Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
     22. Eduskunta
            42. Luopumiskorvaukset
       61. Maanmittauslaitos
       62. Geodeettinen laitos
       72. Elintarvikevirasto

Talousarvioesitys 2003

13. Maataloustuotteiden markkinointi ja tuotannon tasapainottaminenPDF-versio

Selvitysosa:Maataloustuotteiden vientituesta, interventiovarastoinnista, yksityisen varastoinnin tukemisesta ja eräistä muista maataloustuotteiden markkinoihin vaikuttavista toimenpiteistä aiheutuvat menot rahoitetaan kokonaisuudessaan EMOTR:n tukiosaston varoista.

EU:lta saatavan rahoituksen maksatusviiveen takia tarvittava väliaikainen kansallinen rahoitus on järjestetty Maatalouden interventiorahaston (MIRA) kautta. Rahastolla ei ole toimintansa rahoittamiseksi peruspääomaa, vaan noin 252 milj. euron lainanottovaltuus. Valtion talousarviosta siirretään Maatalouden interventiorahastoon määrä, jonka arvioidaan kattavan ne menot, joita ei EU:n säädösten mukaan kateta EMOTR:n tukiosastosta. Budjettisiirto on 0,9 milj. euroa vuonna 2003.

Interventiotoiminnasta rahastolle aiheutuvaksi bruttomääräiseksi maksatusvastuuksi arvioidaan noin 104 milj. euroa vuonna 2003. Rahoituksen kannalta merkittävimpiä toimintoja ovat kotieläintuotteiden, elintarvikejalosteiden, viljatuotteiden ja sokerin vientituki, maidon tukiohjelmat, sokerin ja tärkkelyksen tuotantotuki, ruoka-apu sekä viljan, voin ja maitojauheen interventiovarastointi.

Interventiotoiminnasta aiheutuvat menot vuosina 2001—2003, milj. euroa:
  2001 2002 2003
  tilinpäätös arvio arvio
       
Vientituet, yhteensä 77,5 78,1 84,1
— kasvituotteet 17,4 13,6 18,6
— maito ja maitovalmisteet 53,7 57,8 58,7
— liha ja kananmunat 0,4 0,3 0,3
— jalosteet 6,0 6,4 6,5
Ohjelmaperusteiset tuet, yhteensä 10,1 10,1 10,2
— koulumaito 4,1 4,6 4,6
— teollisuusvoi 4,4 4,0 4,0
— muut 1,6 1,5 1,6
Yksityinen varastointi, yhteensä 3,2 0,8 0,8
— sokerin varastointituki 2,6 0,1 0,0
— muut 0,6 0,7 0,8
Interventiovarastointikulut 1,6 2,4 1,8
Ruoka-apu 2,6 2,2 2,2
Muut tuet 3,7 3,7 3,7
Takaisinperinnät, myyntikate yms. -0,9 0,0 0,0
Markkinointi yhteensä (EU) 97,7 97,3 102,8
Muut nettomenot (mom. 30.13.60)1) 1,3 2,1 0,9
Yhteensä 99,0 99,4 103,7

1) Korot, hallinnolliset menot, tukien kansalliset osuudet yms. vähennettynä varastoinnin tuotolla ja kansallisilla vakuusperinnöillä.

Luopumistukijärjestelmien tavoitteena on maatalouden rakenteen parantaminen. Keskeisiä päämääriä on edistää maatilojen sukupolvenvaihdoksia, alentaa maatalousyrittäjien keski-ikää sekä parantaa maatilojen elinvoimaisuutta tilakokoa kasvattamalla. Maatalousyrittäjille tarkoitettuja varhaiseläkejärjestelmiä on Suomessa ollut käytössä jo yli 20 vuoden ajan. Vuosina 1995—1999 toteutettiin EU:n osaksi rahoittamaa varhaiseläkejärjestelmää ja vuosina 2000—2002 toteutettiin kokonaan kansallisesti rahoitettua järjestelmää. Vuonna 2003 otetaan käyttöön uusi vuosina 2003—2006 toteutettava edelleen kokonaan kansallisesti rahoitettu järjestelmä. Vuosina 1995—1998 toteutettiin lisäksi kansallisesti rahoitettua kasvihuonetuotannon ja omenantuotannon lopettamistukijärjestelmää ja vuosina 1997—1999 maataloustuotannon lopettamistukijärjestelmää.

Maatalouden erilaisten eläkejärjestelmien piirissä olevien henkilöiden määrä
on kehittynyt seuraavasti:
Vuosi Sukupolvenvaihdoseläkkeet1) Luopumiseläkkeet Luopumis-korvaukset Luopumistuet
         
1990 15 966 22 760 - -
1995 11 941 32 011 904 497
1996 10 657 31 052 1 221 2 171
1997 8 989 30 030 1 232 3 490
1998 7 548 29 078 1 240 4 777
1999 6 161 28 103 1 205 6 765
2000 4 828 27 094 1 082 7 711
2001 3 735 26 169 870 8 455

1)  Menot momentilla 33.19.51

Keskimääräiset luopumis- ja sukupolvenvaihdoseläkkeet sekä luopumiskorvaukset
vuoden 2000 ja 2001 lopussa olivat seuraavat, euroa/kk
  Luopumiseläkkeet    
  Täydet Vähennetyt Sukupolvenvaihdos- Luopumis-
Vuosi eläkkeet eläkkeet eläkkeet korvaukset
         
2000 390,4 178,4 589,8 457,1
2001 404,7 185,2 632,3 507,6

Vuosina 1995—1999 ja 2000—2002 toteutettavien luopumistukijärjestelmien
toteutuminen vuoden 2001 loppuun mennessä:
  Järjestelmän piiriin tullut Eläkkeitä Keskim.
  yhteensä v. 2001 maksussa korvaus
  loppuun mennessä v. 2001 lopussa v. 2001
Tukimuoto Tiloja Luopujia kpl euroa/kk
         
Maatalousyrittäjien luopumistuki 1995—1999 6 400 8 840 7 343 643,6
Maatalousyrittäjien luopumistuki 2000—2002 852 1 132 1 112 683,8

Maatilojen määrä on 1990-luvulla supistunut n. 5 000 tilalla vuodessa ja keskikoko kasvanut yhteensä yli 10 hehtaarilla. Tilakoon kasvu on osin tilastollista. Viljelijöiden keski-iässä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Ikärakenteen vaatimattomaan kehitykseen on vaikuttanut erityisesti nuorten viljelijöiden määrän voimakas väheneminen. Rakennekehitykseen vaikuttavat varhaiseläkejärjestelmien ohella monet muutkin tekijät.

Maatalousyrittäjien keski-iän ja tilojen keskipeltoalan kehitys aktiivitiloilla
vuosina 1990, 1995 ja 2000
:
  Aktiivimaatiloja Viljelijöiden Keskipeltoala
Vuosi kpl (>1 ha) keski-ikä, v. (yli 1 ha tiloilla), ha
       
1990 129 114   17,34
1995 99 964 46,7 21,68
2000 79 783 47,7 28,03

Eri ikäryhmiin kuuluvien viljelijöiden määrän muutos vuosina 1995—2000:
Vuosi Alle 40-vuotiaat 40—65-vuotiaat Yli 65-vuotiaat Kaikki yht.
         
1995 24 648 54 680 3 910 83 238
2000 16 979 48 880 2 519 68 378
Muutos -7 669 -5 800 -1 391 -14 860
% -31 -11 -36 -18

42. Luopumiskorvaukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 64 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää luopumiseläkelain (16/1974) ja luopumiskorvauslain (1330/1992) mukaisten korvausten maksamiseen.

Selvitysosa:Luopumiskorvauslain voimassaolo päättyi vuoden 1995 lopussa. Luopumiskorvauslaista ja sitä edeltäneestä luopumiseläkelaista arvioidaan aiheutuvan valtiolle menoja 60 900 000 euroa vuonna 2004, 57 800 000 euroa vuonna 2005 ja 55 300 000 euroa vuonna 2006. Sen jälkeen vuotuiset menot alenevat edelleen asteittain ja loppuvat 2040-luvulla.


2003 talousarvio 64 000 000
2002 talousarvio 66 700 000
2001 tilinpäätös 69 684 072

43. Markkinoinnin ja tuotannon kehittäminen(siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 4 642 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maa- ja puutarhataloustuotteiden markkinoinnin ja tuotannon kehittämiseen sekä hunajan tuotannon ja markkinoinnin edistämiseen myönnettävien valtion avustusten maksamiseen valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädettävin perustein. Määrärahaa saa lisäksi käyttää neuvoston asetuksen (EY 1221/1997) mukaisesta hunajan tuotannon ja markkinoinnin kehittämiseksi laaditusta ohjelmasta aiheutuviin menoihin. Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenoihin.

Selvitysosa:Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon vähennyksenä 50 000 euroa Finfood LUOMUlle myönnetyn ammattikeittiöille suunnatun kertaluonteisen tuen poistumisen johdosta. Hunajan tuotannon ja markkinoinnin edistämiseen arvioidaan tarvittavan 235 000 euroa, mistä EU:n osarahoittaman (50 %) tukijärjestelmän kokonaismenoiksi arvioidaan 165 000 euroa. EU:n rahoitusosuus on 82 000 euroa, mikä on merkitty tulona momentille 12.30.01.

Määrärahan arvioidaan jakautuvan eri käyttökohteisiin seuraavasti, euroa:
  Yhteensä, mistä EU:n osuus
     
Kansalliset markkinoinnin ja tuotannon kehittämistoimet 4 407 000 -
Hunajantuotannon ja markkinoinnin edistäminen 235 000 82 000
Yhteensä 4 642 000 82 000


2003 talousarvio 4 642 000
2002 talousarvio 4 692 000
2001 tilinpäätös 4 641 987

44. Laatujärjestelmien kehittäminen(siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 1 513 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää elintarviketalouden laatustrategian toteuttamiseen liittyvien avustusten, ostopalvelujen ja kulutusmenojen maksamiseen.

Selvitysosa:Määrärahaa käytetään elintarviketalouden laatustrategian täytäntöönpanoon, elintarvikeketjun jäljitettävyyttä ja turvallisuutta edistävien ratkaisujen toteuttamiseen sekä elintarvikealan laatutietojärjestelmän rakentamiseen. Tavoitteena on, että koko elintarvikeketju on systemaattisen ja tarvittaessa todennettavissa olevan laatutyön piirissä vuoteen 2006 mennessä.

Elintarviketalouden laatustrategian toteuttamista koordinoivana ja asioita valmistelevana ryhmänä toimii maa- ja metsätalousministeriön asettama laajasti koko elintarvikeketjua edustava elintarvikkeiden laatujohtoryhmä.


2003 talousarvio 1 513 000
2002 talousarvio 1 513 000
2001 tilinpäätös 1 177 315

47. Maataloustuotannon lopettamistuet ja pellonmetsitystuki(siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 88 170 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maatalousyrittäjien luopumistuesta annetun lain (1293/1994), kasvihuonetuotannon ja omenanviljelyn lopettamistuesta annetun lain (1297/1994) sekä maataloustuotannon lopettamistuesta annetun lain (1340/1996) perusteella myönnettävien lopettamistukien ja hoitokustannusten sekä EU:n komission vuosiksi 1995—1999 hyväksymän maatalouden metsätoimenpideohjelman mukaisista toimenpiteistä aiheutuvien menojen maksamiseen.

Selvitysosa:EU:n osarahoittamaa maatalousyrittäjien luopumistukijärjestelmää toteutettiin Suomessa vuosina 1995—1999. Järjestelmän piiriin tuli yhteensä noin 6 400 tilaa, eli noin 41 % ohjelmassa arvioidusta määrästä. Kaudella 1995—1999 solmituista sopimuksista aiheutuvien menojen maksaminen jatkuu osana horisontaalista maaseudun kehittämisohjelmaa. Luopumistukea arvioidaan vuonna 2003 maksettavan 6 985 saajalle keskimäärin 682 euroa kuukaudessa. Sopimuksiin tarvitaan vuonna 2003 hoitokuluineen 54 240 000 euroa. Tähän sisältyvät myös kustannukset niistä vajaasta 20 luopumistukitapauksesta, jotka ohjelmakauden päättymisen johdosta ovat kokonaan kansallisesti rahoitettavia maatalousyrittäjien luopumistuesta annetun lain muutoksen nojalla. Momentille 12.30.01 arvioidaan kertyväksi luopumistuen osalta yhteensä 21 160 000 euroa EMOTR:n tukiosaston varoista.

Maatalousyrittäjien luopumistukijärjestelmää jatkettiin vuoden 2000 alusta kokonaan kansallisesti rahoitettavana järjestelmänä vuosille 2000—2002. Tukea maksetaan 55—64-vuotiaalle maatalousyrittäjälle ja porotalouden harjoittajalle, joka lopettaa pysyvästi tuotannon. 50-vuotias puoliso saa uinuvan eläkeoikeuden. Järjestelmässä ei voinut luopua vuokrauksen ja viljelemättömyyssitoumuksen nojalla. Tuen piiriin on tullut 852 tilaa vuosina 2000—2001. Luopujien keski-ikä oli 57,6 vuotta ja jatkajien 29,5 vuotta. Lisämaata hankkineiden keski-ikä oli 39,2 vuotta. Vuonna 2002 järjestelmän piiriin arvioidaan tulevan 800 tilaa ja vuonna 2003 noin 200 tilaa. Luopumistukea arvioidaan vuonna 2003 maksettavan noin 2 573 saajalle keskimäärin 737 euroa kuukaudessa. Järjestelmän menoihin hoitokuluineen arvioidaan vuonna 2003 tarvittavan yhteensä 22 440 000 euroa.

Vuonna 2003 otetaan käyttöön uusi kokonaan kansallinen nelivuotinen luopumistukijärjestelmä. Uuden järjestelmän mukaan vuosina 2003—2004 tapahtuvissa sukupolvenvaihdosluovutuksissa luopujan ikäraja on 55 vuotta, mutta uusissa vuosina 2005—2006 tapahtuvissa luopumisissa 56 vuotta. Lisämaaksi myyvän luopujan on oltava 57-vuotias. Pellon vuokraus luovutustapana tulee mahdolliseksi vuonna 2004 ja koskee 60 vuotta täyttäneitä luopujia. Poroista luopujan ikäraja on 55 vuotta. Tuen piiriin arvioidaan tulevan vuosittain noin 800 luopujaa. Järjestelmästä arvioidaan aiheutuvan menoja vuonna 2003 noin 5 000 000 euroa. Menoihin sisältyy myös järjestelmän hoitokorvaukset.

Maataloustuotannon lopettamistuki oli osa Suomen liittymissopimuksen artiklan 141 mukaista ns. vakavien vaikeuksien tukipakettia ja kokonaan kansallisesti rahoitettava järjestelmä. Tuki voitiin myöntää vuosina 1997—1999 maatalouden harjoittamisesta A- ja B-tukialueilla luopuneille. Kertakorvauksen maksaminen voitiin jaksottaa enintään viidelle vuodelle. Järjestelmän piiriin tuli yhteensä 58 tilaa. Järjestelmästä aiheutuu kustannuksia 27 000 euroa vuonna 2003.

Kasvihuonetuotannon ja omenantuotannon lopettamistuki voitiin myöntää vuosina 1995—1998 luopuneille yrittäjille. Tuki on kokonaan kansallisesti rahoitettava. Kertakorvauksen maksaminen voitiin jaksottaa enintään viidelle vuodelle. Järjestelmän piiriin tuli yhteensä 159 tilaa. Järjestelmästä aiheutuu kustannuksia 23 000 euroa vuonna 2003.

Maatalouden metsätoimenpideohjelman 1995—1999 mukaisia metsityksiä voitiin hyväksyä vuoden 1999 loppuun saakka. Niitä hyväksyttiin 31 500 hehtaarin alalle, mikä on vain noin puolet ohjelman tavoitteesta. Ohjelman perusteella oli vuoden 2001 loppuun mennessä metsitetty yhteensä 26 700 hehtaaria peltoa. Viimeiset ohjelmassa hyväksytyt metsitykset on saatava valmiiksi kesällä 2002. Vuonna 2001 metsitysmenoihin käytettiin yhteensä 7 678 747 euroa. Ohjelman mukaisia menoja arvioidaan vuonna 2003 maksettavan 6 440 000 euroa. Tulonmenetyskorvausta maksetaan kymmenen vuoden ajan sen jälkeen, kun metsitys on todettu suoritetuksi hyväksyttävällä tavalla. Metsityksen hoitopalkkiota maksetaan 2 ja 4 vuoden kuluttua metsityksen valmistumisen jälkeen. EU:n rahoitusosuus on 50 %. Momentille 12.30.01 on arvioitu kertyväksi vastaavasti 3 220 000 euroa EU:n maatalouden ohjaus- ja tukirahaston tukiosaston varoista.

Määrärahan arvioidaan jakautuvan seuraavasti, milj. euroa:
     
  Yhteensä, mistä EU:n osuus
     
Maatalousyrittäjien luopumistuki, vuosina 1995—1999 54,24 21,16
Maatalousyrittäjien luopumistuki, vuosina 2000—2002 22,44 -
Maatalousyrittäjien luopumistuki, vuosina 2003—2006 5,00 -
Maataloustuotannon lopettamistuki 0,03 -
Kasvihuonetuotannon ja omenanvilj. lopettamistuki 0,02 -
Maatalouden metsätoimenpiteet, ennen vuotta 2000 tehdyt sitoumukset 6,44 3,220
— metsityskustannukset - -
— metsityksen hoitopalkkio 0,67 0,335
— tulonmenetyskorvaus 5,77 2,885
Yhteensä 88,17 24,38

Vuonna 2003 ja sitä aikaisempina vuosina tehdyistä maataloustuotannon lopettamistukia koskevista sitoumuksista ja metsätoimenpiteistä arvioidaan aiheutuvan menoja seuraavasti, milj. euroa:
  2003 2004 2005 2006 2007 Myöh. vuod. yht.
             
Maatalousyrittäjien luopumistuki, vuosien 1995—1999 sopimukset 54,24 48,38 41,70 32,90 24,26 42,40
Maatalousyrittäjien luopumistuki, vuosien 2000—2002 sopimukset 22,44 22,06 21,49 20,37 18,95 68,80
Maatalousyrittäjien luopumistuki, vuosien 2003—2006 sopimukset 5,00 13,00 13,00 13,00 13,00 80,00
Maataloustuotannon lopettamistuki 0,03 - - - - -
Kasvihuonetuotannon ja omenanvilj. lopettamistuki 0,02 - - - - -
Maatalouden metsätoimenpiteet, ennen vuotta 2000 tehdyt sitoumukset 6,44 6,44 6,27 5,75 5,50 7,58
Yhteensä 88,17 89,88 82,46 72,02 61,71 198,78


2003 talousarvio 88 170 000
2002 talousarvio 77 110 000
2001 tilinpäätös 81 402 956

48. Puutarhatalouden erityistoimenpiteet(arviomääräraha)

Momentille myönnetään 140 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää EU:n rahoitusosuuksien maksamiseen hedelmän- ja vihannestuottajaorganisaatioiden sellaisiin menoihin, jotka aiheutuvat tuotteiden poistamisesta markkinoilta tai hyväksyttyjen toimintaohjelmien mukaisista toimenpiteistä. Lisäksi määrärahaa saa käyttää EU:n ja kansallisten rahoitusosuuksien maksamisen menoihin, jotka aiheutuvat esihyväksyttyjen hedelmän- ja vihannestuottajaryhmittymien toiminnan kannustamistoimista.

Selvitysosa:Hedelmien ja vihannesten yhteisestä markkinajärjestelystä annetun neuvoston asetuksen (EY 2200/96) mukaan hyväksytyille tuottajaorganisaatioille maksetaan tukea toimintaohjelman toteuttamiseen. Ohjelman kustannuksista 50 % katetaan organisaation jäseniltä perittävillä maksuilla ja 50 % valtion talousarviosta myönnettävällä tuella. Talousarviosta maksettava tuki, jonka määräksi vuonna 2003 arvioidaan 40 000 euroa, rahoitetaan kokonaan EMOTR:n tukiosastosta. Vuonna 2002 tukeen arvioidaan käytettävän 70 000 euroa.

Mainitussa asetuksessa säädetään myös käynnistystuesta esihyväksytyille hedelmän- ja vihannestuottajaryhmittymille. Tuki maksetaan tuottajaryhmittymän perustamis- ja hallintokustannusten kattamiseen. Käynnistystukea arvioidaan maksettavan 100 000 euroa vuonna 2003. Yhteisön rahoitusosuus on 75 % tavoitteiden 1 ja 2 kohdealueilla ja 50 % muilla alueilla.

Momentille 12.30.01 kertyy EU:n rahoitusosuuksia vastaavasti 90 000 euroa EMOTR:n tukiosastosta.

Määrärahojen arvioidaan jakautuvan seuraavasti, milj. euroa:
  Yhteensä, mistä EU:n osuus
     
Tuottajaorganisaatioiden toimintatuki 0,04 0,04
Tuottajaryhmittymien käynnistystuki 0,10 0,05
Yhteensä 0,14 0,09


2003 talousarvio 140 000
2002 talousarvio 170 000
2001 tilinpäätös 85 485

60. Siirto interventiorahastoon (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 900 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Maatalouden interventiorahaston ottamien lainojen korkojen sekä muiden Maatalouden interventiorahastosta annetussa laissa (1206/1994) ja asetuksessa (1587/1994) seka maa- ja metsätalousministeriön päätöksessä (3035/511/99) tarkoitettujen menojen maksamiseen, joita ei rahoiteta EU:n maatalouden ohjaus- ja tukirahaston tukiosastosta. Määrärahaa saa käyttää myös menekinedistämisestä aiheutuvien menojen valtion rahoitusosuuksien maksamiseen.

Selvitysosa:Budjettisiirrolla katetaan niitä Maatalouden interventiorahaston menoja, joita vastaavia tuloja EU:n säädösten mukaan ei tulouteta interventiorahastolle.

Rahastosta maksettavien menekinedistämisen tukiohjelmien valtion rahoitusosuuksiin arvioidaan vuonna 2003 tarvittavan yhteensä 336 000 euroa.


2003 talousarvio 900 000
2002 talousarvio 2 150 000
2001 tilinpäätös 1 345 503