Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2003

01. SisäasiainministeriöPDF-versio

23. Viranomaisradioverkon kehittämishankkeen kokonaisrahoitus(siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 35 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää viranomaisradioverkon investointien menojen maksamiseen, avustusten maksamiseen viranomaisradioverkon operoinnista vastaavalle yhtiölle investointeihin ja syntyvän alijäämän kattamiseen, valtionavun maksamiseen kunnille päätelaitteiden hankintaan sekä henkilöstön palkkaamiseen ministeriöihin ja lääninhallituksiin viranomaisradioverkkoon liittyviin tehtäviin.

Valtion omistama viranomaisradioverkko, mukaan lukien siihen sisältyvä kiinteistövarallisuus, saadaan luovuttaa Suomen Erillisverkot Oy:lle apporttina noin 21 000 000 euron määrästä sen jälkeen kun yhtiön koko osakekanta on valtion omistuksessa.

Selvitysosa:Tarkoituksena on vuoden 2005 loppuun mennessä toteuttaa useita toimenpiteitä sisältävä viranomaisradioverkon kehittämishanke, johon myönnetään kokonaisrahoitus kerralla. Tämän jälkeen valtio ei enää osallistuisi verkon rahoitukseen muutoin kuin käyttäjien suorittamin maksuin.

Valtion nyt omistama viranomaisradioverkko luovutetaan apporttina Suomen Erillisverkot Oy:lle 21 000 000 euron arvolla. Viranomaisradioverkon kirjanpitoarvo on noin 105 000 000 euroa, minkä arvioidaan vastaavan käypää arvoa. Verkkoinvestointi on rahoitettu valtion talousarviossa myönnetyillä määrärahoilla tarkoituksena, että viranomaiskäyttäjät eivät maksa perusinvestointeja. Verkon luovutusarvon lähtökohtana on ollut arvio muiden kuin viranomaiskäyttäjien osuudesta ja se, että se on tarkoitus kattaa ulkopuolisilta perittävillä maksuilla. Näistä syistä valtion täysin omistamaan osakeyhtiöön siirtyvän omaisuuden arvosta on vähennetty se suhteellinen osuus, jonka arvioidaan palvelevan jatkossa viranomaiskäyttäjiä.

Viranomaisradioverkon hallinnointitehtävät siirretään sisäasiainministeriöltä liikenne- ja viestintäministeriölle vuoden 2004 alusta.

Suomen Erillisverkot Oy:n omistusjärjestelyjä varten on esitetty arviomäärärahaa momentille 31.99.89.


2003 II lisätalousarvio 35 000 000