toimialansa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena kaikissa Kansaneläkelaitoksen käsittelemissä asioissa opintotukea lukuunottamatta edistäen kansalaisten oikeusturvaa toimeentuloa koskevissa asioissa tuottamalla mahdollisimman nopeasti oikeita, yhdenmukaisia ja oikeudenmukaisia päätöksiä. Tavoitteena on, että valitusratkaisuissa nykyinen oikeusturva säilyy ennallaan ja ettei kantelujen määrä kasva.

Toiminnallinen tuloksellisuus

  2006 2007 2008
  toteutuma ennakoitu arvio
       
Tuotokset ja laadunhallinta      
Vireille tulleet valitusasiat (lkm) 13 972 23 6001) 20 000
Valitusten käsittelyaika 11 kk 26 pv 13 kk 11 kk
       
       
Tuottavuus ja taloudellisuus      
Päätösten hinta (euroa/ratkaisu) 196 207 153
Työn tuottavuus (ratkaisut/htv) 335 308 426

1) Sisältää 3 200 sosiaalivakuutuslautakunnista siirtyvää valitusta.

Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle tehdyistä valituksista annetut päätökset ovat maksuttomia.

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

Organisaatiomuutoksen johdosta jaostotoimintaa tehostetaan, työprosesseja kehitetään ja parannetaan edelleen. Lisäksi henkilöstön työtä kehitetään tehtävien vaatimustason sekä työn haasteellisuuden lisäämiseksi sekä uudistetaan lautakunnan henkilöstörakennetta uusien tehtävien mukaisiksi. Henkilöstön osaamista ja ammattitaitoa ylläpidetään tarkoituksenmukaisella työtehtäviin liittyvällä koulutuksella ja työhön perehdyttämisellä. Henkilöstön työhyvinvointia tukevia toimenpiteitä jatketaan edelleen työpaikkaselvityksen mukaisesti.

Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa)
   
Uusi palkkausjärjestelmä 1
Virka- ja työehtosopimus 70
Yhteensä 71

Täydentävän esityksen (HE 157/2007 vp) selvitysosa:Lisäys talousarvioesityksen 2 930 000 euroon nähden on 130 000 euroa, mistä 70 000 euroa aiheutuu valtion virka- ja työehtosopimuksesta ja 60 000 euroa kahden henkilötyövuoden palkkaus- ja muista menoista tuottavuustoimenpiteiden lykkääntymisen johdosta.


2008 talousarvio 3 060 000
2007 IV lisätalousarvio 11 000
2007 talousarvio 2 989 000
2006 tilinpäätös 1 964 000

04. (33.14.21) Valtion mielisairaaloiden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 718 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää:

1) tieteellisestä tutkimustyöstä ja yliopisto-opetuksesta aiheutuneiden menojen sekä muiden toimintamenojen maksamiseen,

2) vaarallisten ja vaikeahoitoisten lasten ja nuorten psykiatrisen hoitoyksikön palvelujen kysynnän vaihtelusta aiheutuvien menojen maksamiseen,

3) maatalousavustuksia vastaavien menojen maksamiseen ja

4) sairaaloiden yleishallinnosta ja ohjauksesta Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskukselle aiheutuviin kustannuksiin.

Selvitysosa:Valtion mielisairaaloiden menot katetaan pääasiassa kuntien maksamilla korvauksilla. Kunnilta perittävät korvaukset hinnoitellaan valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla sosiaali- ja terveysministeriön määräämien liiketaloudellisten perusteiden mukaisesti. Asiakasmaksut peritään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (743/1992) annetun lain mukaisesti.

Valtion mielisairaaloille asetetaan alustavasti seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2008. Tavoitteet määritellään Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen ja laitosten välisissä tulossopimuksissa vuodelle 2008.

Vaikuttavuus

Sairaaloiden toiminnassa painottuu oikeuspsykiatrinen erityisosaaminen ja hoitotoimintaa tukevan tieteellisen tutkimustyön merkitys kasvaa. Hoidon laatuun ja hoidon tulosten seurantaan kiinnitetään edelleen huomiota terapeuttisia valmiuksia lisäämällä. Lisäksi parannetaan toiminnan mittausmenetelmiä ja seurantajärjestelmiä. Toiminnan vaikuttavuutta tehostetaan täydennyskouluttamalla henkilöstöä. Tavoitteena on lisätä sisäisen erityistason täsmäkoulutusta, jossa hyödynnetään myös sairaaloiden omaa tutkimus- ja kehittämistyötä.

Toiminnallinen tuloksellisuus

Toiminnan tuottavuutta parannetaan kehittämällä muun muassa erityistason psykiatrisen sairaanhoidon vaatimuksia entistä paremmin sopivaa hoitotyötä sekä tehostamalla työnohjausjärjestelmää ja työhyvinvointiohjelmia tavoitteena vähentää sairauspäiviä ja parantaa työterveysindeksiä. Valtion mielisairaalat toimivat tehokkaasti ja taloudellisesti huolehtien samalla toimintansa laadun kehittämisestä. Maksullisen toiminnan tuotoilla katetaan kustannukset.

Valtion mielisairaaloiden rahoitusrakenne
  2006 toteutuma 2007 arvio 2008 arvio
  1 000 € htv 1 000 € htv 1 000 € htv
             
Toimintamenomääräraha 607 3 718 3 718 3
Liiketaloudelliset suoritteet 43 374 836 43 400 835 44 000 835
Ulkopuolinen rahoitus yhteensä 243 3 200 3 200 3
— muut valtion virastot 243 3 200 3 200 3
Yhteensä 44 224 842 44 318 841 44 918 841

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
  2006
toteutuma
2007
budjetoitu
2008
varsinainen
talousarvio
       
Bruttomenot 43 079 44 318 44 918
Bruttotulot 43 530 43 600 44 200
Nettomenot -451 718 718
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 516    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 607    

Mielisairaaloiden tuottavuuden (laskutettujen hoito- ja mielentilatutkimuspäivien määrä/henkilötyövuodet) kehitys
  2006 2007 2008
  toteutuma arvio arvio
       
Niuvanniemen aikuisosastot 181,69 179,86 179,14
Niuvanniemen nuoriso-osasto 78,05 72,67 74,22
Vanhan Vaasan aikuisosastot 217,43 214,63 214,50

Mielisairaaloiden taloudellisuuden (kokonaiskustannukset/laskutetut hoito- ja mielentilatutkimuspäivät) arvioidaan kehittyvän seuraavasti:
  2006 2007 2008
  toteutuma arvio arvio
       
Niuvanniemen aikuisosastot 274,74 293,98 307,45
Niuvanniemen nuoriso-osasto 662,37 763,79 779,19
Vanhan Vaasan aikuisosastot 245,66 265,07 283,98

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (liiketaloudelliset suoritteet, 1 000 euroa)
  2006
toteutuma
2007
budjetoitu
2008
varsinainen
talousarvio
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 42 986 43 400 44 000
— muut tuotot 587 500 500
Tuotot yhteensä 43 573 43 900 44 500
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset 42 838 43 500 44 100
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 735 400 400
Kustannusvastaavuus, % 102 101 101

Mielisairaaloiden arvioidaan tuottavan asiakkailleen mm. seuraavat suoritteet
  2006 2007 2008
  toteutuma arvio arvio
       
Hoitopotilaiden hoitovuorokausia 148 073 145 000 145 000
Mielentilatutkimushoitovuorokausia 3 864 4 800 4 800
Mielentilatutkimuksia 63 95 95
Alaikäisten hoitoyksikön hoitopäiviä 3 911 3 911 3 900
Alaikäisten hoitoyksikön mielentilatutkimusvuorokausia 104 106 106
Alaikäisten hoitoyksikön mielentilatutkimuksia 2 2 2

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

Henkilöstön uudistumista ja työkykyä tuetaan kehittämällä muun muassa erityistason psykiatrisen sairaanhoidon vaatimuksiin entistä paremmin sopivia hoitomenettelyjä sekä tehostamalla työnohjausjärjestelmää ja työhyvinvointiohjelmia. Tavoitteena on vähentää sairauspäiviä ja parantaa työterveysindeksiä. Henkilöstön täydennyskoulutusta tuetaan.


2008 talousarvio 718 000
2007 talousarvio 718 000
2006 tilinpäätös 72 032

05. (33.12.21) Valtion koulukotien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 603 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös:

1) koulukotien sisällölliseen kehittämiseen, toiminnan tukemiseen ja kysynnän vuosittaisen vaihtelun tasaamiseen sekä koulukotitoimintaan erikoistuvaan nuorisopsykiatriaan,

2) alueelliseen lastensuojelutyöhön,

3) perhetoiminnasta aiheutuvien palkkioiden ja muiden menojen maksamiseen,

4) koulukotien maatila- ja metsätaloudesta aiheutuvien menojen maksamiseen,

5) kansainväliseen ja lähialueyhteistyöhön,

6) maatalousavustuksia vastaavien menojen maksamiseen ja

7) koulukotien yleishallinnosta ja ohjauksesta Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskukselle aiheutuviin kustannuksiin.

Määrärahasta saa käyttää koulukotien maksullisen toiminnan hintojen alentamiseen enintään 300 000 euroa.

Selvitysosa:Valtion koulukotien menot katetaan pääasiassa kuntien maksamilla korvauksilla. Koulukodeissa annettavan perusopetuksen ja muun opetustoimen piiriin kuuluvan toiminnan rahoitukseen sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) säädöksiä. Rahoitusjärjestelmä perustuu laskennallisiin yksikköhintoihin, jotka opetusministeriö määrää ja valtioneuvosto vahvistaa ennalta seuraavaa vuotta varten.

Kunnilta perittävät korvaukset hinnoitellaan valtion maksuperustelain (150/1992) nojalla sosiaali- ja terveysministeriön määräämin liiketaloudellisin perustein. Koulukotien maksulliseen toimintaan annettava hintatuki on välttämätöntä koulukodeista riippumattomien äkillisten kysynnän vaihteluiden tasaamiseksi.

Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon ulkopuolisena rahoituksena saatavat maatalousavustukset.

Valtion koulukodeille asetetaan alustavasti seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2008. Tavoitteet määritellään Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen ja laitosten välisissä tulossopimuksissa vuodelle 2008.

Vaikuttavuus

Huume-, lääke- ja alkoholiongelmista sekä mielenterveyshäiriöistä kärsivien lasten ja nuorten auttamiseen kiinnitetään koulukotitoiminnan kehittämisessä huomiota. Voimavaroja suunnataan koulukotityön sisältöä, laatua, asiakaslähtöisyyttä ja tuloksellisuutta koskevaan tutkimus- ja kehittämistyöhön. Toiminnan laatua ja laatuajattelua kehitetään jatkamalla koulukotien yhteistä laatuhanketta. Lasten ja nuorten psykiatristen toimipisteiden kanssa kehitetään psykososiaalista hoitoa. Palvelujen ostajien muuttuviin tarpeisiin vastataan joustavasti.

Toiminnallinen tuloksellisuus

Koulukodit toimivat tehokkaasti, taloudellisesti ja asiakassuuntautuneesti ja niiden laatu ja kustannusvaikuttavuus paranee. Maksullisen toiminnan tuotoilla katetaan kustannukset.

Valtion koulukotien rahoitusrakenne
  2006 toteutuma 2007 arvio 2008 arvio
  1 000 € htv 1 000 € htv 1 000 € htv
             
Toimintamenomääräraha 615 4,6 603 6,5 603 6,5
Liiketaloudelliset suoritteet1) 17 542 305,4 18 200 313,5 18 200 313,5
Ulkopuolinen rahoitus yhteensä - 0,4 - - - -
Yhteensä 18 157 310,4 18 803 320 18 803 320

1) Liiketaloudelliset suoritteet sisältävät opetushallituksen rahoitusosuuden.

Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa)
  2006
toteutuma
2007
budjetoitu
2008
varsinainen
talousarvio
       
Bruttomenot 15 610 16 803 16 803
Bruttotulot 15 442 16 200 16 200
Nettomenot 168 603 603
       
Siirtyvät erät      
— siirtynyt edelliseltä vuodelta 583    
— siirtynyt seuraavalle vuodelle 615    

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (liiketaloudelliset suoritteet, 1 000 euroa)
  2006
toteutuma
2007
budjetoitu
2008
varsinainen
talousarvio
       
Maksullisen toiminnan tuotot      
— suoritteiden myyntituotot 15 034 15 700 15 700
— muut tuotot 2 508 2 500 2 500
Tuotot yhteensä 17 542 18 200 18 200
— tästä toimintamenomomentille nettouttamattomat tuotot 2 156 2 000 2 000
       
Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset 17 519 17 900 17 900
       
Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 23 300 300
Kustannusvastaavuus, % 100 102 102
       
Hintatuki - 300 300
       
Kustannusvastaavuus hintatuen jälkeen - 103 103

Koulukotien maksullisen toiminnan tuotoilla katetaan 99 prosenttia sen kustannuksista. Koulukotien arvioidaan tuottavan maksullisina palveluina muun muassa seuraavat palvelut asiakkailleen.

Eräitä koulukotien maksullisen toiminnan asiakassuoritteita
  2006
arvio
2007
arvio
2008
arvio
       
Hoitovuorokausi 51 990 52 090 52 100
Kriisihoitovuorokausi 10 953 11 683 11 700
Koulupaikka 28 501 28 541 28 540
Jälkihoitopäiviä 6 335 6 225 6 230

Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen

Henkilöstön jaksamista vahvistetaan säännöllisellä työnohjauksella ja tukemalla koulutukseen hakeutumista.


2008 talousarvio 603 000
2007 talousarvio 603 000
2006 tilinpäätös 613 293

29. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 16 000 000 euroa.


2008 talousarvio 16 000 000
2007 talousarvio 15 000 000
2006 tilinpäätös 15 536 078

66. (33.01.67) Kansainväliset jäsenmaksut ja maksuosuudet (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 4 210 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kansainvälisten järjestöjen ja laitosten jäsenmaksujen, maksuosuuksien ja erityisohjelmien tukemisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.


2008 talousarvio 4 210 000
2007 talousarvio 4 210 000
2006 tilinpäätös 4 103 480