Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2003

28. Valtiovarainministeriön hallinnonalaPDF-versio

99. Valtiovarainministeriön hallinnonalan muut tulot

Momentilta vähennetään 7 400 000 euroa.

Selvitysosa:Hansel Oy:n osakepääomaa ja vararahastoa alennetaan varojen jakamiseksi omistajalle. Hansel Oy:n liiketoimintaan ja sen laajuuteen vaikuttaa Euroopan unionissa vireillä oleva direktiivihanke julkisten virastojen ja laitosten hankintasäännöksistä (direktiiviehdotus 2000/0115 (COD)). Direktiiviehdotuksen mukainen kansallinen yhteishankintayksikkö ei saa tavoitella toiminnallaan tuottoa. Tässä tarkoituksessa Hansel Oy:n taserakennetta on kevennetty myymällä joulukuussa 2002 yhtiön kehittämät sähköisen kaupan järjestelmät Posti Oyj:lle ja tammikuussa 2003 yhtiön omistamat kiinteistöt Kapiteeli Oy:lle sekä ulkoistamalla yhtiön varastotoiminnot Posti Oyj:lle maaliskuussa 2003. Hansel Oy on jakanut lisäksi voitonjakokelpoiset varansa osinkoina valtiolle huhtikuussa 2003. Varojen jakaminen lisää momentin tuloarviota 10 800 000 euroa.

Kapiteeli Oy:n pääomapalautukset oli arvioitu talousarviossa 100 000 000 euroksi. Palautuksia tuloutetaan 80 000 000 euroa, minkä johdosta tuloarvio alenee 20 000 000 eurolla.

Lisäksi oikaistaan regressien tuloarvioihin sisältynyt virhe. Oikea määrä olisi alunperin pitänyt olla 2 001 000 euroa eikä talousarviossa arvioitu 201 000 euroa. Tästä johtuen oikaistaan tuloarvio 1 800 000 euroa talousarviossa esitettyä suuremmaksi.

Tulojen arvioidaan kertyvän seuraavasti (euroa):
  TA LTAE Yhteensä
       
Liikelaitosten puolesta maksettujen lakkautuspalkkojen takaisinmaksut 201 000 - 201 000
Vakuutuskorvausten regressit 201 000 1 800 000 2 001 000
Valtionperinnöt 1 300 000 - 1 300 000
Pääoman palautukset 100 000 000 -9 200 000 90 800 000
Muut tulot 5 298 000 - 5 298 000
Yhteensä 107 000 000 -7 400 000 99 600 000


2003 lisätalousarvio -7 400 000
2003 talousarvio 107 000 000
2002 tilinpäätös 114 887 052
2001 tilinpäätös 12 970 652