Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2006

10. Ympäristön suojeluPDF-versio

70. Ympäristövahinkojen torjunta-aluksen ja ilmavalvontalaitteiden hankinta(siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään lisäystä 3 000 000 euroa.

Lisämäärärahaa saa käyttää rajavartiolaitoksen kahden valvontalentokoneen valvontalaitteistojen uusimisesta aiheutuviin menoihin.

Selvitysosa:Momentin nimike on muutettu.

Ympäristövahinkojen torjuntakyvyn parantaminen ja laittomien päästöjen riittävän valvontatason ylläpito muun muassa Itämeren suojelusopimuksen suositusten mukaisesti edellyttää Rajavartiolaitoksen omistaman kahden valvontalentokoneen ympäristövahinkojen valvontalaitteistojen uusimista kiireellisesti. Uusiminen on välttämätöntä nykyisten laitteiden teknisen vanhenemisen ja myös Suomen valvontavelvollisuuden laajenemisen takia.

Valvontalaitteistojen uusimisen menoista haetaan korvausta myös öljysuojarahastosta. Nykyisten laitteiden hankintakustannuksista, yhteensä 2,7 milj. eurosta, öljysuojarahasto korvasi noin puolet.


2006 II lisätalousarvio 3 000 000
2006 I lisätalousarvio 2 000 000
2004 tilinpäätös 8 000 000

88. Osakkeiden hankkiminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 1 100 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää öljyntorjuntakeskuksen toiminnan aloittamiseksi perustettavan osakeyhtiön valmistelun aiheuttamiin menoihin sekä osakepääoman valtion rahoitusosuuteen.

Selvitysosa:Öljyntorjuntavalmiuden parantamiseksi perustetaan osakeyhtiömallinen öljyntorjuntakeskus. Yhtiön suunniteltu osakepääoma on 2 000 000 euroa, josta valtion osuus on enintään 1 000 000 euroa. Määrärahasta on tarkoitus käyttää 100 000 euroa yhtiön perustamisen edellyttämiin selvityksiin ja muihin valmistelutoimenpiteisiin.

Öljyntorjuntakeskus parantaa öljyntorjunnan kalustollista valmiutta. Öljyntorjuntakeskuksen tehtävänä on myös koordinoida öljyntorjunnan koulutusohjelmia ja harjoitustoimintaa lisäämällä ja kehittämällä eri toimijoiden yhteistyötä.


2006 II lisätalousarvio 1 100 000