Siirry sisältöön
  Vastaa budjetti.vm.fi-sivuston käyttäjäkyselyyn ja vaikuta uuden budjettiverkkosivuston kehittämiseen. Kyselyyn pääset tästä.
Sisällysluettelo
   Numerotaulu
   Tuloarviot
       02. Ulkomaalaisvirasto
       05. Lääninhallitukset
       06. Rekisterihallinto
       07. Kihlakunnat
       75. Poliisitoimi
       80. Pelastustoimi
       90. Rajavartiolaitos
       97. Avustukset kunnille

Talousarvioesitys 2003

98. Alueiden kehittäminenPDF-versio

43. Maakunnan kehittämisraha(siirtomääräraha 3 v)

Momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää myös henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien tila- ja muiden kustannusten maksamiseen.

Selvitysosa:Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2003 lisätalousarvio
2003 talousarvio 19 800 000
2002 tilinpäätös 16 591 000
2001 tilinpäätös 8 829 866

61. Euroopan aluekehitysrahaston osallistuminen EU:n rakennerahasto-ohjelmiin (arviomääräraha)

Momentin perusteluja muutetaan siten, että myöntämisvaltuus kasvaa 128 091 000 eurosta 136 812 000 euroon.

Selvitysosa:Myöntämisvaltuuden kasvu 8 721 000 eurolla aiheutuu vuosina 2000—2001 myönnetyistä myöntämisvaltuuksista purkautuneiden myöntämisvaltuuksien uudelleenbudjetoinnista ja teknisen avun myöntämisvaltuuden budjetoinnista ohjelmakehysten mukaisena sisältäen lisäyksenä 8 713 000 euroa uudelleenbudjetoinnin osalta ja 8 000 euroa teknisen avun myöntämisvaltuuden osalta.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2003 lisätalousarvio
2003 talousarvio 142 070 000
2002 tilinpäätös 112 537 166
2001 tilinpäätös 108 181 381

62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus sisäasiainministeriön osalta(arviomääräraha)

Momentin perusteluja muutetaan siten, että myöntämisvaltuus kasvaa 27 076 000 eurosta 27 446 000 euroon.

Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että määrärahaa saa käyttää myös EU:n ohjelmakauden 1995—1999 sitoumusten maksamiseen.

Selvitysosa:Myöntämisvaltuuden kasvu 370 000 eurolla aiheutuu tavoite 1- ja 2 -ohjelmien purkautuneiden myöntämisvaltuuksien uudelleenbudjetoinnista, tavoite 1- ja 2 -ohjelmien teknisen avun hallinnonaloittaisen jakauman tarkistuksesta sekä Urbact- ja ESPON 2006 -ohjelmien vuoden 2003 valtion rahoitusosuuden budjetoinnista sisäasiainministeriön hallinnonalalla sisältäen lisäyksenä 466 000 euroa tavoite 2 -ohjelmien, 16 000 euroa Urbact -ohjelman ja 36 000 euroa ESPON 2006 -ohjelman osalta sekä vähennyksenä 27 000 euroa tavoite 1 -ohjelmien teknisen avun osalta ja 121 000 euroa siirtona momentille 34.05.62.

Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa.


2003 lisätalousarvio
2003 talousarvio 23 460 000
2002 tilinpäätös 24 282 709
2001 tilinpäätös 18 382 774