Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.

Talousarvioesitys 2003

99. Muut valtiovarainministeriön hallinnonalan menotPDF-versio

Valtioneuvosto voi päättää omistusjärjestelystä, jonka seurauksena luovutaan valtion suorasta omistuksesta Suomen Vientiluotto Oyj:ssä.

Selvitysosa:Valtioneuvoston talouspoliittinen ministeriövaliokunta päätti 25.2.2003 puoltaa valtiovarainministeriön esitystä, jonka perusteella Suomen Vientiluotto Oyj siirrettäisiin valtion täysin omistaman Finnvera Oyj:n tytäryhtiöksi. Siirto olisi tarkoitus toteuttaa siten, että Finnvera Oyj:n osakepääomaa korotettaisiin antamalla valtion merkittäväksi yhtiön uusia osakkeita siten, että valtio oikeutettaisiin maksamaan osakkeiden koko merkintähinta luovuttamalla yhtiölle osakeyhtiölain 4 luvun 6 §:n mukaisesti apporttiomaisuutena Suomen Vientiluotto Oyj:n kaikki osakkeet. Järjestelyllä pyritään aikaansaamaan kustannussäästöjä ja yksinkertaistamaan viennin rahoituksen järjestelmää turvaamalla samanaikaisesti Suomen kahdenvälisiin verosopimuksiin sisältyvän lähdeveroedun säilyttäminen.