Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2003

Muut verot

Hallitus antaa esityksen arvonlisäverolain muuttamisesta, jonka mukaan tekijän suorittama taide-esineiden myynti sekä tekijän omistaman taide-esineen välitys ja maahantuonti saatetaan verotuksen piiriin. Taide-esineiden ensimyyntiin ja maahantuontiin ehdotetaan sovellettavaksi alennettua 8 prosentin verokantaa ja taide-esineiden välitykseen 22 prosentin verokantaa. Lisäksi hallitus antaa esityksen arvonlisäverolain muuttamisesta koskien EU:n sähköisen kaupan arvonlisäverotusta koskevan direktiivin kansallista voimaan saattamista. Ehdotettujen muutosten arvioidaan lisäävän arvonlisäveron tuottoa yhteensä runsaalla 1 milj. eurolla.

Valmisteverotuslakia ehdotetaan muutettavaksi matkustajatuomisten sallittujen enimmäismäärien osalta siten, että kansalaiset saavat tuoda toisesta jäsenmaasta verolliseen hintaan hankittua olutta enintään 64 litraa. Esityksellä ei arvioida olevan merkittävää vaikutusta alkoholijuomaveron tuottoon.

Arpajaisverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että yksinoikeudella toimivien rahapeliyhteisöjen arpajaisveron laskentaperustetta ja verokantaa yhtenäistetään. Raha-automaattien ja kasinopelien pitämisestä sekä pelikasinotoiminnasta suoritettavaa arpajaisveroa ehdotetaan korotettavaksi 7 prosentista 9,5 prosenttiin. Korotuksen arvioidaan lisäävän veron tuottoa noin 15 milj. euroa.

Hallitus antaa esityksen jäteverolain muuttamisesta siten, että veron määrää korotettaisiin 15,14 eurosta 23 euroon yleiselle kaatopaikalle toimitetulta jätetonnilta. Verotuoton arvioidaan kasvavan noin 17 milj. euroa.