Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2004

99. Puolustusministeriön hallinnonalan muut menotPDF-versio

41. VPU Pukutehdas Oy:n tukeminen(siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 2 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustuksen maksamiseen VPU Pukutehdas Oy:lle yhtiön toiminnan hallitun alasajon turvaamiseksi rahoitusasemaa helpottaviin toimenpiteisiin, kuten yhtiön lainojen ja muiden velkojen erääntyneisiin lyhennyksiin ja korkoihin sekä työntekijöiden irtisanomisajan palkkoihin siltä osin kuin yhtiön omat varat eivät riitä näiden menojen maksamiseen.

Selvitysosa: Valtion Pukutehdas on 80-vuotias vaatetusalan yritys, joka on toiminut puolustusministeriön alaisena valtion teollisuuslaitoksena ja vuodesta 1995 lähtien osakeyhtiönä nimellä VPU Pukutehdas Oy (VPU). Valtion omistusosuus VPU:sta on 100 %. Yhtiön toimialana on virka-, työ- ja vapaa-ajan vaatteiden ja asusteiden kehittäminen, valmistus ja kauppa. Yhtiön toiminta on markkinaehtoista ja tilaukset valtionhallinnolta perustuvat kilpailuttamiseen. VPU:lla on tuotantoa niin Suomessa kuin Virossa. VPU:lla on virka-asujen tuotannosta johtuen suhteellisen paljon valmistusta kotimaassa kilpailijoihin verrattuna. VPU:lla on myös raskas myymäläverkko kilpailijoiden toimintamalliin verrattuna. Virka-asujen merkitys puolustusvoimille on vähentynyt ja muut virkavaatteiden käyttäjät ovat siirtyneet käyttämään muita toimittajia.

Henkilökuntaa oli vuoden 2003 lopussa 112 (ml. 20 osa-aikaista myymälätyöntekijää). Suurin osa henkilökunnasta on noin 50-vuotiaita ja lähiaikoina eläkkeelle siirtyviä on pieni määrä. Henkilökunnasta 50 % työskentelee myymälöissä ja 30 % tuotannossa. Tämän lisäksi Virossa työskentelee noin 35 henkilöä tuotannossa.

Yhtiön taloudellinen tilanne on viime vuosien aikana jatkuvasti heikentynyt. Liikevaihto on vuosina 2001—2003 laskenut keskimäärin noin 5 %. VPU ei vuosina 2001—2003 ole kertaakaan tehnyt voittoa ja viimeisten 12 kuukauden aikana tappiota on kertynyt noin 1 milj. euroa. Tuotteiden kysyntä, on laskenut eikä toimintaa ole pystytty sopeuttamaan pienempiin volyymeihin.

Yhtiön hallitus on selvittänyt mahdollisuuksia löytää yhtiön eri toiminnoille ja omaisuudelle ostajia, mutta toistaiseksi ilman tuloksia. VPU:ta ei ole tarkoituksenmukaista ajaa konkurssiin. Tästä syystä on päädytty VPU:n hallittuun alasajoon, koska yhtiön itsenäisen toiminnan jatkamiselle ei ole edellytyksiä. Hallittu alasajo on työntekijöiden kannalta huomattavasti konkurssia edullisempi ratkaisu, koska se varmistaa normaalitapauksessa 6 kuukauden irtisanomisajan palkan työntekijöille.

Yhtiön koko henkilökuntaa koskevat YT-neuvottelut käynnistettiin heinäkuussa ja neuvottelujen päätyttyä koko henkilökunta irtisanottiin elokuussa. Yhtiön hallittuun alasajoon arvioidaan tämänhetkisten tietojen mukaan tarvittavan tukirahoitusta 2,7 milj. euroa. Arvio tukirahoituksesta on pyritty tekemään realistisena siten, että yhtiön omille realisointitoimille asetetut tavoitteet ovat saavutettavissa.

Yhtiö on tarkoitus asettaa selvitystilaan, kun hallittu alasajo on toteutettu helmikuun 2005 lopussa. Selvitystilan päätteeksi ylijäävät varat palautetaan valtiolle ja yhtiö puretaan.


2004 III lisätalousarvio 2 700 000

95. Kurssivaihtelut (arviomääräraha)

Momentille myönnetään lisäystä 60 000 euroa.

Selvitysosa:Lisämäärärahan tarve aiheutuu suomalaisten rauhanturvajoukkojen menojen laskutuksessa Yhdysvaltojen dollarin valuuttakurssin alenemisen johdosta syntyvistä kurssitappioista.


2004 III lisätalousarvio 60 000
2004 talousarvio 10 000
2003 tilinpäätös 18 489
2002 tilinpäätös 7 898