Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2003

Valtion asuntorahasto

Valtion talousarviossa hyväksytyn valtuuden nojalla sosiaaliseen asuntotuotantoon myönnettävät lainat, korkotuet, avustukset ja asuntolainojen valtiontakauksista aiheutuvat menot maksetaan asuntorahaston varoista. Samoin rahaston varoista maksetaan myös velkojen menot.

Rahasto saa varansa aravalainojen koroista, lyhennyksistä ja vuosimaksuista sekä omistusasuntolainojen valtiontakauksiin liittyvistä takausmaksuista. Talousarviovuoden alussa on aravalainojen arvopaperistettu määrä yhteensä 2,3 mrd. euroa ja rahastovelan määrä 2,0 mrd. euroa. Valtion asuntorahaston asuntolainasaamisten pääoman ennakoidaan olevan vuoden 2003 alussa 11 mrd. euroa ja rahastosta suoritettavan korkotuen piirissä olevan lainakannan 4,6 mrd. euroa.

Vuonna 2003 rahaston tuloiksi ennakoidaan noin 730 milj. euroa. Lisäksi ehdotetaan, että rahastolle saadaan ottaa pitkäaikaista lainaa nettomääräisesti 100 milj. euroa. Rahastosta myönnettävien uusien lainojen myöntämisvaltuudeksi ehdotetaan 600 milj. euroa ja korkotukilainojen hyväksymisvaltuudeksi 600 milj.euroa. Omistusasuntolainojen voimassa olevien valtiontakausten enimmäismääräksi vapaarahoitteisissa ja asp-lainoissa vuoden 2003 lopussa ehdotetaan yhteensä 1,6 mrd. euroa. Vuokra- ja asumisoikeusasuntojen korkotukilainoihin liittyy lakiperusteinen täytetakausluonteinen valtionvastuu.