Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2004

Öljynsuojarahasto

Öljysuojarahasto on valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto, jonka varoista korvataan öljyvahinkojen torjuntakustannuksia ja öljyperäisten aineiden pilaamien maiden puhdistamiskustannuksia. Vahinkotapauksissa ensisijaisessa vastuussa on aina vahingon aiheuttaja, ja rahaston korvausvastuu vasta toissijainen. Rahastosta maksetut korvaukset ovat painottuneet torjuntavalmiuden ylläpitämiseen ajan mukana muuttuvia riskejä vastaavana, missä keskeistä on ollut tarpeellisen torjuntakaluston hankintojen ja ylläpidon rahoittaminen. Rahasto saa varansa maahantuodusta ja Suomen kautta kuljetetusta öljystä perittävästä öljysuojamaksusta. Lisäksi rahastoon voidaan valtion talousarviossa siirtää öljyjätemaksusta kertyviä tuloja. Rahaston vuosibudjetti on noin 12 milj. euroa ja tase noin 4 milj. euroa.